Suurin osa uskonnottomista ei ole "ateisteja"

Mitä ne uskonnottomat sitten ovat? Vai onko "ateisti" jotenkin eri asia kuin ateisti?

vaikka agnostikkokin on uskonnoton.



Itse olen kirkkoon kuulumaton agnostikko.

Mitä ne uskonnottomat sitten ovat? Vai onko "ateisti" jotenkin eri asia kuin ateisti?

Ateismi käsitteenä on typerä. Oikeasti. Mikä järki on kieltää jonkin sellaisen olemassaolo, johon ei usko?

Mutta niin. Minä olen uskonnoton, mutta en ole ateisti.

Ateismi tarkoittaa kannanottoa uskomista vastaan. Minulle uskonto on vain evvk.

En vastusta koulujen uskonnollisia juhlia enkä uskonnonopetusta. Vietän joulua ja muita juhlapyhiä, vaikka niillä on uskonnollinen tausta. En vain usko mihinkään jumaliin.

Uskomiseni on minun oma asiani. Ev.lut. kirkkoon en halua kuulua heidän suvaitsemattomien asenteiden (homoja ja naisia kohtaan) takia. Silti uskon jollakin tasolla johonkin. Seurakunnat eivät omista uskomiseen monopolia!!

Minä miellän ateistin sellaiseksi aktiiviseksi uskonnon vastustajaksi, tavallaan käänteishihhuliksi. Agnostikko taas ei jaksa stressata uskonnoista suuntaan tai toiseen.

Lisäksi minä en kuulu kirkkoon, en halua maksaa palkkaa seurakunnan työntekijälle, joka on saanut tuomion syrjinnästä.

Eikö se niin ole, että vaikkapa kristitty kieltää kaikki muut jumalat paitsi yhden.



En oikein voi sanoa, että olisin agnostikko vaikka tonttuja kohtaan. En tietysti pysty todistamaan tonttujen olemassaoloa, en voi kieltää muita uskomasta tonttuihin. Oma vakaa käsitykseni on, että tonttuja ei ole olemassa.

Mitä ne uskonnottomat sitten ovat? Vai onko "ateisti" jotenkin eri asia kuin ateisti?

Ateisti uskoo, että Jumalaa ei ole. Uskonnoton ei kiellä eikä myönnä, toteaa vain, ettei voi tietää. Uskonnottomalla ei siis ole vakaumusta suuntaan eikä toiseen.

Ateismi (muinaiskreikaksi ???????, atheotes) eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa.[2] Ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi.[3] Uskontokriittisenä käsityksenä ateismi voimistui länsimaissa vähitellen valistuksen ansiosta uudella ajalla, mutta saavutti merkittävän aseman vasta 1900-luvulla ajatuksenvapauden turvaavan lainsäädännön myötä.[4]



Ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena jumalan olemassaolosta tai yksilön käsityksenä siitä, onko jumalien olemassaolosta tietoa vai ei.[5] Jälkimmäisessä tapauksessa ateismi voidaan jakaa positiiviseen ateismiin, jossa otetaan selkeä, jumalien olemassaolon vastainen kanta, ja negatiiviseen ateismiin, joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon.[6]



Eli uskonnottomuus on ateismia.

ja tosiaan se, että ottaa kantaa uskontoja vastaan.



Minäkin mielummin sanon olevani uskonnoton. Se on nimittäin totta: minulla ei ole ikinä ollut uskontoa. Ei lapsuudenkodissa eikä sen jälkeen.



Omat vanhempani ovat ateisteja: he ovat eronneet kirkosta ja ottaneet siten kantaa lapsuudenkotinsa uskontoon.



Minunlaisiani täysin uskonnottomia on kai aika vähän. Monesti törmään siihen, että uskonnottomuutta pidetään hyvien tapojen vastaisena. Esim. joulukirkossa pitäisi käydä kiltisti (lasten ja lasten kanssa työskentelevien aikuisten). Itselleni esim. joulukirkko on yhtä vieras ja ulkopuolisuuden tunnetta herättävä toimitus kuin käynti moskeijassa. Monelle muulle joulukirkko on vain osa suomalaista kulttuuria.



Meni ehkä vähän ot. Sori.

