Lue keskustelun säännöt.
Mitähän tekisi?
01.02.2006 |
Miehelläni on kummallinen tapa kasvattaa lastamme. Varmaan kotoa peritty - niinkuin tavat yleensä. Hän ihan yrittämällä yrittää saada (tietämättään) huonon itsetunnon lapsellemme. Esim. jos lapsi kaatuu, hän sanoo, että taasko sinä kaadut (vihaisesti). Ja eilenkin kun lapsi ei ruokapöydässä totellut ja komensimme lujaa ja lapsi rupesi itkemään niin mieheni heitti tutin pöydän yli lapsen eteen (tippui kyllä siitä lattialle) " lohdutukseksi" kuin luun koiralle eikä sanonut mitään.
Olen yrittänyt puhua miehelleni mutta ei mene puhe perille, sama jatkuu. Mitä teen? Pitääkö erota ettei lapseni saa huonoa itsetuntoa isänsä sanomisten takia?
Kommentit (3)
Mies saattaa esimerkiksi antaa lapsen syödä voileipää olohuoneessa ja leikkiä samalla, mutta sitten kun lapsi riehaantuu ja lähtee juoksentelemaan ympäriinsä rasvaisin käsin koskien joka paikkaan mies syyttää lasta (nyt sinä sotket kaiken). Mielestäni koko tilanne pitäisi rakentaa alusta asti eri tavoin.. Ja toiseksi kaksivuotias ei usko yksin puhetta ja silloin pitää mennä toimimaan (ottamaan lapsi syliin) eikä lisätä syyllistämistä..
Miehen kotona ja myös minun suhteen on sama tilanne. Vierestä seurataan (kytätään) silmä tarkkana mitä teen ja sitten kun tapahtuu virhe jokin vaikka läikähtää tai jokin ei mene " Kuten minä aina teen" niin johan ollaan kommentoimassa. Tässäkään tilanteessa ei tulla toiminnalla auttamaan. esim. jos mies havaitsee että teen montaa asiaa yhtä aikaa ja jokin asioista vaikka kiehuu yli tai on muuten epäonnistumassa niin sitä ei välttämättä korjata, vaan mainitsee asiasta..
en tiedä onko tämä osin tahallista (pääsehän sillä niskan päälle) osin eivät tajua mitä tekevät
en jaksa aina kaikesta syyllistämisestä mainita (se on vähentynyt nyt jo paljon) toisaalta ajattelen että lapsikin pian kyllä tajuaa isänsä inhottavuuden (onko se sitten hvyä vai ei)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tämä on tehokkain keino saada muutos aikaan
Huvittavaa, että miehelläni ja äidillään on tämä sama piirre. Anoppi on myös lastentarhanopettaja, mutta eihän se mitään takaa. Empatiaa ei voi opettaa jos ei sitä vanhemmiltaan saa ja tämä nimenomaan vahvistaa käsitystäni päiväkodeista ja niiden laitosmaisuudesta..
ja kertoisit mitä tuollainen käytös viestii.