Tukinettiä lukiessa piirtyy tosi negatiivinen kuva adhd:stA.
Vai onko lapseni poikkeus? Meillä ei oikeasti ole hänen kanssaan isoja ongelmia, vaikka hänen diagnoosinsa on vaikea-asteinen adhd ja SI-häiriö.
Koulussa on normiluokalla, tosin pieni kyläkoulu, ja on moneen otteeseen ollut vaarassa joutua erityisluokalle. Olisikin jo joutunut, ellemme me vanhemmat olisi vastustaneet. Onneksi vastustimme, sillä vuosi vuodelta meno rauhoittuu, ja poika on osoittanut että hänen paikkansa ei ole käytöshäiriöisten joukossa.
Ongelmia tietysti on, kaikki hukkuu ja unohtuu, koulusta edelleen vähän väliä tulee sanomista, onpa jopa edessä sovittelu korvausvaatimuksineen poikaporukassa tehdystä hölmöilystä. Viimeisin ei kuitenkaan johdu adhd:sta, vaan siitä että esiteini-ikäisillä tuppaa porukassa tyhmyys tiivistymään.
Kuitenkin keskiarvo on kohonnut reiluun kasiin, koulu on helppoa ja useimmiten kivaa, kavereita on useampia. Ja poika on perhepiirissä kiltti, sisarusrakas ja kultainen älämölö.
Kertokaa muutkin adhd-lapsista, joiden kanssa ei elämä niin kamalaa ole!
Kommentit (10)
normaaliluokassa opiskelee, opettajan mukaan ei mitenkään erotu muista vilkkaista pojista siellä. Saa kiitettäviä numeroita, tosin käytös seiska. Ongelmia on ollut kotona koko ajan vähemmän, käytös on rauhoittunut kotonakin ja lääkitys on lopetettu muutama kuukausi sitten. ALkaa jo miettiä, onko diagnoosi ollut väärä.
vanhemmat hannaa vastaan ja koulu kädetön siirtämään häirikön sinne minne kuuluu - erityisluokalle.
Ehkä se on teidän kannalta hyvä ratkaisu olla normiluokassa mutta ei muiden oppilaiden eikä opettajan.
Kerrot että tilanne on rauhoittunut ja kuitenkin sovittelu edessä.
"Hepo hellä varsalleen" on vanha sananlasku ja sopii sinuun. Katsot vaaleanpunaisten lasien läpi koska olet äiti ja rakastat lastasi.
Opettajana näen näitä adhd-tapauksia ja totean että ovat todella todella rasittavia, vaikeuttavat muiden oppimista.
Vai onko lapseni poikkeus? Meillä ei oikeasti ole hänen kanssaan isoja ongelmia, vaikka hänen diagnoosinsa on vaikea-asteinen adhd ja SI-häiriö.
Koulussa on normiluokalla, tosin pieni kyläkoulu, ja on moneen otteeseen ollut vaarassa joutua erityisluokalle. Olisikin jo joutunut, ellemme me vanhemmat olisi vastustaneet. Onneksi vastustimme, sillä vuosi vuodelta meno rauhoittuu, ja poika on osoittanut että hänen paikkansa ei ole käytöshäiriöisten joukossa.
Ongelmia tietysti on, kaikki hukkuu ja unohtuu, koulusta edelleen vähän väliä tulee sanomista, onpa jopa edessä sovittelu korvausvaatimuksineen poikaporukassa tehdystä hölmöilystä. Viimeisin ei kuitenkaan johdu adhd:sta, vaan siitä että esiteini-ikäisillä tuppaa porukassa tyhmyys tiivistymään.
Kuitenkin keskiarvo on kohonnut reiluun kasiin, koulu on helppoa ja useimmiten kivaa, kavereita on useampia. Ja poika on perhepiirissä kiltti, sisarusrakas ja kultainen älämölö.
Kertokaa muutkin adhd-lapsista, joiden kanssa ei elämä niin kamalaa ole!
Jos olisit opettaja, tietäisit, etteivät he enää nykyisen perusopetuslain mukaan kuulu erityisluokalle.
Olet virkamies. O sinun tehtäväsi noudattaa lakia ja opettaa oppilaasi. Ei miettiä, että laki on väärä.
jopo-luokkia on edelleen
http://www.hel.fi/hki/opev/fi/Peruskoulut/Tehostettu+ja+erityinen_tuki/…
Jos olisit opettaja, tietäisit, etteivät he enää nykyisen perusopetuslain mukaan kuulu erityisluokalle.
