Unien levottomuus 3 kk vauvalla
Hei!
onko teillä muilla samanlaista, kun meillä poika 3 kk ähisee ja puhisee yöt pitkät aina kevyemmän unen kohdalla. Lisäksi huidotaan käsillä naamaa ja käännetään kasvoja patjaa vasten ja potkitaan. HIukan meillä ehkä harjoitellaan vatsalle kääntymistä, voisiko tämä liittyä siihen? Joka tapauksessa tosi levottomasti nukutaan, ja sitä kautta on tietenkin mamma ihan silmät ristissä...
Kommentit (8)
Poika kans 3 kk ja yöllä ähisee ja puhisee aikaslailla sängyssään. En ole nostanut pois, vaan antanut rauhassa pyöriä hetken, usein nukahtaa uudelleen syvään uneen. Syömään herätään muutaman kerran yössä.
Taitaa kuulua asiaan. Meillä myös kovasti yrittää kääntyä ympäri.
Tartsani
Meillä pikkuinen 3kk+2vk ja pyörimistä, ähinää ja nyrkin syöntiä jatkunut jo 3viikkoa. Aluksi oli varmaankin tiheän imun kautta, mutta nyt kun maitoa tulee taas reilusti ja homma on vain jatkunut, olen ajatellut että täytyy olla jotain muuta. Itse herään siihen pyörimiseen ja univelka kasvaa. Perhepedissä poika nukkuu rauhallisesti. Viime yönä laitoin pojan nukkumaan viereiseen huoneeseen, vaunun koppaan ja heräsi ensimmäisen kerran syömään klo 3.30 (meni nukkumaan klo 21)! Eikä sitä ennen kuulunut minkäänlaista pyörimistä (olisin siihen kyllä herännyt). Itse kyllä heräsin sitä ennen tottumuksesta parikin kertaa, mutta toiveita on, että yöt rauhoittuisivat! Kokeilepa siis pienentää vauvan sänkyä ja siten luoda vauvalle turvallisuuden tunnetta.
Moikka!
Täällä yksi mamma, jolla silmät todella ristissä... -odottaen yötä, kun saisi nukuttua kunnolla. Meillä alkoi 3kk paikkeilla kovan flunssan yhteydessä rikkonaiset yöt. Eli heräilyä about 10 kertaa yössä. Nyt ikää reilu 5kk ja eipä oo paljon muuttunut. Kaipa tässä on muutaman kuukauden aikana syyt vaihtunut huonoihin uniin, mutta eipä paljon väsymystä auta. Tällä hetkellä menossa kova kääntymis vimma ja ryömintääkin harjoitellaa. Hyvinä öinä saattaa olla pari 2h yhtä jaksoista unta, muuten sit heräillään tunnin välein. Kaikkea on kokeiltu, eikä mikään auta. Niin ja kummallisintahan tässä on se, että poika nukkui ekat 3kk yöt läpensä, ei edes herännyt syömään kun vasta 6 aikaan ja jatkoi unia. Nyt sitten syödään kahden aikoihin ja hillutaan sitäkin enemmän. Neuvolasta sanottiin, että kyllä ne yöt siitä parantuu... -sitä odotellaan ;)
Hei
Kuin omaa kirjoitusta lukisi. Meille poika on 3,5 kk ja pari viikkoa on ollut levottomia öitä - alkoivat kun tuli flunssa. Flunssasta pahin on jo ohi, mutta unet ei ole kunnolla parantunut...
Joskus saattaa alkuillasta nukkua 03-04 asti jolloin syö, mutta toisinaan - kuten viime yönä - herättiin tunnin välein koko yö. Kapaloa olen koittanut, mutta poitsu ei tykkää siitä ja rupeaa ähräämään käsiään sieltä pois ja herää siihen viimestään. Tähän samaan pakettiin poika on vielä siirtänyt unirytmiään niin että herää aina kello 6 aamulla ja nukahtaa vain uudelleen minun viereeni kapalossa 1-1,5 tunniksi.
Johtuuko nämä kaikki liikkumaan opettelusta, sillä meidän pinniksestä ainakin kuuluu kokoajan kuinka pylly nousee ja laskee sekä polvet hankaa patjaa vaste ryömimis tavoitteena - liikuta ei vielä mihinkään? Onko tämä vain hetken kestävä vaihe, vai paheneeko tämä sitten kun on opittu liikkumaan? Onko ideoita miten saisin pojan jatkamaan aamulla 6 jälkeen omaan sänkyyn unia, niin minäkin saisin nukkua vielä hetken - vieressä kun en oikein osaa/uskalla nukkua?
Olemme myös suunnitelleet omaan huoneeseen siirto jos se auttaisi rauhoittumaa - jos vaikka heräilee meidän takia??
Silmäpusseista eroon...
Meillä jätkä on 2kk ikäinen ja aivan yhtä levoton unissaan. Kädet käy lakkaamatta, kääntyy unissaan selälleen ja vetää peittoa naaman päälle, potkii peiton pois, sukatkin häviää jalasta yöllä ja naama on välillä verillä kun niin paljon hutkii.
Mekin ollaan mietitty tota kapaloa, mutta jätkä hermostuu kovasti kun yrittää pakottaa sitä olemaan paikoillaan. Ollaan sitten vaan tyydytty siihen että nukkuu levottomasti ja korjaillaan asentoa minkä ehditään. Kurjinta on toi kun vetää peiton naaman päälle, en meinaa itse saada nukuttua kun pelkään, että tukehtuu peiton alle, vaikka ei sillä heilumisella happi kyllä lopu. Saa nähdä rauhoittuuko tuo meno koskaan.
Eli ei ole vinkkejä sulle mutta mekin otetaan mielellään vinkkejä vastaan muilta.
Tytön ollessa tuon ikäinen, oli myös todella levoton nukkuja! En kapaloinut mutta tein sängystä muuten pesämäisen ja pienemmän, siinä ei siis päässyt niin paljoa meuhkaamaan ja toi sitä turvallisuuden tunnetta. Eli vaunukoppa sänkyyn ja peittoa myttyyn sivuille :)
tämäkin pikkumies vetää siitä kapalosta herneet nenään, jos sen illalla kieputtaa, mutta laitan sen vasta sitten kun vauva on nukahtanut likipitäen syliin eikä sitten enää jaksa edes hermostua. Sitten vaan nostan kapalon sänkyyn ja siihen nukahtaa. Meillä se toimii siinä, ettei vauva herää omaan nyrkkeilyynsä, yrittää kyllä kovasti kääntyä aamuyöstä kapalossakin :) Unipussiakin olen vähän miettinyt, siinä ei kyllä kädet rauhoitu.
ilman sitä kädet viuhtoo ihan mahdottomasti. Aamuyöstä onnistuu kyllä usein taistelemaan tiensä ulos kahleista ja ährää taas :)