Jälkkäriä kookosmaidosta?
Olisiko kenelläkään jotakin kivaa jälkiruokaohjetta, johon tulee kookosmaitoa?
Kommentit (2)
se on tässä. Itse en ole vielä kokeillut, joten en osaa kommentoida makua.
Pannacotta, kookosmaito-kermahyytelö
3liivatelehteä
2,5dl kookosmaitoa
2dl kuohukermaa
3/4dl sokeria
2rkl sitruunamehua
Mansikkahyytelö:
2 liivatelehteä
1,5dl valkoviiniä
3rkl sokeria
4dl viipaloituja mansikoita
Laita liivatelehdet viideksi minuutiksi likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Kiehauta kookosmaito, kerma, sokeri ja sitruunamehu kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota ne liemeen. Anna seoksen jäähtyä. Kaada jäähtynyt seos juomalaseihin tai jälkiruokakulhoihin, laita kylmään pariksi tunniksi. Valmista mansikkahyytelö. Laita 2 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Kiehauta valkoviini, sokeri ja mansikkaviipaleet kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja lisää ne kattilaan. Sekoita varovasti. Kun vaalea kerros on hyytynyt, nostele mansikkahyytelöä jokaisen annoksen pinnalle ja anna hyytyä vielä vähintään kaksi tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Tarjoa kylminä.
Sen puolukkapiirakan ohjeen otin jostain kaupasta, löytyiskö Pirkka-ohjeista? Idea siinä taisi olla kuitenkin kuin " mamman marjapiiraassa" . Puolukan ja kookoksen maku sointui hyvin yhteen! Voin vielä selata nettiä, jos löytyisi, sitä paperilappusta en löytänyt.
Kookos-mustaherukkamaljojen ohjeen sain kai täältä? Se ohje meni varastetun läppärin mukana, niinkuin muutkin " omat tiedostot" . Mutta ohje oli aika yksinkertainen: sekä mustaherukoista että kookosmaidosta tehtiin omat kiisselit/hyytelöt, sen verran paksut, että ne pystyi laittamaan kerroksittain lasiin tarjolle.
Itselläni on kapeat, n. 8 cl:n vetoiset teelasit (Turkista?), joihin jälkiruoka oli kiva laittaa. Jälkiruoka on kivannäköinen ja hyvää, mutta niin makeaa, että juuri tuo satsi olikin riittävä.
Harmi kun nää mun ohjeet on tällaisia " täältä-sinnepäin" . Mut vinkiks kuitenkin, jos innostut jotain kehittelemään ..