Toteaapahan vain että päteviä todisteita ei ole tähän mennessä ilmaantunut.



Agnostikko on puolestaan siitä hassu eläväinen, että se väittää että tietoa ei voi edes saada, joten kiihkoagnostikko ei sitten uskoisi vaikka jumalan näkisikin.



Oikeassa elämässä useimmat agnnostoikot ovat joko uskiksia jotka koettavat naamioda uskonsa (kuulostaakseen uskottavammilta?) tai ateisteja, jotka hyväksyvät todistuksen jumaluuksista jos ptevään sellaiseen törmäävät.

Minä nimittäin olen sellainen ja ideahan on tässä: jokin jumaluus joko voi tai ei voi olla olemassa. Uskon siis molempiin mahdollisuuksiin, en voi kieltää enkä puoltaa mitään absoluuttisesti.

Ateismi tarkoittaa kannanottoa uskomista vastaan. Minulle uskonto on vain evvk.

Minä koen itseni ateistiksi, mutta en tunnista itseäni mitenkään "uskonnon vastustajaksi". Olen vain vakuuttunut siitä, että mitään jumalia tai jumaluuksia ei ole olemassa. Minulla on siltä osin materialistinen maailmankuva. En osaa kuvata sitä muulla termillä kuin ateismiksi.

Minä olen uskonnoton, mutten ateisti.

j

Itselleni esim. joulukirkko on yhtä vieras ja ulkopuolisuuden tunnetta herättävä toimitus kuin käynti moskeijassa. Monelle muulle joulukirkko on vain osa suomalaista kulttuuria.

Saan yleensä ihmetteleviä katseita, kun yritän seurassa tällaista ilmaista. Okei, oon ehkä muotoillut sen astetta kärkevämmin.

kahdenlaista.



Toinen muistuttaa uskontoa siinä mielessä että siinä väitetään ettei jumalia ole olemassa, piste.



Toisessa muodossa ateisti ikäänkuin vastaa tapauskohtaisesti kysymyksiin, tyyliin

uskotko että Jeesus kuoli ristillä syntiemmen tähden blaa blaa - en.

Uskotko että Muhammed oli jumalolento - en.

Jne jne jne

Taustalla on se ajatus, että on äärimmäisen epätodennäköistä että koskaan tulisi tilanne jossa voi vastata kyllä uskon.

Ymmärrän Jumalan inhimillistetyksi mielikuvaksi, jossa yhdistyvät "elämää suuremmat" ideaalit kuten rakkaus, oikeus, ihmisoikeudet, evoluutio, pyrkimys parempaan elämään ja maailmaan, jne. Uskon noihin asioihin Jumala-mielikuvan kautta ja saan siitä sisäistä voimaa, vaikka tiedän ettei sellaista yliluonnollista olentoa missään erityisesti kohtaa.



Jeesus puolestaan oli viisas opettaja, jonka tärkein sanoma oli oman järjen ja omantunnon käyttö uskonnon käskyjen sokean noudattamisen sijasta. Hänen tarinaansa on tosin lisätty turhan paljon teräsmies-elementtejä. Kai se oli aikanaan tarpeellista jotta tarina eläisi eteenpäin.



Taivasta ja helvettiä pidän metaforina maailmasta ja siitä, millaisen ympäristön lapsillemme jätämme. Täällä pohjolassa elämme menneiden polvien valintojen seurauksena lähes maanpäällisessä paratiisissa, kun vertaa sitä siihen miten suurin osa ihmiskunnasta elää ja on elänyt menneisyydessä. Helvetin taas voi nähdä iltauutisissa, ja se on seurausta koston kierteistä, ahneudesta ja armottomuudesta.



Näitä olen vapaasti ajatellut. Vapaa-ajattelijaksi tosin en saa itseäni tituleerata, koska vapaa ajatteluni ei sovi heidän dogmiinsa. Kirkkoon sen sijaan voin kuulua kirkkoon ja ottaa osaa jumalanpalveluksiin, ja edelleen katsoa itseäni peilistä silmiin.

Kari Enqvistin kirja " Uskomaton matka uskovien maailmaan". Todella hyvä kirja, kenelle tahansa, tapakristitylle, hihhulille, ateistille, agnostikolle...