Vielä koulukypsyystesteistä.......
Koulukypsyystesteistä näkyy olevan tällä palstalla paljon keskustelua ja niinpä asia taitaa koskettaa aika montaa vanhempaa. Kysyisin millaisia tuloksia koulukypsyystesteistä on tullut/yleensä tulee? Mihin ratkaisuun yleensä päädytään? Onko mahdollisuus saada lykkäystä koulunaloitukseen todennäköinen, jos koulukypsyystesti on eskarin open ja puheterapeutin mielestä itsestään selvä?
Normaalia eskaria käyvällä esikoisellamme on tällä hetkellä koulukypsyystestit menossa ja me vanhemmat toivomme lisävuotta eskarissa. Lapsi on loppuvuodesta syntynyt, hentoinen poika, jolla on ollut dysfasia-diagnoosi, samoin karkeamotorista heikkoutta, hypotoniaa ja aistiyliherkkyyksiä. Hän on 3-vuotiaasta saakka saanut viikottain puheterapiaa ja si-toimintaterapiaa ja on nyt lähes terveen kirjoissa, em. diagnoosit poistettiin viime osastojaksolla ja ainoastaan aistiyliherkkyysongelma on.
Poika on älyllisesti erittäin lahjakas tehdessään tehtäviä esim. psykologin seurassa, mutta eskariryhmässä kaikki taustaäänet, hälinä yms, jota me muut emme edes huomaa, tekee hänet lähes osaamattomaksi. Hän ei pysty erottelemaan open ohjeita muusta aistiärsyketulvasta.
Toivoisin terapioiden jatkuvan ja haluaisin sallia poikani olevan vielä vuoden lapsi, kerryttävän sosiaalisia taitojaan ja apua aistiyliherkkyyteen. Minusta ylimääräinen vuosi kasvua olisi kuin lahja, jonka hän saisi joka vuosi uudelleen ja uudelleen.
Kommentit (10)
meillä testeissä ensi tiistaina viimeinen kerta jolloin saadaan suusanallinen tulos ja varsinainen lausunto sitten kun kerkeävät sen kirjoittamaan
meille on painotettu että kun ollaan saatu tuo lääkärin lausunto jossa toivottavasti kerrotaan mitä apuja lapsi tarvii ja mitä koulumuotoa lääkäri suosittelee
sen jälkeen otamme yhteyttä koulupsykologiimme ja erityislastentarhaopeen ja katsomme mitä vaihtoehtoja kunnastamme löytyy sitten he suosittelevat koulumuotoa
viime kädessähän taitaa vanhemmat valita tuon ellei niin erityislapsi että kunta määrää
ystävälläni on erityislapsi ja hän suositteli ehdottomasti että koulumuotoiseen opetukseen niin aikaisin kuin mahdollista jos tarvetta niin pidennettyyn oppivelvollisuuteen , hänen mielestään lisävuosi eskarissa ei tue lapsen tarvetta vaan jonkinlainen erityisopetus
koulussa tuettuna
kuntamme sivuilla on tällainen ohje:
Oppilaan sijoittaminen erityisopetukseen:
1. Lapsi ohjataan tutkimuksiin oppimisedellytysten ja koulumuodon selvittämistä varten (aloite vanhemmilta, neuvolasta, päivähoidosta tai koulusta)
2. Psykologin tai lääkärin lausunto tai sosiaalinen selvitys oppilaan oppimisedellytyksistä toimitetaan sivistysjohtajalle.
3. Mikäli kyseeseen tulee useita eri vaihtoehtoja vanhemmat tutustuvat kiertävän erityislastentarhanopettajan / opettajan ja/tai psykologin kanssa eri vaihtoehtoihin.
4. Selvitetään vastaanottavan koulun mahdollisuudet erityisopetuksen järjestämiseen ja tarvittaviin tukitoimiin. Ennen tutustumiskäyntiä selvitetään lapsen erityistarpeet.
5. Kun yhteisymmärrykseen erityisopetuksen järjestämisestä on päästy, vanhemmat antavat kirjallisen suostumuksensa erityisopetussiirtoon.
6. Oppilaan erityisopetukseen ottamisesta tai siirtämisestä päättää sivistysjohtaja. Mikäli vanhemmat eivät hyväksy erityisopetussiirtoa, asiasta päättää kasvatus- ja koulutuslautakunta, jonka päätöksestä on mahdollista valittaa lääninhallitukseen.
7. Jokaiselle erityisopetukseen siirretylle oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS).
Arvatkaas kuinka kävi!!!!!! Puheterapeutti arvioi kolme kertaa - ei kerrassan muuta kuin kehuja (ei kuulemma ikinä uskoisi pojalla olleen dysfasia), toimintaterapeutti arvioi, kehuja jälleen, samoin psykologi kävi kolmena päivänä teetättämässä testejä eskariryhmän ollessa läsnä luokassa ja jihhuu, pelkkää lahjakkuutta ja vahvaa osaamista havaitsi. Eskarissa on vaihtunut äskettäin ope ja hän ei kerta kaikkiaan tajua, miksi poikamme koulukypsyys piti testata. Hänen mielestään poikamme on kiltti, älykäs mietiskelijä, mutta myös oikealla tavalla sosiaalinen. Hän mietti, oliko edellinen ope sellainen, ettei hän tajunnut, etteivät kaikki ole luonteeltaan samanlaisia.
