2v9kk läpsii vauvaa, vinkkejä tilanteeseen?
Kyseessä tietty mustasukkaisuus. Ennen vauvaa taaperopoikamme sai olla suvun silmäterä, ja nyt huomio pitää jakaa vauvan kanssa.
Aluksi kotiuduttuamme poika oli vauvalle kiltti, paijasi mennen tullen yms. Olemme ottaneet häntä mukaan vauvan hoitoon mahdollisimman paljon ja korostaneet, että vauva on myös hänen " omaisuuttaan" ja HÄNEN pikkusiskonsa yms.
Uutuudenviehätyksen kadottua ja pojan huomattua, että vauva jääkin meille pysyvästi, hän alkoi läpsiä ja töniä vauvaa. Sanoo että haluaa antaa halin, tulee ja halaa ja lopuksi läpsäiseekin yllättäen. Joskus juoksee vauhdilla päin vauvan ollessa jomman kumman meidän vanhemman sylissä yms. Tosi kurjaa! Ollaan pidetty poikaa jäähyllä (itse jo ehdottaa sinne menoa usein, kun tietää tehneensä väärin), ollaan komennettu ja käsketty pois toiseen huoneeseen, yrittäneet ymmärtää " sinua varmasti suututtaa, kun vauva vaatii niin paljon huomiota mutta hän ei vielä osaa itse tehdä mitään" -tyyliin.. Mutta läpsiminen, tutin pois ottaminen yms.kiusanteko tuntuu vaan jatkuvan ellei milteinpä yltyvän.
Poika on muutoin melkoisen kiltti, ja kahdestaan hänen kanssaan ollessa ok. Joskus tosin silloinkin uhoaa, että haluaa kiusata vauvaa.
Pojan " stressaantuneisuuden" huomaa siitäkin, että mitä enemmän häntä on pitänyt komentaa päivällä, sitä varmemmin hän hiihtelee yöllä makkariimme väliimme nukkumaan - ottaa huomiota silloin, kun on päivällä tuntenut jääneensä paitsi. Jos pv ollut ok, hän nukkuu koko yön omassa sängyssään. Meidän petissä nukkumisesta en ole huolissani, kyllä se aikanaan loppuu kun kuitenkin itsekseenkin välillä nukkuu.
Milloin teillä alkoi moinen vähentyä? Keinoja? Vauva on nyt 1,5kk, tuota jatkunut kolmisen viikkoa. ja kiitos vinkeistä etukäteen!
-pupsu
Kommentit (8)
mutta meilläkin oli käytössä nurkkaanlaittaminen kerrasta, eli enää en varoittanut, kun esim. tuuppasi kävelemään oppineen pikkveljensä nurin. Sitä ennen oli käytössä normaalit varoitukset jne. Kertalaakista nurkkaan - metodi toimi paremmin ja nopeammin. Asiasta oli myös keskusteltu jo riittämiin!
Jos poika käpeksii " virne naamallaan" tekemään jotakin - mitä tahansa - jäynää, niin huomion kiinnittäminen muuhun toimii myös hyvin. Olen joskus turvautunut valkoiseen valheeseen tyyliin, kukas tuolla kävelee tai muuta tosi hätäpäissään keksittyä höhlää. Saan pojan ajatukset muualle ja sitten voi keksiä jatkoksi jotakin muuta juteltavaa. Mutta ongelmahan on juuri tuo, että mitä-sitä-nyt-keksisi... ;-))
Hyviä neuvoja täällä on tullut. Me pyrimme myös antamaan esikoiselle tosi paljon myönteistä huomiota, ja sivuuttaa läpsimiset mahdollisimman vähällä huomiolla ja keskittyä uhriin. Välillä meillä oli käytössä jäähyt, mutta niiltä meni teho: poika meni vapaaehtoisesti jäähylle lyötyään siskoa, tuli hetken päästä muka katuvana pyytämään anteeksi ja jatkoi sitten leikkejään.
