Lue keskustelun säännöt.
Onko aihetta "oikeaan huoleen", kyseessä 7-vuotias poika.
20.01.2013 |
Koulunkäynti sujuu suht hyvin, joskus unohtaa tehdä läksyt, tarkastetaan läksyt melkein joka päivä, kun sanomisiin ei aina voi luottaa. Osaa jo lukea todella hyvin, kirjoittaa hyvin ja matematiikkakin ok.
Kavereita ei hirveästi ole, käyttäytyy monesti huonosti kavereiden kanssa. Esimerkiksi sählypelissä saattaa lyödä mailalla, vaikka ei ole sen kummempaa syytä tai joku on ärsyttänt ja hermostuessaan satuttaa pelikaveria.
Koulutunneilla pölisee, eikä usko läheskään kaikkia opettajia. Nauraa heille ja jatkaa hölmöilyjä, vaikka opettaja uhkaa ja lähettääkin viestiä kotiin. Tämä ei kuitenkaan jokapäiväistä, toistuu aina aika ajoin.
Keskustelemme kotona vähintäänkin joka viikko miten pitää käyttäytyä, suoraan sanottuna tuntuu, että poika ei ymmärrä kuulemaansa, ssmat asiat toistuu koko ajan. Ei osaa selittää miksi tekee näitä tyhmyyksiä jatkuvasti, eikä oikein mitkään rangaistuksetkaan auta; pelit pois, puhelin pois yms.
Huomiota kyllä saa ja osaa sitä vaatia liikaakin. Pikkuveljeä onneksi rakastaa eikä ole kovin ilkeä hänelle, joskus kyllä, mutta mielestäni normaalin rajoissa.
Huolenaiheeni on tuo ylimielisyys ja itsekkyys mikä hänen tekemisistä huokuu, muut on myös sanoissa helposti tyhmiä ja ärsyttäviä. Se myös huolestuttaa, että harvoja on ne kerrat kun häntä pyydetään kylään mihinkään tai tullaan kysymään ulos leikkimään. Viettääkin kaiken vapaa-ajan kotona pikkuveljen kanssa..
Kiitos jos jaksoit lukea ja kiitos vielä, jos on jotain järkevää kommenttia tästä. Erityisesti haluaisin kommenttia muilta vilkkaiden poikien äideiltä, joiden pojat ovat jo vähän vanhempia, mitä pitäisi tehdä vai meneekö "tyhmyys ohi"...
Kommentit (10)
En usko, että mitään neurologista tms on vialla, mutta kyllä se jotain apua tarvitsee, kun mätkiin kavereita sählymailalla. Te ootte yrittäneet kasvattaa, mutta joku siinä ei nyt toimi. Perheneuvolasta voisi saada uusia ideoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hakeutuisin psykologin tai koulupsykologin arvioon. En usko, että mitään kauhean vakavaa. Ongelmallista näköjään sosiaalisten taitojen puute. Itse pyrkisin asian hoitamaan kuntoon, jos sama jatkuu niin teillä on todella haasteellinen teini-ikä tulossa. Nyt siis pitää toimia. Otat koulun terveydenhoitajaan yhteyttä koulupsykogia ajatellen tai jos et halua sitä kautta niin psykologin aika perheneuvolasta tms. itse puhelinsoitolla. Tietysti koulu th voi senkin teille hankkia.
Luonteeltaan on enemmän "yksilösuorittaja" ja toisten ihmisen kanssa toimeen tuleminen tuottaa hankaluuksia.
Tänään mietin juuri tätä terveydenhoitajaan yhteyden ottamista ja juttelua hänen kanssaan, mitä tällaista tapausta voisi tukea ja kannustaa parhaiten.
Sanat ei auta ja huoli tulevasta kasvaa.
Omaa opettajaa kunnioittaa (vanhempi miesopettaja) eikä ongelmia hänen kanssaan ole, nuoremmat naisopettajat ovat vaikeuksissa hänen kanssaan.
Soitan heti huomenna, muuten en nuku koko viikolla :(
Kiitos rakentavista vastauksista!
ap
Tuon ikäinen saa olla "tyhmä", muistamaton, huolimaton ja villi, mutta aikuista pitää uskoa.
Ei tuon ikäisen kanssa paljon keskustelut auta, ei hän pysty käsittelemään omaa käyttäytymistään analyyttisesti eikä selittämään tekojaan. Lapselle laitetaan vain selkeät rajat ja jos niitä rikotaan, tulee sanktio.
Lasta tulee auttaa käsittelemään sitä, miltä toisesta tuntuu ja sanoittaa toisen kokemaa (tai äitinä omaa kokemusta).
Voisit ekana ottaa yhteyttä opettajaan ja mietitte yhdessä, mikä auttaisi lasta.
Omaa opettajaa kunnioittaa (vanhempi miesopettaja) eikä ongelmia hänen kanssaan ole, nuoremmat naisopettajat ovat vaikeuksissa hänen kanssaan.Kiitos rakentavista vastauksista!
ap
Tästä tuli mieleen yksi luokkatoverini ala-asteelta, hänellä oli 'asennevamma' naisia kohtaan: ei kuunnellut heitä, jätti naisopettajien antamat läksyt tekemättä ja muutenkin häiritsi kotona. Heillä kotona mies oli selkeästi perheenpää ja poika oli oppinut, että mies on se joka tätä maailmaa johtaa. Isä teki kaikkensa, jotta pojasta kasvaisi mies.
