Useamman vuoden parisuhteessa eläneet!
Tuleeko teille koskaan sellasta oloa, että haluaisitte erota?
Mun mielessä pyörii välillä ero (no yleensä kun on riidelty) ja mietin että rakastankohan tuota oikeasti. Eilen kysyin mieheltä, että ajatteleeko ikinä et erottais. Vastasi, että " joo, mut se menee ohi samalla lailla kun tupakanhimo" .
Onkohan se nyt sit sen aika että pitää vaan päättää olla yhdessä? Tai sit tietty erota, mut entäs jos tää onkin tosiaan vaan niinkuin tupakanhimo. Menee ohi ja sit taas on hyvä.
Kertokaa nyt hyvät ihmiset miten teidän mielenliikkeet menee!!!
Kommentit (10)
Silti välillä on todella kyllästynyt ukkoonsa, mutta jos on poissa vähän aikaa niin osaa taas eri tavalla arvostaa.
Mutta kaiken kaikkiaan parisuhde on ihan hyvä, ottaen huomioon, että perheessä on pieniä lapsia.
Suunnilleen 6 vuoden kohdalla kaikki alkoi olla tosi syvältä, tapeltiin paljon, ei juurikaan tunnettu rakkautta toisiamme kohtaan. Lopulta päätettiin että ero on se oikea ratkaisu... Mutta kun oltiin päätetty erota, molemmille iski paniikki ja tuli jo etukäteen ikävä toista.
Meillä ongelma taisi olla se että pidettiin toisiamme itsestäänselvyyksinä. Me puhuttiin ja puhuttiin, käytiin läpi tunteitamme ja toiveitamme. Todettiin että edelleen rakastetaan toisiamme.
Nykyään menee hyvin, rakkaus tuntuu vaan kasvavan päivä päivältä.
Olen myös itse miettinyt paljon että riittääkö tämä suhde minulle :/
Mutta aina on sitä uutta potkua jostain löytynyt :)
kannattaa miettiä, että haluaako oikeasti jatkaa suhteessa. Itse olen eronnut ja ex-puolison kanssa mietittiin molemmat lähemmäs vuoden verran sitä eroamista.
mutta kun ihan realistisesti asiaa ajattelen en kyllä luopuisi miehestä mistään hinnasta. Nyt kun olen taas raskaana noita ' sä et rakasta mua' -mielenpurkauksia on vielä enemmän mutta mies on ihan ymmärtäväisesti suhtautunut niihin. Parisuhdetta 12 v takana eli nuorina tavattiin.
Mikäli molemmat ovat sitoutuneita liittoonsa, niin niistä päästään yli. Meilläkin takana 14v. kriisi ja se olikin niin raju, että ero todellakin oli mielessä ja käväiseen vieläkin ajoittain. Silti olemme sitoutuneita perheeseen ja tiedämme, että tämäkin on vain vaihe elämässä.
Niitä hyviä ja tasaisia vaiheita kuuluu elämään kuitenkin paljon enemmän kuin noita kriisejä.
tuli joskus sellainen epätoivoinen olo että mä häivyn ja jätän lapset äijälle, niin joutuu sekin opettelemaaan vastuunottoa niistä...
Rakastamista en ole miettinyt, en mennyt naimisiin rakkaudesta vaan saadakseni lapsille hyvät geenit ;)
ja teemme asioita sen eteen että olemme molemmat onnellisia.