Niinistö oli ensimmäinen, joka sai Suomen viranomaiset uskomaan, että tsunamissa oli todellakin kuollut paljon suomalaisia!
Kommentit (31)
Kuten hän itsekin totesi, että kun ei ole terveydenhuollon koulutusta, niin hän olisi ollut vain tiellä.
Mikähän lienee totuus?? USkokaa kaikki Niinistön ym. hölynpölyt.
Vierailija:
Kuten hän itsekin totesi, että kun ei ole terveydenhuollon koulutusta, niin hän olisi ollut vain tiellä.
vaan virkamiehiä ja yllättävän harvoihin virkoihin valitaan enää poliittisella mandaatilla. Ongelmana oli se, ettei tavallisen ihmisen sana riittänyt, tarvittiin yksi samaan kastiin kuuluva kertomaan, että on hätä, vasta sitten uskottiin.
Saulilla on perhe ja hän on menettänyt vaimonsa traagisesti auto-onnettomuudessa. Ollut hyvä perheenisä kahdelle pojalle jne.
Tarja: jyrännyt yksinhuoltajana läpi poliitikassa ja pakkonainut homomiehen, jottei media kaivelisi enempää hänen lesbo (Seta)-taustojaan.
Sympaattista vai mitä?
Kaikkien pitää pärjätä omillaan, paitsi jos itse tarvitsee apua.
Eikä ollut. Kyllähän se jo saman ja seuraavan päivän uutisten perusteella oli todennäköistä että suomalaisiakin on tsunamissa kuolleiden joukossa.
Vierailija kirjoitti:

Heti tuoreeltaan lehdet uutisoivat ettei suomalaisilla ole mitään hätää

Eivät uutisoineet. Uutisoitiin, eträ suomalaisten tilanteesta ei ole tietoa. Se ei tarkoita sama.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien pitää pärjätä omillaan, paitsi jos itse tarvitsee apua.
Se onkin silloin eri asia.
Miksi presidentti Stubb ei ole mitenkään huomioinut Niinistön toimia tuossa kriisissä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi presidentti Stubb ei ole mitenkään huomioinut Niinistön toimia tuossa kriisissä?
Mitä toimia?

Pelasti ainakin yhden hengen ja sai viranomaiset ymmärtämään hädän. Stubb ei ole edes somessaan huomioinut tätä, vaikka monia suomalaisia kuoli, hän vaan hymyilee pururadalla.
Aiheuttiko Saulin muistelmat nyt tännekin tämän historiallisen asian jankkaamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi presidentti Stubb ei ole mitenkään huomioinut Niinistön toimia tuossa kriisissä?
Mitä toimia?
Pelasti ainakin yhden hengen ja sai viranomaiset ymmärtämään hädän. Stubb ei ole edes somessaan huomioinut tätä, vaikka monia suomalaisia kuoli, hän vaan hymyilee pururadalla.
Kyllähän viranomaiset sai tiedot tsunamista toisaaltakin. Samana päivänähän se oli jo tiedossa, ja esimerkiksi evakuointilentoja alettiin järjestää samana päivänä kun tsunami oli tapahtunut.
Sähköpylväs mihin Niinistö kiipesi turvaan tuodaan vielä tänä vuonna Suomeen Kansallismuseoon.
Sauli Niinistöllä oli tuolloisen asemansa vuoksi tiedossaan ulkoministeriön salaiset puhelinnumerot joihin hän pystyi soittamaan ja latelemaan faktoja tiskiin. Emmehän me tiedä sitä, vaikka hän olisi keskustellut suoraan Matti Vanhasen kanssa. Myös Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat yksityishenkilöinä läheisempiä kuin ulkokuoret antavat ymmärtää. Kumpikin ovat Lipposen hallituksen ministereitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi presidentti Stubb ei ole mitenkään huomioinut Niinistön toimia tuossa kriisissä?
Mitä toimia?
Pelasti ainakin yhden hengen ja sai viranomaiset ymmärtämään hädän. Stubb ei ole edes somessaan huomioinut tätä, vaikka monia suomalaisia kuoli, hän vaan hymyilee pururadalla.
Kyllähän viranomaiset sai tiedot tsunamista toisaaltakin. Samana päivänähän se oli jo tiedossa, ja esimerkiksi evakuointilentoja alettiin järjestää samana päivänä kun tsunami oli tapahtunut.
Kyllä onneksi lopulta saivat tiedon, ei kiitos Stubbin.
Vierailija kirjoitti:
Sauli Niinistöllä oli tuolloisen asemansa vuoksi tiedossaan ulkoministeriön salaiset puhelinnumerot joihin hän pystyi soittamaan ja latelemaan faktoja tiskiin. Emmehän me tiedä sitä, vaikka hän olisi keskustellut suoraan Matti Vanhasen kanssa. Myös Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat yksityishenkilöinä läheisempiä kuin ulkokuoret antavat ymmärtää. Kumpikin ovat Lipposen hallituksen ministereitä.
Thaimaassa vaan oli ne puhelinlinjat alhaalla monella paikkakunnalla ja puhelimetkin kadoksissa.
että Sauli pelasti ainakin yhden suomalaistytön hengen Thaimaassa?
Sauli on siis sankari!!