Ahdistunut äiti ja ujo ekaluokkalainen
Tänään oli ekaluokkalaiselle pojallemme sattunut pissavahinko kahteen kertaan. Ensimmäinen oli tapahtunut ennen ruokailua, oli kai ollut kiire syömään. Ruokaa ottaessa vahinko oli sattunut, eikä poikamme ollut sanonut kenellekään mitään.
Toinen kerta oli tullut luistellessa, kun ei ollut kerennyt vessaan. Jälleen oli kantanut murheen sisällään. Liikuntatunnin jälkeen oli ollut vielä yksi tunti.
Poika oli niin märkä kuin olla voi sukkiaan myöten.
Ensinnäkin lapsemme ei käy koulun vessassa; hän on aina arastellu vieraita vessoja. Tänään ilmeisesti aamupisut olivat jääneet tekemättä, ja näin vahingot olivat sattuneet.
Mutta pahinta minusta oli, kun lapsi ei ollut sanonut opelle mitään. Tietenkin ujous ja häpeä olivat olleet hirmuisia tunteita; kastelemista ei ollut milloinkaan sattunut.
Lapsemme on hurjan ujo, puhuu opellekin vain kysyttäessä, ja ilmeisesti aika hiljaisella äänellä. Kavereita hänellä koulussa onneksi on.
Vanhempainvartissa tähän asiaan ei suuremmalti puututtu, ettei lapselle tule huonommuuden tunnetta.
Yritin rohkaista lastani kaikin keinoin puhumalla opettajalle viestinnän merkityksestä ja luottamuksesta.
Nyt on vain niin ahdistunut olo: eikö lapsi missään tilanteessa uskalla kääntyä opettajan puoleen. Opettaja on mies ja erittäin miellyttävä, ammattitaitoinen henkilö.
Onko muilla vastaavia kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (3)
Lapselleni ei ole tapahtunut vastaavaa tilannetta, mutta jos tapahtuisi hän ei VARMASTi puhuisi opettajalle. Ja ymmärrän se hyvin, silla tilanne on niin nolo. Itselleni on itseasiassa käynyt vahinko työpaikalla (osa pissasta pääsi housuun) ja en TODELLAKAAN kertonut kenellekään. Vaikka olisin voinut hyvin työtovereiden kanssa vitsailla asiasta. Eli vaikka ope olisi kuinka mukava, näistä asioista ei vaan jutella.
olen kertonut opettajalle lapsemme ujoudesta.Meillä ongelmia tuottaa syöminen ja vessakin pelotti alussa niin paljon että käytiin yhdessä tutustumassa vessoihin.Yhdessä vaiheessa pellkäsi panna ovia lukkoon joten isän kanssa kävi uudestaan senkinasian läpi että oven voi turvallisesti lukita ja sen saa auki.
Meillä asiassa on auttanut avoimuus ja se että pidämme säännöllisesti yhteuttä opettajaan.Opettaja on ymmärtäväinen ja antanut tilaa ujoudelle joten minulla on tuntuma että tyttömme on alkanut avautumaan.Ujoahan ei voi pakottaa olemaan rohkeampi.
Ota vaan rohkeasti yhteyttä opettajaan ja kerro huolesi hänelle.
Itse olen ollut ujo lapsena mutta iän myötä olen rohkaistunut.
T.äitix
ymmärrän että äitiä ahdistaa, etenkin kun meidän poika oli vähän samanlainen pienempänä. Hänelle tuli kerran 5-vuotiaana kerhossa pissa housuun, kun ei saanut sanotuksi kesken ohjelman että pitää mennä vessaan. Kova paikka se oli silloinkin, mutta tuon ikäisen kanssa asian sai vielä aika helposti painettua villaisella. Eskarissa poika yhtäkkiä jotenkin rohkaistui ja vaikka on yhä ujo, ei kuitenkaan enää ole minusta ylettömän arka.
Oletko jutellut opettajan kanssa kahden kesken, ilman lasta? Kyllä kai hänekin olisi hyvä tietää, että poika ei välttämättä sano, vaikka hänellä olisi jokin ongelma. Jos poikasi on ns. helppo ja hiljainen oppilas, hän ei välttämättä joudu useinkaan suoraan tekemisiin opettajan kanssa ja tämä voi tuntua vieläkin aika vieraalta. Ehkä opettaja voisi ottaa asiakseen jutella enemmän poikasi kanssa ja vaikka kysäistä välillä, onko kaikki hyvin tms. Jo sekin että opettaja vähän useammin puhuisi itse jotain pojallesi, " avaisi kanavaa" ja voisi tehdä lapselle helpommaksi puhua vuorostaan opettajalle.
Voisiko siihen vessaan käydä tutustumassa vaikka joskus koulun jälkeen äidin kanssa (vai tuntuukohan se pojasta vielä nolommalta)? Voisitte ehkä myös kokeilla Muksuoppia: jutella ensin siitä mitä hyvää seuraa kun käy koulun vessassa ja sopia jostain juhlistamisesta kun se sujuu. Sitten voitte kuvitella ensin kotona miten sinne vessaan mennään ja miten se sujuu. Ja kun poika on käynyt 5 kertaa julistatte ongelman voitetuksi ja juhlitte!
Minä olin muuten itse ala-asteella juuri sellainen, että yritin aina selviytyä itse apua pyytämättä. Yleensä se sujui hyvin: olin varhaiskypsä taidoiltani ja meillä oli kotiäiti, jonka hoiviin pääsi heti koulun jälkeen. Silti muistan esim. olleeni kerran ihan paniikissa, kun en tiennyt läksyä (se meni ohi tunnilla enkä kehdannut kysyä) ja kerran olin koko päivän paljain käsin talvella, kun lapaset kastuivat ja piilotin ne takintaskuun (muut kyllä kuivattivat omiaan patterilla, mutta huomasin sen vasta myöhemmin enkä enää silloin uskaltanut hakea omiani). Kun ajattelen itseäni silloin, niin luulen että kehuminen kaikesta mitä tein hyvin, hienovarainen kannustus olla enemmän esillä ja opettajaltakin saatu positiivinen palaute olivat paras lääke. Tärkeintähän on että lapsi kokee olevansa hyvä omana itsenään ja hänelle kehittyy terve itsetunto. Ujoutta voi sitten oppia voittamaan vähän isompanakin.