***MARRASVAAVIT JOULUVIIKKOON***
Jokos teillä on joulu pirtissä? Itse ole jotain jo laitellut vaikka vanhan sanonnan mukaan Tuomas joulun tupaan tuopi eli silloin aion koristella viimeisimmät.
Tänään pikkuisemme täyttää tasan neljä viikkoa ja keskiviikkona ollaankin sitten jo kuukauden ikäisiä =) Niin se aika vierähtää. Muisteltiin eilen illalla, että niin sitä kärvisteltiin suppareiden kanssa neljä viikkoa sitten ja tässä ollaan perheenä nyt =)
Onko muita muuten, joilla nousee kaikenlaisia kauhukuvia välillä mieleen? Kaikkea mitä noin pienelle voisi sattua ja mitä maailmalla sattuukiin. Itse ole enemmän ja enemmä ajatellut orpoja pikkuisia ja miten kylmä maailma heitä kohtelee. Varsinkin, kun tuli ohjelmaa Venäjän kaduilla asuvista lapsista.
Meillä muuten pikkuinen on alkanut harjoittelemaan äänteitä ja varsinkin vaipan vaihdon yhteydessä päästetään vaikka mimmosia pärinöitä, sitten välillä kiekaista ja silmät leviää suureksi, kun se itsekkin miettii, että mistä tuo ääni tulikaan ja onko se vaaraksi =) Huvittavaa ja kaiken laiset suun muikistelut ja vääntelyt. Kyllä hupia riittää ja vois katsella vaikka kuinka kauan.
Onko muut muuten harrastaneet vauvahierontaa. Meillä aloitettiin eilen ja pikkuinen tykkäs kovasti. Lämmitettiin sauna ja sitten lämpimällä kylpyhuoneen laattialla hierottiin pikkuista, jonka jälkeen sitten kylpyvatiin ihmettelemään. Kivaa kun vauva tykkää kylpemisestä =)
Terkkuja kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa.
Kommentit (28)
Ensiksi, kun vielä muistan,
TOUKKIS73: Meillä myös käytössä cuplaton ja samaa ongelmaa on alkanut tulemaan, eli limaiset on puklit. Noh, määrä on meijän pojulla ollut aina aikas suuri, joten siihen en osaa sanoa.
Kakkaamisesta neuvolassa sanottiin, että voi olla ettei viikkoon tule mitään ja toisinaan voi olla joka päivä monta kertaa. Nimim. itekin huolestui kun kakkaa ei kuulunut.
Meillä olikin sitten eilen 1kk neuvola ja pojun mitat ovat:
26.11. (syntymämitat) 5160g, 55.5cm ja py 37cm
5.12. (sairaalasta lähtöpvä) 4840g
22.12. (1kk neuvola) 5400g, 57cm ja py 39cm
Eli ihan kivasti on meilläkin kasvettu, iso poikahan tuo kyllä on :)
Tuttelia saattaa mennä jo 200ml/krt mutta normaalisti 100-160ml
Poju siis lähes kokonaan vastikkeella, kun ei maitoa oikein tule edes nimeksi!
Mutta mutta, menen kattomaan mitenkä nuo miehet tuolla nukkuu!
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
terkuin 10kaks ja poju
Taidanpa minäkin muutaman sanasen tänne kirjotella kun tytsi nukkuu jo pihalla.
Ihan kateellisena luin kirjotuksia hyvin yönsä nukkuvista vauvoista. Meillä kun heräillään syömään 1-1,5 h välein, tosin maidon tulossa tosiaan vallitseen kysynnän ja tarjonnan lait. Vielä alkuviikosta kun tyttö tätä yösyömistä oli harrastanut vasta muutaman yön, tuntu että rinnat on ihan tyhjät, eikä toinen saa tarpeeks maitoa, nyt sitä sitten riittää myös yöllä! Syönnin jälkeen meillä ei sitten nukaheta uudestaan, tai jos nukahetaan niin nostappa omaan sänkyyn niin herää välittömästi! Eikä osaa nukahtaa yksikseen uudelleen. Niinpä meillä on välillä enemmän tai vähemmän vahingossa nukuttu perhepedissä. Ja minä pelkään kuollakseni kääntyväni tytön päälle. Toisaalta olen kyllä joka kerta herännyt täsmälleen samassa asennossa kun mihin nukahdan. Kai sitä äidinvaistot pelaa...