Eli normaalille ekalle normaalina oppilaana! Kyllä kuntoutukset aikoinaan kannattivat! Näkisittepä poikani kolme vuotta sitten ja nyt, ei usko samaksi lapseksi (ihana poika oli toki silloinkin)! Hyvähän se oli, että tuli koulukypsyyskin testattua!
Hei söpispossuli,
miten teillä todettiin nuo aiemmat vaikeudet? Ja missä iässä?
Siskoni poika on 2-vuotias, ei puhu vielä sanaakaan mutta ymmärtää kyllä puhetta. Leikkii isoveljensä kanssa ja muutnekaan mitään autismipiirteitä ei tuntuisi olevan.
Esimerkiksi tuo hypotonia. Siskonpoika alkoi tosi myöhään varata jaloilleen vaikka sylissä pidellessä tai sylistä maahan laskiessa, valui alas kuin räsynukke ja oli muutoinkin lötkön oloinen käsitellä. Jäntevyydestä ei neuvolassa kuitenkaan mitään erityistä sanottu. Lattajalat on melkoiset, tukikengät käytössä. Tämähän liittyy kait myös hypotoniaan?
Mites tuo karkeamotorinen heikkous ja aistiyliherkkyys ilmeni? Kiva jos viitsit kertoa tarkemmin poikasi kehitysvaiheista.
Mutta hienoa että teillä on kaikki nyt hyvin. Paljon on varmaan kuntoutuksen ansiota mutta osa lapsistahan on myöhäisiä kehittyjiä, omaan tahtiinsa.
Lapsen vauvavaiheet olivat täysin normaalit eli syntyi täysiaikaisena ja apgar-pisteet olivat täydet 10/10. Noin 9 kuukauden ikään saakka en olisi ikinä osannut arvella mitään häikkää, kaikki meni aivan neuvolan käyrien ja taulukoiden mukaan ja lapsi oli erittäin aurinkoinen, naureskeli, jokelteli ja otti kontaktia.
Mutta sitten vein lapsen muskariin ja niiden muskarireissujen jälkeen pääsi kotona aina jossain " piilossa" itku. Lapsi ei ollut niinkuin muut. Hän oli äärettömän arka, ei uskaltanut istua yksin piirissä eikä kestänyt minkäänlaista keinutusta tai huivin/höyhenen kosketusta kasvoillaan. Jaloilleen hän varasi ihan hyvin, mutta liikkuminen oli ryömimistä. Kuitenkin hän näytti nauttiavn muskarista, kunhan sai istua äidin sylissä ja tietyt asiat jätettiin tekemättä. Muskarissa käytiinkin 2 vuoden ajan.
1-vuotisneuvolassa kiinnitettiin huomiota siihen, ettei lapsi kontannut ja lääkäri sanoikin lapsen olevan lantion seudulta hieman hypotoninen, samoin polvista. Niin alkoivat käynnit fysioterapeutilla. Konttaamaan opittiin 1v 2kk iässä ja kävelemään 1v 8kk iässä. Muuta ei lapsesta huomattu kuin karkeamotorisen kehityksen hitaus.
2-vuotisneuvola meni hyvin ja siinä vaiheessa poika saikin pikkuveljen. Seuraava kesä (isompi lapsi 2v8kk ja pienempi 8 kk) oli kamala. Silloin havaitsin lapsella monia huolestuttavia asioita; katsekontakti oli yhtäkkiä huonontunut tai sitä ei ollut ollenkaan, hän ei vastannut kysymyksiin tai toisti ne, ei puhunut koskaan minä-muodossa, ei uskaltanut laittaa paljon mitään suuhun (ruokailu oli yhtä piinaa), ei uskaltanut avata lahjapakettia, laittoi kaikki tavarat riviin ja kaikupuhetta oli tosi paljon eli hän puhui tuttuja ulkoa opittuja lauseita toistamalla.
Syksyllä mentiin sitten heti neurologille ja meidät passitettiin osastojaksolle keskussairaalaan. Tuloksena olivat dysfasia-diagnoosi ja neurologisen kehityksen erityisvaikeudet (juuri se aistiyliherkkyys ja hypotoniaa sen verran, että tasajalkahyppy ei vielä onnistunut).
Tästä sitten alkoivat viikottainen puheterapia ja si-toimintaterapia ja poika meni lääkärien suosituksesta osapäiväiseksi normaalilapsena päiväkotiin.
Ja niin alkoi hurja paraneminen .......Kyllä monet itkut olen itkenyt sekä huolesta että ilosta!
Sinulle vastaisin, että puheasiat ovat varmaan ko lapsella ihan ok, mutta onhan hypotonian vuoksi saatu fysioterapiaa? Jos ei, niin kehottaisin pyytämään lähetteen neuvolan kautta fysioterapeutin arvioon!