Pari viikkoa sitten hetken mielijohteesta kokeilin uudenlaista rangaistusta: aina jos lyö tai muuten satuttaa siskoa, poika joutuu viemään minun valitseman lelun roskiin. Kolme lelua hän on vienyt (kaikki ensimmäisenä päivänä uuden rangaistuksen käyttöönoton jälkeen) ja kaksi viimeistä pelastin roskiksesta jälkikäteen. Kolmas lelu, jonka poika vei roskiin oli hänelle tosi tärkeä. Sen jälkeen ei enää ole lyönyt kertaakaan. Muutaman päivän päästä annoin lelun takaisin kehujen kera, kun poika oli ollut niin pitkään niin kiltti siskolle. Ehkä kohta läpsiminen taas alkaa, mutta saatiinpa ainakin pariksi viikoksi poika jättämään sisko rauhaan :-)
ja paljon annettu positiivista palautetta, kehuttu nimenomaan miten hienosti osaa hoitaa.
Vauvan kanssa on höpötetty siitä, miten kiva sisko hänellä on ja vauvan huut ja guut suomennettu mukaviksi viesteiksi isosiskolle. Näin saa leperreltyä vaaville ilman että toinen tuntee jäävänsä paitsioon.
Meillä negatiivinen on lähinnä sitä, että ymmärtämättömyyttään ja uteliaisuuttaan isosisko tekee vauvalle vaarallisia asioita - tuo leluja, yrittää syöttää... Ja joskus pyytää, että laita vauva koppaan, että hän pääsee syliin. Ja muutaman kerran vaavi on saanut hetken vähän marmattaakin ja odottaa omaa vuoroaan isomman vuoksi. Imetysrauhaa saa lukemalla toiselle samalla vähän kirjaa, laittamalla telkkarin hetkeksi päälle, pienellä hyvällä välipalalla...
Perusperiaate meillä on siis että paljon kehuja oikeasta käytöksestä, huonosta käytöksestä ei seuraa mitään hyvää (extra huomiotakaan siis).
Meillä helpottaa varmaan tilannetta sisaren hoitavainen luonteenlaatu, mutta ehkä näistä vinkeistä on jotain hyötyä.
Meillä esikoinen oli hiukan pienempi kun kakkonen tuli taloon. Mutta erittäin mustasukkainen oli ja monia ikäviä tilanteita tuli ja minä pää punaisena aina komentamassa ja jäähylle laittamassa ja olin usein neuvoton että mitä tehdä??
Huomasin että parhaiten tehosi kun en huutanut/komentanut/torunut esikoista vaan yritin kiinnittää huomion muuhun tai olla edes huomaamatta että esikko on menossa taas vauvaa kopsimaan (teki siis sillain, että " näettekö minä menen nyt ja läpsin" ). Yritin myös hiukan ennakoida ettei tilanteita syntyisi, pidin vauvaa sisälläkin vaunuissa jos laitoin ruokaa, siivoilin tms. Vauvan nukkuessa yritin antaa sen ajan esikoiselle, niin kuin vieläkin yritän tehdä.
Puoli vuotta täytyy aikaa sulattaa niin alkaa mennä viikko viikolta huomattavasti paremmin. Nyt meillä " vauva" on 1-vuotias ja jopa leikitään yhdessä, tapellaankin ;) Nyt osaa jo " vauvakin" olla mustis ja vaatii saada huomiota..
Ensijaisesti voisi ajatella että jos ja kun esikoinen on nätisti vauvan kanssa, niin kiitokset ja huomiot siitä lapselle (hymy ja isot kehut lapselle saavat nopeasti naaman loistamaan). Tällä voisi saada aikaan positiivisen kierteen tuohon huomion hakemiseen.
Tuo tilanteiden ennakoiminen on hyvä. Vaatii tosin jatkuvaa varpaillaan oloa, mutta on myös toimiva. Puututaan siis tilanteeseen ennen kuin isompi ehtii tehdä kiusaa, estetään tai jos huomaa että esikoisen pinna kiristyy, niin ohjataan leikkiä/toimintaa ja autetaan esikoista tilanteen yli. Samalla pystytään käytännössä näyttämään esikoiselle oikea tapa toimia ja purkaa/selvittää tunteitaan.
