masentaa kun ei ole enää tosi ystäviä

Vanhat ystävät ovat jakautuneet ympäri suomen. Uusia on jotenkin hankala saada, siis sellasta tosi ystävää.

Mä olen miettiny ni mulla ei oikeestaan koskaan ole semmosta kunnon tosi ystävää ollut. Ja nykyisn mulla on samoja tuntemuksia kun sulla omista kavereista, kellään ei ole aikaa ja yleensä minä olen se joka kuuntelee kavereiden huolet. Tuntuu niin hölmöltä miehelle aina olla kitisemässä tai joskus on juttuja mihin kaipais ulkopuolisen mielipidettä tai ihan vaan oman perheen ulkopuolista elämää semmosen kaverin kanssa jolle voisi puhua ihan mitä vaan. Nyt musta tuntuu että jos alan puhua vähän henkilökohtaisemmista jutuista kavereiden kanssa niin eivät he halua semmosia kuulla, mun pitäs vaan olla aina se porukan hauskuttaja ja muiden huolien kuuntelija.

mutta just haluaisin muutakin kuin perheen. Enkä halua rakentaa elämää pelkästään mieheni varaan -toinenhan voi vaikka kuolla. Ja kun kuitenkin avioliitosssa tulee niitäkin kausia että haluttaisi valittaa omasta miehestä jollekin naispuoliselle..

Asun pk-seudulla ja ikää on 32 vuotta. Kaksi lastakin löytyy, mutta tarmoa riittää silti muiden ihmisten juttujen kuunteluun. ;-)

että oli helppo saada ystäviä. Nyt äitikerhoissa on vaikea tietää, kenen kanssa osaisi tehdä enemmän tuttavuutta. Moni tuntuu haluavan elää perhekeskeistä elämää.

ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä hankalammaksi se käy. En tosin ole sellaisessa tilanteessa, että joutuisin kovasti tsempaamaan tai yrittämäänkään, kun en ole muuttanut ja mulla on yhä niitä vanhojakin kavereita.



Mulla ei ole lapsia, mutta olen naimisissa, samoin lähes kaikki kaverini, sinkkuja ei juuri ole. Olen kyllä havainnut, että vaikka lapsia ei olisikaan, ei se ystävyys vain ole enää samanlaista kuin nuorempana. Aika paljon pyöritään omissa kuvioissa, kavereiden kanssa nähdään paljon harvemmin. Ja etenkin niiden tuoreempien kavereiden kohdalla ne harvat näkemisetkin jää helposti vähän pinnalliseksi kuulumisten vaihdoksi, jutut on töistä ja ulkomaanmatkojen hotelleista puhumista. Vanhempien ystävien kanssa se ei ole niin yleistä, vaan vakavuus ja luottamuksellisuus on luontevampaa. Ja sisko on kanssa aikuisempana tullut tosi läheiseksi, ei meillä lapsena ollut oikein mitään suhdetta ikäeron takia.



Ymmärrän hirvittävän hyvin tarpeen perheen ulkopuoliseen ystävään. Se on ainakin omalle hyvinvoinnilleni ihan keskeistä, saati sitten, jos olisi perheenäiti ja lapsia. Erilliset, omat ystävät tuovat uusia tuulia omiin kuvioihin. Ei se tarkoita sitä, että mies ei olisi tärkeä tai ettei hänkin voisi olla ystävä.



Eipä tämä tainnut juuri aiheeseen liittyä, paitsi ehkä siltä osin, että ystävyyssuhteiden luominen on kai ihan oikeasti aikuisena yleisesti vaikeampaa.

Mullakin on aika ajanut ystävät etelään. Tuntuu että ainoana oon jäänyt tänne pohjoiseen. Tosin ei mulla ole monta ollutkaan. Ollaan miehen kanssa niin samalla aaltopituudella että aika hyvin oon pärjänny sen kanssa. Mutta ois todella mukava vaihtaa ajatuksia myös naispuolisten ihmisten kanssa...



t. 35v viiden lapsen äiti pohjosesta

Katsotaanko asuisko kukaan niin lähellä toistaan että voisi vaikka tutustua ja ehkä löytää sen tosiystävän??



Minä voin aloittaa, asun Nurmijärvellä ja perheellinen minäkin.

minunkin paras ystäväni on aviomieheni... pakko myöntää! ennen oli paljonkin todella hyviä ystäviä, mutta kun muutin aikanaan tänne mieheni kotikonnuille niin eipä ole sen jälkeen ollut..

toki hyviä tuttavia on paljonkin tässä joiden kanssa jutella, mutta sellainen tosiystävä puuttuu... onneksi minulla on ihana mieheni ja lapset!

Minulla on kaksi alle 3-vuotiasta lasta, itse asiassa kaksoset. Eivät enää vauvoja, joten aikaa jää muuhunkin.

Olen 34-v neljän lapsen äiti etelä-Pohjanmaalta

Olen Espoosta ja lapsia kolme, itselläni ikää 37v - kääk!