Onko täällä paikalla ketään bi-seksuaalin miehen vaimoa/tyttöystävää?
Miten olette hyväksyneet miehenne bi-seksuaalisuuden?
Itselläni asia teettää töitä, koska sain tietää siitä " virallisesti" vasta viiden seurusteluvuoden jälkeen. Nyt ollaan naimisissa ja kaksi lastakin on, mutta silti miehen kiinnostus toisiin miehiin vaivaa minua toisinaan todella paljon!
Kommentit (5)
Ex-avomieheni on bi-seksuaali. Tiesin hänen olleen suhteessa miehen kanssa ennen kuin aloimme seurustelemaan. Olimme miehen kanssa avoliitossa kaksi vuotta, suhde päättyi muista syistä. Nykyäänkin hänellä on nainen kumppaninaan.
Hyväksyminen oli minulle helppoa. Olen aina uskonut että jokaisessa meissä asuu pieni bi-seksuaali. Toisilla se näkyy enemmän, toisilla vähemmän.
hyväksyä, kun olen bi itsekin. Ei se vaikuta uskollisuuteen tai mihinkään muuhunkaan. Ihan tavallisesti meillä eletään, joskus arvostellaan yhdessä miesten tai naisten ulkonäköä, se taitaa olla ainoa poikkeava asia, johon tuo seksuaalisuutemme vaikuttaa.
omalta perheeltään ja osalta ystäviltäänkin koko elämänsä ajan näiden vanhoillisuuden ja ennakkoluulojen takia. Siksi kai hän ei uskaltanut kertoa minullekaan asiasta, kun pelkäsi minun jättävän hänet moisen ominaisuuden takia. En jättänyt, kun sain asiasta tietää, vaan menin hänen kanssaan naimisiin. Rakastin häntä silloin ja rakastan (kai) nytkin.
Tämä pikkulasten vanhempien elämä kun on vain niin rankkaa, että seksielämämme on kuihtunut olemattomiin ja olen alkanut kuvittelemaan kaikenlaista miehestäni... Ehkä kuvittelemaan, mutta ehkä myös huomaamaan, kuinka mieheni ei ole minusta niin kiinnostunut. Olen myös löytänyt tietokoneeltamme alastomien miesten kuvia, mikä kertoo siitä, että ne intressit ovat nyt jossakin muualla. Tämä on kai se syy, miksi mieheni seksuaalisuuden hyväksyminen teetättää töitä...?! Pelkään, että en pysty tarjoamaan hänelle kaikkea sitä, mistä hän saa mielihyvää.
Ap.
Bi-seksuaalit panee kaikkia mikä liikkuu, homotkin vielä ymmärrän, niillä on joku säädyllisyys mutta että kumpaakin sukupuolta, hyi olkoon.