Maidon herumisesta ja kaupan kasvissoseista
Kaksi erilaista, mutta vauvan syömiseen liittyvää kysymystä:
Minun maidon heruminen on hidastunut ja poika kiukkuilee siitä syystä tissillä. Tiedän, että hidastuminen liittyy erääseen mieltä painavaan asiaan, joka aiheuttaa stressiä. Kertokaa tehokkaita keinoja maidon tuoton lisäämiseen ja herumisen nopeutumiseen. Onko imetystee tai olut (alkoholiton?) osoittautuneet hyviksi? Muita konsteja?
Poika syö jo muutaman kerran päivässä pieniä annoksia kiinteitä. Kasvissoseet olen tehnyt itse ja herra nauttii niistä hyvällä ruokahalulla. Reissussa ollessamme poika syö kaupan soseita. Semperin maissi-perunasose maistuu, mutta Pirkan ja Piltin soseille vaan irvistellään. Itsekin maistoin em. soseita ja täytyy sanoa, että Semper maistui lähes itse tehdylle, mutta muut kammottavalle. En vaan löydä meidän kaupoista muita Semperin kasvissoseita, kuin maissi-perunaa. Onko niitä edes?
Kiitos vastauksista.
Kommentit (6)
Noista soseista en osaa sanoa, kun meillä on vielä toistaiseksi väännetty ne itse, mutta herumisongelma kuullostaa tutulta. Meillä mennään nyt imetyksessä kahdeksatta kuukautta ja maidon määrä on luonnollisesti vähenemään päin. Vielä onneksi riittää. Mutta herumisen käynnistyminen on selvästi hidastunut ja sehän ei suihkutisseihin tottunutta pikkusyöjää aina miellytä. Erityisesti kovasti nälkäisenä ja tai muuten vihaisena maltti ei meinaa millään riittää herumiseen saakka. Samoin nyt kun on kipeänä. Muuta vinkkiä en osaa antaa kuin vauvan ajatteleminen. Minulla heruminen käynnistyy vilkkaammin, kun ajattelen sitä päivää, kun kävelin ensimmäistä kertaa laitoksen käytävillä :)
Minulla tuohon maidon tuloon on auttanut ykkösolut. Sitä kannattaa kokeilla, jos vaan oluesta pitää. Meidän nirso poika ei myöskään noista valmissoseista piittaa. Yksi harvinaisuus, jonka hän on kelpuuttanut, on Piltin omena-porkkanasose. Äidin suuhun se maistui kammottavalta, mutta poika pisteli sitä ensi maistelulla melkein puoli purkkia.
Vastaan vainohon maito-osioon...
Olen synnytyksestä lähtien käyttänyt lämmitettävää kauratyynyä kaulan takaa hartioilla ja loppupätkä tulee rintojen yläosan päälle. Lämpö tosiaan kiihdytttää maidon herumista ja voi jopa lisätä tuotantoa. Itse käytän joka päivä varsinkin iltaisin kun poika syö tiheämmin ja kun hartioita ja niskaa kolottaa...sitten lämmin suihku ihan vaan lämmintä vettä rinnoille ja Weledan rintaöljy suihkun jälkeen. Nämä meillä! Kauratyynyä laitan vähän ennen imetyshetkeä tai sitten jätän sen siihen kun imetys alkaa ja kyllä tuntuu kun maito alkaa virtaamaan!!
Itse olen myös kyseistä sosetta suosinut koska se on kaupan soseista paksuinta eikä siksi " puklaannu" niin helposti takaisin. Muiden kaupan soseiden koostumukseen en ole ollut tyytyväinen joten rupesin tekemään soseet itse. Tein itse peruna-bataatti-porkkanasosetta ja peruna-kukkakaali-parsakaalisosetta. Jätin ne aika paksuiksi ja hyvin maistuvat pojalle. Hedelmäsoseista olen myös suosinut eniten semperin soseita koska ne ovat ainoat sokerittomat.
Huomasin juuri uusimmasta vauva-lehdestä mainoksen (minulle) uudesta lastenruokamerkistä Hipp. Tutustukaa sivulla www.hipp.dk/fi. Täytyy kokeilla sitäkin merkkiä...
Semperillä on 4kk soseita maissi-perunan lisäksi porkkana, ja hedelmäsoseita sitte useampia. 5-6kk on sitte enempi jo vaihtoehtoja, lihan kanssa.
Tohon herumiseen...mulla oli välillä kans tilanne, ettei vauva suostunu syömään ku herui niin hitaasti. Jossaki välissä sitte hoksasin että annankin tissiä vain 2h välein, en sen tiheämmin, ja se tepsi. aiemmin saatoin tyrkyttää tissiä 1h välein, ja kun ei ollu nälkä niin toinen vaan huusi rinnalla. Mutta meillä siis auttoin tuo syöntivälin pidentäminen. Graavilohen ja kotikaljankin on sanottu lisäävän maidon herumista, mutta enpä oo ite huomannu mitään eroa syönkö niitä vai en. Mutta muista juoda ja syödä, levätä tarpeeksi. Muuta en osaa neuvoa.