Olet virkamies. O sinun tehtäväsi noudattaa lakia ja opettaa oppilaasi. Ei miettiä, että laki on väärä.
Kyseessä on viikonloppuna kavereiden kanssa keksitty "ilonpito" poikien autioksi luulemassa varastossa. Tyhmää, muttei käsittääkseni vaikuta poikein kouluvalintoihin.
ap
Eikä ne ole alakoulun adhd-opiskelijoille...
jopo-luokkia on edelleen
<a href="http://www.hel.fi/hki/opev/fi/Peruskoulut/Tehostettu+ja+erityinen_tuki/…" alt="http://www.hel.fi/hki/opev/fi/Peruskoulut/Tehostettu+ja+erityinen_tuki/…">http://www.hel.fi/hki/opev/fi/Peruskoulut/Tehostettu+ja+erityinen_tuki/…;(JOPO)
Jos olisit opettaja, tietäisit, etteivät he enää nykyisen perusopetuslain mukaan kuulu erityisluokalle.
Olet virkamies. O sinun tehtäväsi noudattaa lakia ja opettaa oppilaasi. Ei miettiä, että laki on väärä.
http://hikipedia.info/wiki/Erityisluokka
Erityisluokka
Erityisluokka (myös tarkkailuluokka, tarkkis ja vammajengi) on koulun lahjakkaimmille opiskelijoille tarkoitettu erikoisjärjestely. Siinä missä normaalien opiskelijoiden täytyy uurastaa hiki hatussa joka tunti, erityisluokkalaisten ei tarvitse moiseen vaivautua: ovathan heidän älynlahjansa niin suuret, että he tarvitsevat toisenlaisia virikkeitä ja tehtäviä.
Usein tavalliseen koulutyöhön tympääntyneet lahjakkaat oppilaat purkavat pahaa oloaan väkivallan kautta, polttamalla tupakkaa ja hankkimalla ADHD:n.
Kun heidät siirretään tarkkailuluokalle, kaikki edellä mainitut oireet vähenevät noin kymmenellä prosentilla.
Tarkkailuluokan opettajan täytyy olla todella rento: oppilaiden täytyy antaa edetä omaan tahtiinsa, jotta he voisivat käyttää liki rajottomia resurssejaan optimaalisesti.
Erityisluokkalaiset myös ajattelevat ja toimivat hyvin itsenäisesi, joten he voivat olla kaikessa rauhassa poissa tunneilta: oppivathan he silloinkin muita enemmän.
No kuinkas sinne pääsee?
Jo pelkkä fyysinen väkivalta muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa vastaan auttaa paljon.
Sekundäärisiä keinoja ovat tupakan innokas ketjupolttaminen opettajainhuoneen edessä, vandalismi, ADHD:n hankkiminen ja voimakas mielenilmaisu, joka manifestoituu hyvin alhaisina arvosanoina.
Kyseessä on viikonloppuna kavereiden kanssa keksitty "ilonpito" poikien autioksi luulemassa varastossa. Tyhmää, muttei käsittääkseni vaikuta poikein kouluvalintoihin.
ap
fakta joka ei muuksi muutu.
tapauksessa on koulussa erityisluokka kun siitä puhuu.
Säästösyistä nämä häiriköt nykyään integroidaan normaalien joukkoon.
Meidän ahda-pojan kanssa elämä on ihanaa ja hän on tosi hyvä poika tai nyt jo teini. Vastuuntuntoinen, pitää muistakin huolta, läheisilleen lojaali ja tulee vielä löytämään paikkansa maalmassa Mutta on niitä ongelmiakin silti.hän oli vuoden erityisluokalla, joka ei ollut oikea paikka ja joka tuhosi paljon esim oppimiskyvystä. Vuosi jonka aikana ei opittu mitään ja kun sieltä palasi, oli auttamatta jäljessä tavisluokalla. Älyä on sitten riittänyt aina sek verran, että oppii juuri liikaa ettei koulu suostu jättämään luokalleen, mutta kuitenkin niin vähän, ettei oikein saa hyviä arvosanoja. Kielissä keskittyminen on vaikeaa perusoireyhtymän lisäksi siksi, että ne ovat liian vaikeita. Matematiikassa taas siksi, että se on liian helppoa. Jen kaikki arvosanat ovat tasaisen huonoja ja kaikki opettajat tasaisen vihaisia. On tässä siis monet itkut itketty, vaikka poika on hyvä ja esim monet sellaiset ongelmat, joita tavisteinien kanssa tulee, eivät ole olleete mitenkään merkittäviä.