Päivisin meillä kyllä nukutaan suht hyvin... paitsi jos menee vähäkään yliväsyneeksi niin sitten ei taas millään. Tarkkana saa olla että ajoissa tainnuttaa nukkumaan iltapäivälläkin. Noh, ehkä meillekin joskus kunnon päivärytmi löytyy...
Nyt valitus sikseen ja pihalle ulkoileen!
T: Hertta ja Pirpana 6 vk ja 6 päivää
ja kaikkea kivaa vuodelle 2006 marrasmasuille ja perheille!
Täällä sitä aletaan valmistautua jouluun... siivoukset on meilläkin jätetty väliin. Kuusi on jo koristeltu ja lahjatkin kuusen alla... Ollaan omalla perheellä tämä joulu. Tosi mukavaa, niin saa rentoutua rauhassa.
Ihan kivasti menee yhä... päivällä neiti nukkuu hyvin, mutta illat on yhtä kitinää ja huutoa, entä muilla? aina en tiedä, mistä kyse... mutta yleensä nälkä ja väsy. Illalla neiti syö tunninkin välein, osittaisimetyksellä mennää. Yöllä on sitä ongelmaa meillä kans, ettei meinaa syönnin jälkeen millään nukahtaa. Eli vaikka heräisi 1-2x syömään, nii yöunet jää tuon vuoksi melko vähäisiksi. Meillä ei olla vielä kertaakaan nukuttu koko yötä läpi... toivottavasti joskus vielä!
Ja pukluja meillä tulee kovasti... jännittää jo ristiäiset... eilen koitin kokeilla ristiäisbodeja ja vaikka niitä on ylinmääräisiä, kaik meni pesuun. Mekkoon asti en ees päässyt.... Tää aamukin on ollut yhtä puklausta ja en siis turhasta vaihda vaatteita! Puklut on kuin pieniä oksennuksia, joista äitikin on saanut osansa. Neitin vaatteet on sen verran märät, että pakko vaihtaa....
Nyt syömään ja sitten jouluruokia ostamaan...
ehkä se kuusen laitto tänään sen vihdoin tuo. Illalla meinataan nuo lahjat roudata vaatehuoneesta kuusen alle, kun vielä ei pukki tule. Saadaan sit aukoa lahjat ajoissa ja ehtii esikkokin leluilla leikkiä.
Ihan vain tuli mieleen, että näin jouluna moni varmaan saa suklaata lahjaksi. Ei kande kovin suklaatia maistella, sillä meidän pikkuisen masuvaivat tulivat niinkin vähästä kun jokusen suklaan päivässä napsin. Nyt olen sitten kai suklaalakossa ainakin vuoden verran. Sitä itkua en todellakaan kaipaa. Heti, kuin taikaiskusta loppui masuvaivat, kun jätin suklaan pois. Kai ne lisäaineet sit masuun kävi. Ja miekkonen siis pian 4 vkoa.
teillä on kans iso poika =) meillä taisi muistaakseni olla sama laskettu aika (16.11 ?) meidän poika syntyi sit lopulta 18.11, pituutta oli 54 cm ja painoa 4915g ja ajattelin että tais tulla marraskuisten enkat. mut laitoitpa sitten vielä paremmaksi =)
nyt meillä tosin ollaan menty hiukan ohi... 1 kk neuvolassa paino huisit 5910g ja pituutta muistaakseni 58,5 cm. nopeasti poika kasvaa...
gerda
Juuh, meillä tosissaan oli sama laskettuaika, te ehdittekin sitten ensin.
Onko teijän poju ihan rintamaidolla vai annatko vastiketta?
Meillä hankalan alun jälkeen (viisi ensimmäistä vuorokautta keskokaapissa, nenämahaletku ruokinnalla 3vrk) niin mennään lähes täysin vastikkeilla. Ihmettelinkin ettei ole kumminkaan enempää tuo paino noussut pojulla. Kuulema ihan hyvissä lukemissa silti ollaan.
Mutta nyt vielä viimeiset joululahja ostokset tekemään ja tuttelia hakemaan että mummolassa pärjätään.
Kamalat ruuhkaat varmaankin odottelee meitä!
