1.5 vuotiaan yöheräily
Onko muilla samantapaisia " ongelmia" ? Meidän 1.5v tyttö herää edelleen öisin, yleensä pitää antaa vellipullo keskellä yötä, että rauhoittuu. Vesipullosta ei oikein ole hyötyä, eikä liioin tutin laittamisesta, huuto vaan yltyy. Vellillä rauhoittuu, mutta kyllähän tämänikäisen pitäisi jo pärjätä yö ilman ruokaa..? Neuvolassa kehotetaan, että anna huutaa, mutta sitä nyt ei kyllä kuuntele susikaan, huuto voi kestää useita tunteja.. Kokeiltu on.
Kommentit (2)
näin olen itse todennut. Meillä kuopus nukkui 2kk ikästä kaikki yönsä ja esikoinen nyt 1v 4kk ei ole nukkunut yhtään yötä huutamatta. Olen huudattanut ja jättänyt jo maitopullonkin pois ja silti heräilee, tosin nykyisin jo rauhoittuu muutamassa minuutissa ja jatkaa tutin kanssa unia. Joskus joutuu ottamaan viereen. En ole keksinyt miksi, herää johonkin ja vaikea nukahtaa uudelleen. Joskus menen heti rauhoittamaan, joskus annan huutaa pidempään, toisinaan rauhoittuu itsekseen. En ole keksinyt mitään keinoa lopettaa yöhuutoja, ruokaa en enää tosin anna (jätin pullon pois 1v 1kk). On sinnikäs huutaja jos sikseen tulee mutta käyn rauhoittamassa ja jätän huutamaan, kyllä on ennenpitkää rauhoittunut, tosin joskus vaatii useita käyntejä. Nukkuu isoveljen kanssa samassa huoneessa omassa sängyssä. On terve mutta aina on ollut vaativat lapsi. Kai tämä joskus loppuu...
Teinä jättäisin aluksi pullon pois kertaheitolla ja antaisin huutaa. Meillä ei pullon perään itsenyt pitkään mutta muuten itkeskelee montakin kertaa yössä, joskus hyvällä onnella vain pari kertaa... hohhoijaa mutta kai tämä joskus helpottaa...
Meilläkään ei ole nukuttu kertaakaan yhtään yötä ilman heräilyjä.
Viime viikolla tuli poitsulla 1,5 vuotta täyteen.
Maitopullosta päästiin eroon kun tarjosin sinnikkäästi vaan vesipulloa.
Nyt ei enää tarvita sitäkään mutta heräillään noin 2-12 krtaa yössä.
Välillä riittää viereen ottaminen,jossa sitten potkiskelee ja
liikkuu niin ettei omasta nukkumisesta tule mitään. Useimmiten
kuitenkin koko yö on heräämistä ja sängystä pois yrittämistä.
Yöuni sijoittuu useimmiten klo 21 ja 07 välille. Päiväunet ovat 1-2 tuntia
yleensä.
Ihmeesti sitä kuitenkin itse on jaksanut vaikka unet vähissä ovatkin.
Kai siihenkin tottuu.
Jaksamisia teille!
Ruusa & Eemeli