Kihomadoista
Onko kenelläkään kokemusta? Itselläni ajatuskin, että perheessämme olisi sellaisia saa minut ihan hysteeriseksi. Onko aina selviä oireita ja millaisia ne oireet ovat? Lähipiirissämme on yhdessä perheessä ollut ja kammoan ajatusta, että olisi tarttuneet... Ja tässä yhtenä päivänä kuulin tk:ssa kun hoitaja sanoi, että ovat tänä keväänä olleet tosi yleisiä....
Kommentit (6)
Mutta kun olen niin hysteerinen näille kaikenmaailman olioille, että kyselen jo valmiiksi, että osaan tarkkailla lapsiani... :D
Hohhoijaa, meillä on ollut kihomatoja kaksi kertaa kolmen kuukauden välein. Toisen kerran jälkeen haimme lääkäriltä reseptilääkkeet. Nyt toivotaan, että eivät tule enää takaisin. Hysteeriseksi on ihan turha ruveta. Kihomatoja on aina ollut ja tulee olemaan. Päiväkotilapsista jopa 20 prosentilta löytyy niitä. Ihan on tehty asiasta tutkimus.
Olen kysellyt kihomatoasiaa tutuilta ja yllättävän monen perheessä niitä on ollut kerran tai useammin. Toisilla on hirveät kutinaoireet ja toisilla ei yhtään mitään. Siis matoja voi olla, vaikka ei kutittaisi takapuolta. Omalta lapselta löysin madot, kun kurkistin hänen nukahdettuaan taskulampulla peppuaukkoon. Siellähän ne iloisesti kiemustelivat. Kieltämättä pelästyin kamalasti..Epämääräistä kutinaa hänellä oli ollut jo jonkin aikaa. Mutta koskaan en nähnyt matoja ulosteessa.
Madot on todella ärsyttäviä, varsinkin kun ne uusivat kuten meillä kävi. En tiedä saiko lapsi uuden tartunnan vai oliko Pyrvin tehonnut huonosti. Ekalla matokierroksella olin siivonnut hulluna, mutta eipä auttanut..Toisella kerralla otin sitten jo rennommin.
Ja huom! kihomadot ovat vaarattomia, joten älä ole hysteerinen.
eli, päiväkodissa jos joku perhe jättää hoiton tekemättä, niin uusiutuvat!
Oma lapsi on siis jo koulussa ja sinne kyllä ilmoitin madoista. Ja luokkakavereille jaettiin tiedote. En sitten tiedä menikö se kaikille perille ja lukivatko kaikki sen. Hiukan tietysti heräsi epäilys, että jollain luokkakaverilla on niitä edelleen, kun uusiutuivat. Vaikea niitä on homata, jos ei ole paljon oireita. Eivätkä kaikki vanhemmat takuulla katsastaneet lastensa takapuolia taskulampulla, kuten minä..
Toinen lapsista ei juurikaan oireile, toinen nukkuu levottomasti yöt ja raapii/kaivaa peppua ja kiemurtelee jatkuvasti. Ei noi nyt niin ylitsepääsemättömän kamalia ole, mielummin kihomatoja kuin täitä. Tuleepahan siivottua oikein viimeisen päälle! ; )
meillä ei ole itsellä ollut vaikka lasten päivähoitopaikoissa on ollut. Oireilu on ilmeisesti aika selvää: lapsi on levoton ja valittaa pyllyn kutinaa.