Miten elämäsi muuttui facebook liittymisen / lähdön jälkeen?

suurin osa nykyisistä kavereista (ja ystävistä) on opiskeluaikojen peruja, mutta työt ja perheet pitävät kiireisinä ja moni on muuttanut muualle niin ettei enää juurikaan nähdä. FB on mukava tapa seurailla niidenkin kuulumisia joihin muuten on yhteydessä vaan harvoin.

Tiedän ulkomailla asuvien kuulumiset paremmin ja parasta kaikista, muistan ihmisten nimet. Se oli mahdotonta ennen facea.

*up*

Mikään ei muuttunut, kun liityin kaksi vuotta sitten. En ole saanut sitä kautta mitään uutta elämääni. Käytän sitä harvakseltaan.

Lähdin Facebookista muuta päivä sitten ja vielä en osaa sanoa, miten tulee vaikuttamaan. Päätös oli vaikea, koska mulla on sukulaisia, vanhoja tuttuja ja ulkomaan ystäviä, joihin en ole muulla tavoin yhteydessä kuin facebookissa.

Olin Facebookissa vuosia ja todella aktiivinen käyttäjä. Olen kuitenkin koko ajan ollut tietoinen facebookin mielettömyydestä ja pinnallisuudesta: oikeasti Facebook ESTÄÄ ihmisten aidon yhteydenpidon. Yhteydenpito ei siis ole enää henkiökohtaista, vaan turhanpäiväisiä tilapäivityksiä ja "tykkäyksiä". Kun Facebook  loppuu, loppuu myös "ystävyys" ja "yhteydenpito".

Eli jos yhteydenpito todellakin on pelkän Facebookin varassa, ei kyse VOI olla aidosta ystävästä tai ylipäätänsä sellaisesta suhteesta, jota pitäisi väen väkisin netissä ylläpitää. Tämän vuoksi koen, että en menetä mitään, vaikka päätin vapaaehtoisesti menettää kaikki Facebook-kaverini lähtemällä pois sieltä.

Vieroitusoireet ovat aika kovat ja ahdistus. Tekee mieli keksiä tekosyitä mennä takaisin, mutta lopetin tupakoinninkin, voin yhtä hyvin selvitä tästä :)

Mieluummin edes YKSI oikea ystävä kuin sata Facebook-ystävää. Nettikaverit ja heidän kanssaan kommunkoiminen Facessa ei koskaan voi korvata sitä, että soitellaan, nähdään ja ollaan oikeassa elämässä läsnä toiselle ihmiselle. Se on arvokkainta mitä on.

Toivon, että facebookittomuus ajan myötä parantaa elämänlaatuani ihmissuhteiden osalta, mutta aika näyttää. Mitään ihmeitä en siis odota, mutta en enää koskaan halua sosiaalista feikkielämää nettiin: se vain masentaa, eikä tuo mitään aitoa hyvää elämään. En enää koskaan liity mihinkään someen. Somet on nyt nähtynnä.

Lähdin Facebookista kaksi vuotta sitten. Eräs parhaita päätöksiä sosiaalisen elämän kannalta.

Ehkä se toimisi, jos ei olisi näin riippuvainen luonne kuin minä, mutta huomasin, että kävin siellä monta kertaa päivään ja aikaa saattoi myös mennä tunti poikineen.

Lisäksi, kun lähdin sieltä, niin on tullut ihan eri tavalla pidettyä yhteyttä kavereihin. On pakko soittaa, laittaa tekstiviesti tms eikä vaan laittaa jotain yleistä viestiä vähän kaikille. Nykyään tiedän milloin mut ihan oikeasti halutaan jonnekin juhliin eikä vain milloin mun nimen kohdalle on satuttu klikkaamaan.

Lisäksi facebookissa oli paljon käyttäjiä, jotka vaan killuu siellä kyttäämässä. Eivät kommentoi ikinä mitään, eivät päivitä mitään, mutta kovin tarkkaan ovat tietoisia mitä muiden elämässä tapahtuu. En halua antaa itsestäni jotain ihmiselle, joka ei anna itsestään mitään mulle.

Olen välillä miettinyt, jos liittyisi uudelleen, mutta nyt ottaisin kavereihin vain ihan oikeita hyviä kavereitani. Ja toisin sanoen se olisi aivan turhaa, koska niihin oikeisiin kavereihin pidän yhteyttä muutenkin, mm. puhelimella.

Olen siis paljon tyytyväisempi elämääni nykyään tällä saralla.

