No niin, kuten eilen sanoin koko eurooppa nousee kapinaan muslimeita vastaan. Hyvä kristityt!
berliini / pariisi. Kiistellyt profeetta Muhammedia kuvaavat pilapiirrokset saivat Keski- Euroopassa keskiviikkona laajan levityksen, kun muun muassa Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Alankomaissa sanomalehdet julkaisivat kuvia näyttävästi sivuillaan.
Erityisen ärhäkkäästi sananvapauden ja kuvat alkujaan julkaisseen tanskalaisen Jyllands-Postenin puolesta ottivat kantaa saksalainen Die Welt ja ranskalainen France Soir.
Levikiltään Saksan kolmanneksi suurin päivälehti Welt oli sijoittanut pommia turbaanissaan kantavan Muhammedin etusivun parhaalle paikalle.
" Ihmisten on nähtävä, millaisia ovat pilakuvat, jotka arabimaailmassa
Kommentit (40)
Tämä osoittaa vain jälleen kuinka eurooppalaiset kuvittelevat olevansa parempia kuin muut. Eurooppa onkin todellinen sivistyksen kehto... Vaikkakin suurin osa länsimaiden omimista keksinnöistä yms. onkin muiden mm. arabien keksintöä.
eivät olleet tässä vaiheessa muhamettilaisia.
Muslimit eivät palvo profeetta Muhammedia!
Miksi Seija luulet, että tässä väitettiin jotain kristinuskon synnystä suhteessa kreikkalaiseen klassiseen ajatteluun?
Vierailija:
kukaan ei ole väittänyt toista.
että vain kristityt ovat jotain kehittäneet, vaikka esim. juuri Kreikan kulttuuri on syntynyt paljon ennen kristinuskoa. Arabimaailmassa on aivan ihana kulttuuri, todellakin paljon sivistyneempi kuin Euroopan kulttuurit.
S-e-i-j-a:
että vain kristityt ovat jotain kehittäneet, vaikka esim. juuri Kreikan kulttuuri on syntynyt paljon ennen kristinuskoa. Arabimaailmassa on aivan ihana kulttuuri, todellakin paljon sivistyneempi kuin Euroopan kulttuurit.
Vierailija:
Tämä osoittaa vain jälleen kuinka eurooppalaiset kuvittelevat olevansa parempia kuin muut. Eurooppa onkin todellinen sivistyksen kehto... Vaikkakin suurin osa länsimaiden omimista keksinnöistä yms. onkin muiden mm. arabien keksintöä.
berliini / pariisi. Kiistellyt profeetta Muhammedia kuvaavat pilapiirrokset saivat Keski- Euroopassa keskiviikkona laajan levityksen, kun muun muassa Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Alankomaissa sanomalehdet julkaisivat kuvia näyttävästi sivuillaan.
Erityisen ärhäkkäästi sananvapauden ja kuvat alkujaan julkaisseen tanskalaisen Jyllands-Postenin puolesta ottivat kantaa saksalainen Die Welt ja ranskalainen France Soir.
Levikiltään Saksan kolmanneksi suurin päivälehti Welt oli sijoittanut pommia turbaanissaan kantavan Muhammedin etusivun parhaalle paikalle.
En pitänyt tanskalaislehden alkuperäistä tempausta minään järjenväläyksenä, mutta muslimit ovat kyllä nyt itse reaktiollaan aiheuttaneet sen, että minunkin sympatiani ovat tiukasti nyt muualla.
Sananvapautta on oikeasti varjeltava - se on arvokas asia, ja sen lipsuminen ja menetys aina merkki jostakin vakavasta (mistä syystä esim. Venäjän tilannekin on niin huolestuttava).
Sitä et voi kieltää, etteikö länsimainen sivistys, kulttuuri ja tieteet olisi noussut lopulliseen kukoistukseesan kristillisen hegemonian alaisuudessa.
Vierailija:
Sananvapautta on oikeasti varjeltava - se on arvokas asia, ja sen lipsuminen ja menetys aina merkki jostakin vakavasta (mistä syystä esim. Venäjän tilannekin on niin huolestuttava).
Sananvapaus ja herjaus on kuitenkin eriasia. En hyväksy Taskalaislehden tempausta ensinnäkään, enkä myöskään muslimien pommiuhkauksia jne. Joku Arlan boikotti musta oli ihan hyvä juttu. Osoitti, että olette kuitenkin riippuvaisia meistä tanskalaiset, joten älkää viitsikö turhaan solvata!
Itse olen kuitenkin suomalainen ja kristitty. Sanat muotoilin niin, että muuta voisi ymmärtää.
Sananvapaus ja herjaus on kuitenkin eriasia. En hyväksy Taskalaislehden tempausta ensinnäkään, enkä myöskään muslimien pommiuhkauksia jne. Joku Arlan boikotti musta oli ihan hyvä juttu. Osoitti, että olette kuitenkin riippuvaisia meistä tanskalaiset, joten älkää viitsikö turhaan solvata!
Boikotoitko myös kaikkia ylikansallisia yhtiöitä?
Esim. Shelliä, Nestleä? Entä banaaniyhtiöitä? Entä kahviyhtiöitä? Ne kaikki tekevät räikeitä ihmisoikeusrikoksia.
Ihmisiä kuolee nälkään, kun maa valjastetaan vaikkapa kahvin ja tupakan viljelyyn.
Syö Hollolan perunaa.
" Hetkellinen närkästyminen on aivan sallittua,mutta nyt tilanne alkaa riistäytyä käsistä.
Kuvat sinänsä ovat jo menettäneet merkityksensä, nyt on jo kysymyksessä harkittu vihan lietsonta. Muutama pilapiirros on vain annettu ja avosylin vastaanotettu syy.
Koko tapahtuma kuvastaa valtavaa eroa länsimaisen ja islamilaisen maailman välillä ja uskon,että jotakin vastaavaa olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin. Valitettavasti vain syntipukiksi joutui eräs maailman suvaitsevaisimmista valtioista.
Mutta kuten jo Da Vincin murha tämäkin tapahtuma osoittaa,että islamilainen maailma on sekaisin kaikkialta tunkevan tiedon keskellä ja itseään tosiuskovina pitävät reagoivat kuin vääjäämättä häviölle jäävät yleensä: primitiivisesti."
Hesarin keskustelusta tuon kopion. Olen samaa mieltä. Kursivointi on omani.
Jos siellä tahtovat pomppia muslimien pillin mukaan, ja jos Tuomioja on selkärangaton ja hölmö (viimeinen tuskin on uutinen kenellekään), ei se tarkoita, että muiden olisi tehtävä samoin.
Toisaalta muslimiterroristit ovat pelottavia; yksi pilakuva antaa heille syyn pitää väkivaltaan kehottavia mielenosoituksia, uhkailla maan kansalaisia ja pääministeriä yms...Ei ole ihan tervettä touhua.
Mielestäni me länsimaat olemme liikaa pokkuroineet muslimien edessä, varmaan silkasta pelosta. Se on väärin.