Mikä mua vaiva?

Elän jatkuvassa epätoivon tunteessa ja ahdistuksessa. Siis löytyy niitä hyviäkin aikoja jolloin kaikki tuntuu olevan hyvin ja "sydämessäni" vallitsee onni ja rauha.



Eilen olin ajaa autolla täysillä seinään lapset kyydissä, mutta painoinkin jarrua ja huusin kuin viimeistä päivää...



Olin iloinen että sain itseni estettyä, mutta mitä jos en ensikerralla onnistukaan?



Viimetalvena kun odotin nuorimmaistani olin monesti hyppäämässä parvekkeelta alas. Tuntui kuin jokin olisi minua pakottamassa siihen, mutta ajattelin lapsiani ja vatsassa kasvavaa lastani.



Olen monesti ollut itsemurhan partaalla ja kerran yritin. Tuon epäonnistumisen jälkeen aloin kuitenkin etsimään itselleni selviytymiskeinoja.

Muistan että pelkäsin tuolloin elää joten lupasin tekeväni peloistani totta kuten tehdä asioita joita pelko on estänyt tekemästä.





Epätoivoisia hetkiä tulee ja sitten huomaa että niistä selvittiin ja jopa alkaa hävettämään se epätoivoisuuden tunne. EIväthän asiat niin huonosti olleetkaan.



Tahdon elää! TAhdon nauttia elämästäni. AIna ei ole kivaa mutta miksi minä vaivun ihan hirvittävään epätoivoon?