Kiitokset 10Kaks lohduttavista uutisista ja helpotuksesta kakkapohdintaan. Viimeyönä " tulppa" irtos ja koko maailma oli kakassa... hyvä niin ;)
Lohdullista kuulla että muillakin on yhtä kovia puklaamaan. Katotaan nyt minkälaista vettä se pappi joutuu ristiäisissä käyttämään, ehtiikö piika puklata senkin ;)
HERTTA05: Meillä yöllinen siirto takaisin omaan sänkyyn onnistuu siten, että teen peitosta piikalle käärön eli peittoa alla ja peittoa päällä. Tytön nostan tässä käärössä meidän sänkyyn ja syötän pimeässä. Meillä katuvalot valaisee senverran että jotain näkee, mutta sormikopelolla nänni suuhun... ja yleensä tyttö on jo niin syömisen tohinassa että löytää sen kyllä itekkin. Kun syönti on ohi, oottelen 5-10 minuuttia ja nostan taas peittokäärössä takas omaan sänkyyn. Näin ei joudu kylmille lakanoille ja herää. Ja yritänpä vielä laittaa peiton niin että sitä ois myös pään alla, joten nostaminen on helpompaa eikä korvakaan jää vahingossa ryttyyn.
Toinen kikka on tehdä oikein virallinen kapalointi. Sekin kuulemma auttaa.
Nyt taitaa jo tortut kärtsätä uunissa...
Pitkiä yöunia ja mukavaa Joulua!
Toukkis
Minäkin yritän ehtiä kirjoittaa kuulumiset ennenkuin piika herää.
Romenalle paljon voimia ja haleja!
Me käytiin eilen piikan kanssa neuvolassa + lääkärissä. Painoa on jo komeat 4950g (3610) ja pituutta 55,5cm (51) eli aika hyvin 5 viikossa! Mutta kyllä se syökin! Tuntuu että imee selkärangastakin nesteet ku on niin kova imu. Nieleminen kuulostaa samalta ku aikuinen jois, tosi isot kulaukset! Ja meillä siis pelkkää rintaa...
Ja kaikki oli kunnossa, pikkuisen jo hymy käy huulilla - tosin lääkärille ei suostunu hymyilemään.
Tuota Noeman kertomaa pieruhierontaa pitää meidänkin kokeilla ku tuntuu olevan piikalla kovasti ilmaa masussa. Välillä pierut on niin äänekkäitä että pakko kysyä mieheltä että kumpi se teistä oli ;)
Onko muuten kukaan muu huomannu että Cuplaton aiheuttais limaiset puklut? Yritin antaa tytölle Cuplatonia että vähän ne masun kirpistelyt hellittäis, mutta nyt tulee röyhtäsyn mukana maitoa mielettömästi ja se on sellaista " limaista" . Ei meinaa irrota suupielestä, venyy vain ku harsolla pyyhkii! Heti ku lopettaa Cuplatonin niin tilanne normalisoituu.
Kakkaamisesta on ihan pakko kysäistä! Missä vaiheessa pitää alkaa huolestumaan jos sinappilastia ei ala kuulumaan?! Nyt on jo neljäs päivä menossa ilman kakkaa :( Vauva kyllä nukkuu ihan hyvin mutta syönnin jälkeen huomaan että aikamoisia vatsanväänteitä taitaa raukalla olla. Miten vois auttaa?
Joulusiivous on täälläkin jätetty suosiolla väliin. Samaa mieltä ku Eventus, että ketä häiritsee niin saa ettiä luutut kaapista. Valoisaa aikaa on niin vähän ja kaupunkialueella verhot on suljettava heti ku hämärtyy ettei mitään väliä onko likaset ikkunat vai ei.
Kynttilötä ja jouluvaloja olen vähän laitellu että tulee joulufiilis, mutta siinäpä se. Edes kuusta ei laiteta tänäjouluna ku aatto menee appelassa.
Kotikaljasta kysymys. Joku muukin täällä mainitsi kittaavansa kaljaa maidon lisäämiseksi, mutta kuinka paljon te sitä juotte / missä vaiheessa? Mie en ole uskaltanu kovin paljoa sitä juoda ku huomasin että siinähän on 2,2 promillea ja pari pulloahan on melkein sama ku jois kolmosta! Imetyksen jälkeen yleensä siemasen pullon ku eikös se alkoholi pala parissa tunnissa pois elimistöstä eikä siten menis vauvalle maidon mukana... Oikaskaa jos olen ihan hakoteillä!
Nyt alkaa kuulua ähinää kehdosta. Pitää lähteä kysymään että tissiäkö siellä kaipaillaan.
Hyvää ja rentouttavaa Joulua kaikille!
Toivottavasti pukki muistaa tuoda äideillekin edes yhden paketin, ettei kaikki mene vauveleille ;)
Piparin tuoksuisin terkuin
Toukkis ja Papu 5vk3pv