Äidin/isän kanssa turvallista kiukutella??

kun heittäytyy makarooniksi tai kovettuu kuin keppi pukiessa.



Ulos on lähdettävä, lapsi sitä ei määrää. Vaatteet puetaan kiukkusi sitten kuinka paljon hyvänsä.



Jos kiukku jatkuu vielä 3-vuotiaana, niin kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Ymmärrän ap:n pointin jos kyseessä sanotaanko yli 3-vuotias lapsi, mutta ei kai esim. 1-vuotiaan kiukuttelua voi oikein estää? Paitsi välttämättä konfliktitilanteita, mutta eihän niitä kaikkia voi välttää vaikka kuinka yrittäisi. Vai miten sinä, ap, toimisit, jos 1-vuotias heittäytyisi kierimään olohuoneen matolle kun häneltä esimerkiksi otetaan pois kädestä lasiesine jonka hän on juuri kurottanut käteensä olohuoneen kirjahyllystä?

Meillä kerrotaan, että ulkona kivaa, saat leikkiä sillä ja sillä. Näet sitä ja tätä. Ei auta.



Periksi en anna ja puen huutavan ja venkoilevan lapsen. Jäähyjäkö annatte? Meillä se olisi ok lapselle, jipii kotileikkejä. Mutta kaupassa on käytävä, tarhaan lähdettävä.



Mitä keinoja vielä on? Lapsi kohta 3-vuotias.

huutamista vastaan. Sitten ihmetellään kun se oma pikku Nico-Petteri ei oikein pärjää koulussa eikä usko opettajan puheita, kun on aina tottunut tekemään kaikki oman tahdon mukaan. Lapsille on pakko opettaa kenellä se auktoriteetti perheessä on, muuten heistä kasvaa sellaisia kuin moni nykynuoristä, tottelemattomia rääväsuita, jotka eivät kunniota ketään muuta kuin itseään.

1-vuotias ottaa lasiesineen, se pois lapselta ja lapsen huomio leluun tai sitten vaikka kutitteluleikki.

Eikä ole kyllä tarvinnut useinkaan toteuttaa käytännössä. Minun mielestä tuo 1-v on oikeastaan juuri sellainen ikä että siitä eteenpäin se todellinen kasvatus ja kiukun laannuttaminen on pakko aloitaa, muuten on 2-vuotiaan uhmaikäisen kanssa hätää kärsimässä. ap

Muuten ei pahemmin kiukkua tai menee nopeasti ohi jokin harmi.



Lapsi haluaisi mennä kello kolme suihkuun ja äiti sanoo, että illalla vasta, niin eikö lähes kaikki lapset siitä suutu?? Omituista jos näin ei kävisi. Mutta äidin päätöksellä suihkuun ei mennä. Annatteko kiukusta jäähyn?

Kai nyt jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa, että huutamalla ja " kurittamalla" auktoriteettinsa hankkivat vain ne, jotka eivät saa lapsiin muilla keinoin otetta eli joilla ei ole ns. luontaista auktoriteettia!



Meillä ei 1,5-vuotiaalle huudeta koskaan ja vaikka on erittäin kovapäinen ja tempperamenttinen tapaus, tottelee kyllä kun hänelle jotain sanotaan tietyllä äänensävyllä ja tehostetaan käskyä tietyllä katseella. Jos ei tottele, auttamme tottelemaan esim. hakemalla pois kielletystä paikasta tai muutoin auttamalla tekemään, mitä pyydettiin. Mutta huudeta ei koskaan.



Minua säälittää nämä armeijatyylisten vanhempien lapset, joiden äideillä ja isille ei ole muita kasvatuskeinoja kuin räyhääminen.. näistä lapsista kasvaa ennen kaikkia vanhempiaan pelkääviä " tekokilttejä" penskoja, jotka tekevät pahojaan selän takana..

Meillä on hyvinkin tahtovia nuoria herroja, vaikka heitä onkin paljon kielletty ja koulutettu. He ovat kilttejä mutta osaavat silti tahtoa asioita. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, ehkä se keskitie on tässäkin paras. Se että vie huomion jonnekin muualle kielletystä tekemisestä on minun mielestäni laiskan äidin merkki. Ei jakseta selittää aina miksi asioita ei saa tehdä ja siksi viedään huomio muualle. Mutta se kyllä kostautuu sitten kun lasta ei enää vahdita...hän tekee silloin kaikki pahat, koska ei ymmärrä mitä väärää siinä on.

Sinulla on kyllä tosi pelottavat kasvatusmetodit jos puhut " kiukun laannuttamisesta" . Ei kiukkua tarvitse laannuttaa, tunteet kuuluvat elämään. Miten luulet lapsiesi oppimaan sietämään erilaisia tunteita ja hallitsemaan niitä, jos metodisi on " laannuttaa" kaikki negatiiviset tunteet? Olet ilmeisesti niitä kasvattajia, jotka kieltävät poikia itkemästä jne.?

Mun kaikki lapset oppineet olemaan koskematta kiellettyihin esineisiin suht nuorena huomion siirtämisellä ja torumisella ja topakalla EIllä.



En ole hätää kärsimässä nyt uhmaiässä. Uhmaa mielestäni normaalia vähemmän.