Onko teillä ollut kotona mitään tämmöistä, että mies olisi selkeä johtaja, tekisi päätökset tai jotain sellaista asennetta esillä?
Toisaalta voihan olla niin, että miesopettajalla vaan sattuu olemaan oikeat keinot poikanne mielenkiinnon ylläpitämiseen. Tai hän opettaa ainetta, josta poikanne pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla 9 v poika, yksilösuorittaja ja sosiaalisissa tilanteissa vaikeuksia. Ei ole aggressiivinen, ei lyö tms. eikä uhmaa auktoriteetteja kodin ulkopuolella, on hyvin ohjeenmukainen ja tottelevainen.
Ryhmätilanteet ja joukkuelajit ovat tavallaan stressaavia ja hankalia, koska ei oikein tajua pelien sääntöjä.. eikä ole kiinnostunut joukkuelajeista kuten poikien pitäisi olla.
Poika kuitenki haluaa olla osa jotain ryhmää. Olen löytänyt hänelle harrastiuksia, joissa ei tarvitse kilpailla eikä olla fyysisesti kontaktissa toisen kanssa, mutta on ryhmä, voi olla osa ryhmää ja tehdä siinä yksilösuorituksen.
Eli esim. paini EI ollut hänen laji :)
Luonteeltaan on enemmän "yksilösuorittaja" ja toisten ihmisen kanssa toimeen tuleminen tuottaa hankaluuksia.
Tänään mietin juuri tätä terveydenhoitajaan yhteyden ottamista ja juttelua hänen kanssaan, mitä tällaista tapausta voisi tukea ja kannustaa parhaiten.
Sanat ei auta ja huoli tulevasta kasvaa.
Omaa opettajaa kunnioittaa (vanhempi miesopettaja) eikä ongelmia hänen kanssaan ole, nuoremmat naisopettajat ovat vaikeuksissa hänen kanssaan.
Soitan heti huomenna, muuten en nuku koko viikolla :(
Kiitos rakentavista vastauksista!
ap
Ei mies ole meillä mitenkään "naisvastainen mieheksikouluttaja". Ennemminkin minä olen meillä se tiukempi vanhempi.
Eli keskustelut sikseen, se on kyllä nähty ettei niistä olekaan mitään apua, mutta ei ole sanktioistakaan, mutta ei niitä voi poistaakaan kun joku viesti pitää olla, että toiminta ei ole ollut hyväksyttävää.
Aloitti nyt uuden harrastuksen, josta on tosi innoissaan, kyseessä on joukkuelaji, mutta on aina oikeastaan halunnut aloittaa tämän lajin, kalliin hinnan vuoksi emme vain ole siitä aikaisemmin innostuneet.
Kunnioittaa myös meitä vanhempia, tai ainakin ymmärtää että rajat on kotona oltava ja tiukat ne ovat olleetkin. Mitään suunsoittoa ja kenenkään satuttamista kotona yms ei hyvksytä, eikä sen asian kanssa olekaan ollut nyt ongelmaa.
Soitto koululle huomenna!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tokaluokkalainen poika joka nyt alkaa näyttää seestymisen merkkejä, ainakin ajoittain.
Valoa tunnelin päässä siis.
Meillä alkoi "palaverirumba" eskarivuonna, oli raskas vuosi.
Käytiin psykologilla, perheneuvolassa, toimintaterapeutilla, kaikki elto-keltot, mitäs vielä...
Mitään konkreettista apua emme keneltäkään ammttilaiselta saaneet, kaikki olivat ihmeissään ja neuvottomia. :/
Mihinkään jatkotutkimuksiin ei ollut aihetta, diagnoosia emme siis saisi.
Toivon että saat apua -tai edes henkistä tukea- opettajalta ja muilta keihin otat yhteyttä.
Tuletko tänne kertomaan miten kävi?
Haluaisin myös kuulla onko mitään konsteja millä voisivielä "oireita" helpottaa.
Äläkä välitä niistä jotka yrittävät syyllistää sinua, eivät tiedä mistä puhuvat.
Tiedän kuinka turhauttava tunne on kun lapsi uhmaa auktoriteettejä. Kun mikään ei auta, mikään ei tunnu koskettavan lasta...
Ystäväasiassa meillä on auttanut kun olemme itse auttaneetja tukeneet lasta niin ystävyyssuhteiden luonnissa kuin ylläpidossakin.
Noin pienillä se vielä onnistuu, muutaman vuoden päästä ei kaverisuhteisiin juuri voi vanhemmat vaikuttaa.
Koulussa on oman luokan opettajalle tosi kiltti ja helppo ja tottelevainen, mutta kotona, sukulaisilla, harrastuksissa ja muualla tekee tyhmyyksiä.
Jatkuvasti keskustellaan käytöksestä, ylimielisyyttä huokuu täälläkin.
Heti kun sain kiinni koulupsykologin, hän järjesti meille ajan viikon päähän. Nyt poika on käynyt kerran minun kanssani keskustelemassa ja yhden kerran yksin. Sanoi vain että ei halua käydä siellä kun pitää jutella sellaisista asioista mistä hän itse ei halua jutella. Toivottavasti tästä kuitenkin pitemmän päälle on apua.
eli opettajia, ei myöskään lyö ym. Ongelma ei varmaan teillä ole vilkkaus vaan joku muu.