G: miten teillä suhtaudutaan uhmakohtauksiin?
Meillä näyttää taas 2,5 -vuotiaan neidin kanssa olevan hankalampi vaihe menossa uhman kanssa. Tämä alkoi tuossa heti joulun jälkeen ja kaikka on yhtä ininää, natinaa ja välillä oikein kunnon raivareita karjumisineen päivineen. Huoh! Osaa neiti olla aurinkoinenkin ja iloinen, mutta raivostumiseen ei paljon tarvita; tänäänkin riitti se, että legopalikat eivät nyt ihan suostuneet tottelemaan tyttöä. Tuloksena oli puolen tunnin suora huuto ja lopulta tyttö meni jäähylle makkariin kun legopalikat alkoivat lennellä.
Olen yrittänyt pitää semmoista linjaa, että kiukutella saa huudonkin kanssa ja en juurikaan tyttöä tällöin huomioi, mutta jos tavarat alkavat lentää tai pikkusisko, äiti, isä tai koira joutuvat tulilinjalle (välillä tyttö yrittää läpsäistä tai tönäistä suutuspäissään) niin tyttö lähtee jäähylle, tosin varoitan ensin ja jos käytös ei muutu niin sitten läks. Ininään ja natinaan pyrin olla reagoimatta ihan kokonaan ja jos tyttö jotain haluaa niin pyydän sanomaan nätisti ja sitten vasta toimin. Mitenkäs teillä muilla?
Kommentit (5)
Nimittäin meidän neidillä näyttäisi uhma jo alkaneen vaikka ikää on vasta 1v 5kk! Esim. ulkoa sisään tuleminen saa hirveät itkut aikaan ja sitten paiskitaan tavaroita yms. Kaikkeen neiti vastaa " ei" ja sitä rataa. Välillä neiti on oma aurinkoinen itsensä, mutta odotas kun joku kiva tekeminen loppuu tai kielletään jostain. Vai onko tämä vain voimakastahtoisuutta ja uhmaikä jotain ihan muuta (ja vielä karmeapaa)?
Kysymykseesi vastaan, että olen aika ymmälläni, että miten pitää reagoida. Joskus en ole huomaavinani kiukuttelua ja välillä tarjoan syliä ja lohdutusta ja välillä taas olen vain läsnä samassa huoneessa ja toivon, että huuto loppuu. Kiellän jos paiskii tavaroita, mutta näin pienellä jäähyä en vielä harkitse.
Että tosiaan yritän olla lähellä, että pieni ei ole ahdistuksensa kanssa yksin. Tuntuu vaan, että välillä läheisyys pahentaa vaan kohtausta ja sylissä rimpuillaan, niin ettei äiti saa sylissä edes pidettyä. Mutta siis vinkkejä tilanteen hoitoon, kiitos.
Kiukkujen jälkeen sylitellään ja halitaan kovasti ja jutellaan asiasta, mutta raivarin aikana tyttöä on ihan turha mennä koskemaan, koska se vaan pahentaa tilannetta. Yleensä sanon aina, että saa tulla syliin kun haluaa, mutta väkisin en ota syliin, koska se saa tytön AIVAN raivoihinsa.
Poika on vasta 1,5v mutta kiukkua löytyy. Jos pitää mennä sisälle, jos ei voi leikkiä puhelimella, jos kaupasta ei saa jtn, jos lelu ei toimi jne.
Minusta lapsi saa näyttää negatiivisiakin tunteita ellei niillä ketään vahingoita (heitä tavaroita, läpsi tms). Kaupassakaan en nolostu jos poika heittäytyy huutamaan lattialle, käyttäydyn samoin kuin kotona. Jos tämä joitain harmittaa niin en mahda mitään, en kuitenkaan aio antaa pojalle periksi vain että hiljaisuus säilyisi :)
Meillä on 1,5-vuotias pikku prinsessa ja uhmaikä myös meillä tullut tutuksi... Tyttöä kiukututtaa jos asiat eivät mene halujensa mukaan, jolloin tulee huuto. Yleensä otan tytön syliini, tyttö voi hetken rimpuilla mutta pian muuttuu itkuksi ja sitten jo halataan toisiamme hyvillä mielillä. sitten yleenäs vähän lauletaan tai luetaan kirjaa että ajatukset pääsevät lepäämään....
Näin meillä on toiminut hyvin! Pienelle ihmiselle itsellekkin uhmaikä on jännää ja ehkä pelottavaakin aikaa ja sillon tarvitsee paljon läheisyyttä. Kaikkiha me ollaan silti erilaisia että ei meidän juttu pakosti kaikille toimi.