Vierailija:

3 Lapsi menisi omaan sänkyyn siksi aikaa että hiljenee.

Eikä ole kyllä tarvinnut useinkaan toteuttaa käytännössä. Minun mielestä tuo 1-v on oikeastaan juuri sellainen ikä että siitä eteenpäin se todellinen kasvatus ja kiukun laannuttaminen on pakko aloitaa, muuten on 2-vuotiaan uhmaikäisen kanssa hätää kärsimässä. ap

Mulle kun just 1-vuotiaan kanssa neuvolassa sanottiin että nyt kun lapsi on löytänyt oman tahdon sitä ei saa heti nujertaa. Ja sitähän sä just teet jos 1veenkin pistät yksin sänkyyn jos vähäänkään esiintyy omaa tahtoa. Voi pientä. :( Lapsi saa kyllä kiukuta mutta ei saa silti antaa tahtoa läpi. Onko se jotenkin vaikea ymmärtää? Eli kiukutteleva/raivoava lapsi syliin tai muuta hellittelyä vaikka tavara otettiinkin pois. Sanomana se että kaikkea ei saa mutta kiukku on silti sallittava tunne ja vaikka kuin kiukuttas ei kukaan hylkää.

Kiukuton lapsi on kummajainen.

Kasvatuslogiikkasi hedelmät saat poimia sitten vuosien kuluttua..

Kiukuton lapsi varmaan mätkii turpaan kouluiässä tai raapii tms. Tai sitten on ihan tahdoton. Hyppäätkö järveen, joo tietenkin. En mä uskalla kieltäytyäkään.

Kuten meillä kaikilla. Pitää vaan hyväksyä se kiukku! Miksi sitä ei saisi ilmaista? Kysehän on siitä, että missä rajoissa sitä voi ilmaista; lapselle asetetaan rajat, kerrotaan, mikä on sosiaalisesti suotavaa. Lapselle tulee osoittaa sopivia tapoja ilmaista kiukkuaankin, ei todellakaan vaimentaa sitä.



Esim. lyödä ja potkia ei saa - paitsi vaikka tyynyä tai pehmolelua,

ei saa sättiä toisia - saa kertoa miten pahalta tuntuu jne.

Vierailija:

Meillä on hyvinkin tahtovia nuoria herroja, vaikka heitä onkin paljon kielletty ja koulutettu. He ovat kilttejä mutta osaavat silti tahtoa asioita. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, ehkä se keskitie on tässäkin paras. Se että vie huomion jonnekin muualle kielletystä tekemisestä on minun mielestäni laiskan äidin merkki. Ei jakseta selittää aina miksi asioita ei saa tehdä ja siksi viedään huomio muualle. Mutta se kyllä kostautuu sitten kun lasta ei enää vahdita...hän tekee silloin kaikki pahat, koska ei ymmärrä mitä väärää siinä on.

Tai sitten kun lähdetään kotiin ja lapsi ei halua. Mä laitan lapsen rattaisiin ja lähdetään kävelemään kotiin, kiukku laantuu muutamassa minuutissa.

Vierailija:

huutamista vastaan. Sitten ihmetellään kun se oma pikku Nico-Petteri ei oikein pärjää koulussa eikä usko opettajan puheita, kun on aina tottunut tekemään kaikki oman tahdon mukaan..

Tässä nyt ei ollut mitän järkeä. Kokemuksesta voin sanoa, että ne lapset jotka ovat tottuneet siihen että heille HUUDETAAN, eivät totettele opettajan PUHEITA koska odottavat hänen huutavan. Lapset jotka tottuvat huutamiseen, eivät muunlaista puhetta ymmärräkään.

Ja mitä kiukuun tulee, mitän pahaa siinä on jos lapsi kiukkuaa? eiväthän aikuisetkaan aina ole hyvällä päällä, eivät varsinkaan silloin kun huutavat :-) asia sikseen, miten kiukkua selvitellään ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Pitäisikö lasten olla aina yhtä auringon paistetta? huh huh....

Minä olen se, joka yllä kyseli ap:ltä, miten tämä ehkäisisi kiukkua, joka syntyy kun lapselta otetaan pois ns. luvaton esine. Kiukkuahan siitä yleensä syntyy eikä sitä minusta varsinaisesti mitenkään tarvitse estää ja siksi kyselin " kiukunestäjä-ap:ltä" miten hän muka estäisi lasta kiukuttelemasta ko. tilanteessa. Ap:n vastaus lapsen viemisestä omaan sänkyyn kunnes huuto ohi, oli hurja: ensinnäkin eihän tuokaan toimintatapa ESTÄ kiukkua ja on julmaa hylätä pieni kiukkuilija. Ap:n tekniikalla tietenkin lapsi ei kohta enää uskalla kiukutella kun pelkää hylkäämistä.. Jokainen voi itse päätellä, onko tällainen tyyli järkevä.



Meillä kuvaamani kaltaisissa tilanteissa nimenomaan selitetään, että ko. esinettä ei saa ottaa, koska se voi mennä rikki, jolloin tulee sirpaleita ja voi tulla iso pipi. Sitten esimerkiksi otan lapsen syliin ja vien hänet katsomaan jotain kiinnostavaa, esimerkiksi taulua huoneen vastakkaisella seinällä. Tai jos lapsi tosissaan suuttuu ja alkaa hakata päätä lattiaan, istun viereen, juttelen rauhoittavasti ja pyydän lasta tulemaan syliin. Yleensä tuleekin hetken möyrittyään pitkin mattoa.. :) Kun tämä toistuu tarpeeksi usein, monesti pelkkä selitys riittää, lapsi on alkanut oppia, että kaikkeen ei saa koskea.