Sitten kun tulee kiusantekoa, niin luultavasti esikoinen hakee sillä huomiota itselleen ja käyttää sitä negatiivisten tunteiden purkamiskananvana. Tietenkin vähän tylyä, mutta voisi olla toimivaa, että kiusattuaan isompi siirretään hitusen syrjään ja vauva saa huomion! Isompi ei saisi näin huomiota kiusaamalla, vaan tulos olisi päinvastainen. Tämän lisäksi isomman kanssa pitäisi opetella oikea tapa miten voi purkaa tuota pahaa mieltään ja oloaan vauvasta. Eli jutellaan tilanteen rauhoituttua sillä tyylillä kuin teillä selitetty, mutta myös olisi hyvä miettiä miten esikoinen voi purkaa pahaa oloaan (sanoa että kiukuttaa, pomppia tasajalkaa, lähteä pois, rutistaa nallea jne. jokin lapselle sopiva tapa).
Olisiko näistä apuja?
Lapset nyt 2,5 v (poika) ja 10 kk (tyttö). Alussa ei ollut ongelmia, sitten niitä tuli, kun esikoinen tajusi kuopuksen tulleen jäädäkseen, tätä seurasi suvantovaihe, mutta kuopuksen lähdettyä liikkeelle mustasukkaisuus paisui valtaviin mittasuhteisiin: en voinut päästää lapsia silmistäni hetkeksikään tai muuten kolahti, tuli itkua jne. Meillä oli käytetty jäähytuolia, kehuttu hyvästä käytöksestä, vietetty aikaa kaksin äidin/isin kanssa, otettu mukaan lastenhoitoon (tosin tätä olisi ehkä voinut tehdä enemmänkin) jne., mutta tilanne vain paheni. Erään horror-päivän jälkeen menetin malttini aika lailla täysin (ennenkin olin suuttunut, mutta nyt esikoiselle ei taatusti jäänyt epäselväksi, että äidin mitta oli täysi) ja seuraavana aamuna sanoin esikoiselle, että nyt alkoi uudet sävelet ja että siskon kiusaamista ei tästedes kertakaikkiaan katsella lainkaan. Edelleen meillä käytetään samoja konsteja kuin aiemmin, mutta esim. jäähytuoliin laittamisesta ei varoitella, vaan sinne joudutaan saman tien, jos siskoa edes hipaistaan pahantekomielessä. Luulen, että näennäisestä tiukasta kurinpidosta huolimatta olin liian nopeasti sulanut, kun näin esikoisen pahoittavan toruista mielensä. Olen siis vähän kovettanut itseäni ja yrittänyt tehdä pojalle selväksi, että tarkoitamme, mitä sanomme. Mies toimii samoin. Nyt on mennyt vähän aikaa, mutta vain vähän aikaa, paremmin. Toivotaan, että sama jatkuu!! Tiedän, että toi on tosi hermoja raastavaa ja itselläni oli juuri tuossa taitekohdassa todella suuri epävarmuus omista kasvattajan kyvyistäni - nyt luotan niihinkin taas enemmän. Tsemppiä!
Meillä oli sama tilanne kun vauva syntyi. Alussa meni hyvin, mutta kun poika huomasi, että vauva on tullut jäädäkseen niin alkoi läpsiminen ym. Meillä tilanne meni sellaiseksi, että en voinut käydä edes vessassa yksin vaan aina jompikumpi lapsi oli otettava mukaan. Kaikkea koitettiin. Neuvolapsykologin neuvo oli sellainen, että aina kun esikoinen tekee jotain vauvalle niin annetaan huomio uhrille (me ainakin alettiin aiemmin heti torumaan lyöjää, jolloin sai huomiota, jota teollaan haki) ja kaikki huomio hetkeksi (muutama minuutti) pois pojasta. Jos piti laittaa jäähylle niin vietiin sinne ja vältettiin katsekontaktia&paljoa puhumista.
Sitten antoi toisen neuvon: negatiivisen huomion tilalle positiivista huomiota niin paljon kuin mahdollista. Sinä osaat tehdä hienosti palapeliä, vauva ei vielä osaa... jne.
Positiivista juoruilua: siis kun isä tulee töistä, mummo soittaa tms. niin kerrotaan positiivisia asioita lapsesta. Kun leikitään lapsen kanssa, kerrotaan kuinka mukavaa on leikkiä hänen kanssa.
Onkohan niin, että jos esikoinen on poika, läpsimisiä esiintyy enemmän kuin tyttöjen tapauksessa. Tytöillä ehkä hoivaviettiä jne. Näin olen ainakin jonkun kuullut sanovan.