2-vuotiaan puhe tai jos sitä ei ole
Meidän 2 v 1 kk ikäinen poika puhuu noin 10 sanaa. Uusia sanoja tulee nihkeästi. Kommunikoi omalla puheellaan. Muuten aivan terve. Ymmärtää kaiken, mitä sanotaan. Tottelee käskyjä ja kehotuksia. Viihtyy ihmisten kanssa. On motorisesti taitava. Vain puhetta ei tule. Olemme ajautuneet jo tässä vaiheessa foniatrin puheille ja siinä tuli esiin mahdollisten kromosonihäiriöiden mahdollisuus. Itseäni ihmetyttää, sillä kukaan ei ole huomannut- itseni mukaan lukien -mitään poikkeavaa. Päinvastoin, kaveri on etevä. Mutta alkoi tietysti hieman huolestuttamaan. Kysyisin, että onko muilla kokemusta samoista asioista ja miten tilanne eteni.
Me olemme menossa puheterapiaan ja kuulotutkimuksiin ja kaiketi viittomia pitäisi alkaa käyttämään ja kuvia viestinnässä.
Kommentit (2)
Meillä poika sanoi ensimmäisen sanansa 1v ja se oli auto. Sen jälkeen seuraavaa sanaa saatiin odottaakin peräti tuonne 2v. Poikamme ymmärsi kaiken ja tiettyjä asioita piti jopa kuiskata tai elekielellä näyttää ettei poika ois saanut vihiä mistä puhutaan. eli kuulossakaan ei ollut mitään vikaa. Ainoa mitä poika teki aina tuonne 3v asti oli runsas kuolaaminen, paidat oli aina märkinä.
ekan kerran käytiin puheterapeutilla 2v siitä sitten puolen vuoden välein. Poika sanoi ekan lauseensa 3v " isi mummi koti" kun isi lähti viemään mummia kotiin ja ikkunasta katseltiin. Ensimmäiset puheterapiat aloitettiin 3.5v 10 kerran kuureja. Poika sai myös jakson toimintaterapiaa kun myöhemmin ilmeni hienomotorisia ongelmia.Puheterapiaa saimme siis 3.5vuoden ajan, nyt lopetettiin kun poika täyttää 7v.
Nyt poika 6v ja eskarissa. Puhe on oikeastaan reilassa. Joitain sanoja väsyneenä sanoo väärin.Nyt käydään vielä koulututkimuksissa Hyksissä kun pojalla epäillään lukihäiriön mahdollisuutta.Tällä hetkellä voimassa oleva diagnoosi on " määrittelemätön puheen tuoton häiriö" .
Missään vaiheessa meille ei edes ole vilautettu kromosomihäiriöiden mahdollisuutta.
Toki ota vastaan kaikki tutkimukset mitä tarjotaan ja puheterapiakin jos sitä noin pienelle annetaan. Meillä foniatri sanoi ett nyt on tutkittu kaikki mitä voidaan niin isona ei tarvii harmitella.
Välillä itseäni epäilytti tuleeko mistään mitään kun poika mongersi omiaan ja pikkuvelikn puhui paremmin. Mutta pikkuhiljaa puheen selvyys parani sanoja alkoi tulla enemmän ja uskonpa että kaikki terapiat tuottivat tulosta. Tsemppiä.
oma poikani puhui 2v. neuvolassa noin 20 sanaa, ymmärrys kohdallaan. Neuvolassa vaan sanottiin että katsellaan jos ei 2,5v. puhu niin sitten tutkimuksiin, mutta kuinkas ollakkaan alkoi puhumaan noin 2v3kk ikäisenä paljon, nyt on ikää2,8v. ja puhetta tulee jo ihan sujuvasti, en kyllä tiedä onko puhe ihan ikätasoista mutta kyllä 2,5v. neuvolassa oltiin ihan tyytyväisiä pojan puheeseen. En kyllä olisi huolissaan, koska kuten itsekin kirjoitit kaikki muu on kunnossa.