Facebookista lähtenyt nelonen vastaa:

Älä vaan liity uudestaan, kun olet jo päässyt eroon! :)

Itselläni tapahtui viime  aikoina kaksi "herättelevää" asiaa, joiden vuoksi vihdoin päätin luopua Facebook-riippivuudestani kokonaan ja lopullisesti:

Minä, kuten moni muukin, ajattelee jäävänsä paitsi sosiaalisista jutuista kuten pippaloista jne koska kutsut lähetetään Facebookissa. Olin jälleen kutsuttu eräisiin pippaloihin, joihin mielelläni meninkin. Pippaloissa kuitenkin tajusin, etten tuntenut ketään, siellä olevat ihmiset eivät olleet ystäviäni tai tuttujani ja tuskin tulisin tapaamaan heitä koskaan enää. Lisäksi juhlien emäntä ei juurikaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota, koska emme ole edes oikeita ystäviä.

Hän oli siis vain kutsunut Facebook-kaverilistaltaan mahdollisimman paljon ihmisiä. Tajusin, että olin vain juhlien täytettä, massaa. Ilman Facebookia minua ei olisi koskaan kutsuttu sinne ja niin olisi ollut parempi! Mietin, että hetkinen... en ole edes juhlien emännän kanssa oikean elämän ystäviä. Emme soittele toisillemme, emme meilittele, emmä ole koskaan kyläillyt toistemme luona. Ilman Facebookia, minua ei olisi koskaan kutsuttu. Ilman Facebookia, ei meillä olisi yhteyttäkään. Facebook-ystävyydet ovat feikkiystävyyksiä, ystävyyden irvikuvia. Sosiaalinen media enemmän erottaa kuin yhdistää ihmisiä. Ihmiset menee turhuuksiin mukaan ja samalla kadottaa aidot ystävät. Facebook-tuttavuudet korvaavat intiimit, läheiset ihmissuhteet.

Haalimme frendilistoille satoja tyyppejä ja mikä järki siinä on? Suurin osa niistä tyypeistä ei ole ilman Facea meidän kanssamme missään yhteyksissä. Koko paikka on vain urkkimista ja turhanpäiväistä ajanviettoa varten. Senkin ajan voi käyttää oikeiden ystävien kanssa kahvitteluun! On olemassa syy sille, miksi ajaudumme erillemme useimmista ihmisistä, joita elontiellämme kohtaamme. Heihin yhteydenpito netissä on äärimmäisen keinotekoista ja masentavaa. Jos yhteydenpitoa ei ole ilman facea, tarviiko sitä sitten ollakaan? Miksei voisi vain päästää irti turhista ihmisistä, joiden on syytäkin jäädä menneisyyteen? Pitäiusi keskittyä enemmän oikeisiin ystäviin ja niihin sukulaisiin ynnä muihin ihmisiin, joiden kanssa aidosti ja oikeasti on ja haluaa olla ytheydessä.

Toinen herätys oli, kun uudelleen ystävystyin erään vanhan ystäväni kanssa ja aloimme soittelemaan ja tapailemaan kahvin juonnin ja rupattelun merkeissä. Lisäsin hänet sitten myös Facebook-kaverilistalleni, joten tsättäilimme myös sinne.

Huomasin voimakkaasti asian, jonka olin jo aiemminkin huomannut ja tiennyt, mutta nyt voimakkaammin kuin koskaan ennen: kasvoton tsättäily Facebookissa ei voi KOSKAAN korvata aitoa keskustelua ja sosiaalisuutta. Tsättäily on hyvä vain tiedon vaihtoon ja tapaamisten sopimiseen, ei aitoon sosiaaliseen interraktioon ystävien kanssa.

Aina kun näen ystävääni oikeasti, nauroimme vedet silmissä ja sain todella paljon uuttaa energiaa ja voimaa, jää hymy pitkäksi aikaa kasvoille. Mutta aina kun keskustelemme Facebook-tsätissä jää ontto, lievästi ahdistunut olo. En saa oikein mitään irti tekstitä/tykkäilyistä ja kaikesta tuosta turhanpäiväisestä nettikommunikaatiosta.

Tajusin, että netin kautta sosialisoimalla yritetään epätoivoisesti tyydyttää sosiaalisen kanssakäymisen tarvetta, mutta se ei koskaan täyty. Se täyttyy vain oikeassa elämässä.

Tajusin, että mieluummin näen ystävääni vaikka vain kerran kuukaudessa niin, että muutaman tunnin kahvittelemme ja juttelemme, kuin että kommunikoisin hänen kanssaa tilapäivityksillä, tykkäyksillä ja tsäteillä Facebookissa.

Facebookin ongelma on sen, että vaikka se useimpia masentaa ja siitä tulee paha olo(aiheesta tehty useita psykologisia tutkimuksia), se on silti voimakkaasti addiktoi. Varsinkin minun kaltaisia yksinäisiä susia, jotka nauttivat facebookissa saadusta huomiosta. Siksi nämä herätykset tulivat tarpeeseen ja aion taistella mielitekoa vastaan, ett liittyisin Faceen enää koskaan takaisin.