Hölmö Söpispossuli luki viestisi vielä uudelleen..... onhan lapsella pakko olla lääkärinkontrollit ja fysioterapiaa, koska on kerran tukikengät käytössä. Mutta sitä fysioterapiaa kannattaa vaatia niin paljon kuin ikinä irtoaa! Ja toki itsekin ulkoilla ja urheilla. Puheesta vielä sen verran, että sanoisin, että on tosi hyvä merkki, että siskosi lapsi ymmärtää puhetta ja ottaa kontaktia. Jos ei omaa puhetta ala 3-vuoden iän lähestyessä ilmestyä, niin sitten voisi kyllä käyttää puheterapeutilla.
Meillä muuten poika on päässyt karkeamotorisesta heikkoudesta eroon:
tykkää jumpasta eskarissa, harrastaa jumppaa kerhossa, käy paikallisen luisteluseuran tunneilla ja aloittelee jääkiekkoa ja pomppii ja riekkuu telineissä kuin mikä. Hienomotoriikka onkin aina ollut hänen vahvuutensa, piirtelee, maalaa, ompelee ja käsiala on hyvä. Kasvaa toiseksi ylimmällä käyrällä ja sopusuhtainen, mutta ei mikään " machoman" .
Kiva kun jaksoit kirjoittaa noin perusteellisesti.
Näen siskoni poikaa aika harvoin, asuvat eri paikkakunnalla. Varsinaisessa fysioterapiassa ei tietääkseni käy, on vain saanut fysioterapeutilta nuo kengät käyttöön ja kotijumppaohjeita (karhukävelyä, kuperkeikkaa), osa ohjeista oli tosin isoveljelle jolla myös lievempää lattajalkaisuutta.
Vauvavaiheessa poika oli tosi helppo lapsi, viihtyi yksikseenkin touhuamassa lattialla pitkiä aikoja, nukkui hyvin ja yleensä aina tyytyväinen. Konttasi ja lähti kävelemään olisko 1v3kk, eli menee normaalin rajoihin.
Onko tuo etttei puhu minä-muodossa noin kolmivuotiaalla tosiaan poikkeavaa? Eikös monet puhu alkuun tyyliin " Liisa tekee sitä, Liisa syö" itsestään?
Täytyypä soittaa siskolle ja kysyä mitä neuvolassa 2v-tarkastuksessa nyt sanottiin. Sanoja ei tosiaan ole yhtään ja silloin puheterapeutin arvio ainakin joillakin paikkakunnilla tehdään jo 2-vuotiaana.
Meidän lapsi oli myös vauvana todella kiltti ja rauhallinen ja unirytmi löytyi heti. Tekisi mieli kysyä sinulta muutama kysymys..... eli
Onko sisaresi lapsi nyt täyttämässä 2 v vai lähenteleekö jo 3 vuotta?
Kun lapsi leikkii lattialla, missä asennossa hän on, istuu vai makaa?
Rivitteleekö tavaroita vai luoko mielellään ympärilleen sekasotkun?
Jaksaako esim. kävellä portaita yms., liikkuuko mielellään, tykkääkö esim. kiikkua?
Näistä siis hyviä merkkejä olisivat, jos sisaresi lapsi olisi vasta 2v, leikkisi istuallaan (toki välillä saa maatakin, mutta pääsääntöisesti ---> kun istuu tasapaino ja lihasvoima kunnossa), ei järjestelisi liikaa leluja, fyysistä kestävyyttä olisi, tykkäisi kiikkumisesta.
Neuvoloiden rutiinit puheterapeutin kontrolliin lähettämisestä vaihtelevat, mutta varmasti kontrolliin pääsee jos itse pyytää, esim. puheen ymmärtämistaidot voisi tarkastaa, jos itsellä on pelko/epäilys. Mutta jos on kyseessä vasta 2-vuotisneuvola, niin yleensähän sanotaan, että puheenymmärrys ja noin 10 omaa sanaa riittää.
Minä-sanan käyttö riippuu paljon siitä, miten lapselle on puhuttu. Jos puhuu tyyliin " äiti antaa Liisalle pullan" eikä " minä annan sinulle pullan" , 2-vuotiaalta hyvinkin voi puuttua minä-sana. Kuitenkin meillä 3-vuotiaan puheessa minä-muodon puuttumista pidettiin pahana (oli yksi diagnoosikriteereistä). Asia korjautui helposti, kun aloin lukea minä-muodossa olevia kirjoja ja sinutella. Se minä-sanan puuttuminen kai liittyy jotenkin oman itsensä tuntemiseen, siihen, että on olemassa minä.
Siellä olisi pieni luokka ja henkilökohtaisempaa ohjausta ja ainahan voi siirtyä takaisin, jos oppii sietämään ympäröivää melua. Opetuskin menee täysin lapsen tasoisesti eli hänen tapauksessaan tavallisen yleisopetuksen mukaan. Mietin vain auttaako tuo vuosi niihin ongelmiin niin paljoa, että ensi vuonna olisi kypsä normaaliin luokkaan. Vaihtoehtona on myös 0-luokka, mutta se on tarkoitettu yleensä niille lapsille, jotka tähtäävät aloittamaan seuraavana vuonna tavallisessa luokassa.