Että mä rakastan sitä miestä!

Yli viistoista vuotta siitä kun ollaan nähty, yhteyttä ollaan pidetty säännöllisen epäsäännöllisesti kirjeillä ja nykyisin mesettämällä. Mä olen naimisissa ja hän on eronnut. Ei meistä mitään enää koskaan tule yhdessä, mutta siltikin hän on mun ikuinen soulmate. Hän on jäänyt niin ihon alle ja päiväuniin. Rakastan miestäni, eikä mulla ole mitään aikomusta erota. Häntä rakastan ihan eri tavalla. Tiedän, että hänkin rakastaa minua. Kenellekään en voi puhua asioistani samalla tavalla kuin hänelle. Miten onnellinen mä oon siitä että hän on olemassa, vaikka en voi fyysisesti olla hänen lähellään!



Onko kohtalotovereita?