Te, joille ei tule joulupukkia aattona
Miten teette lahjojen kanssa? Laitatteko yöllä kuusen alle?
Meillä on toimittu aikaisemmin noin mutta omat hermoni eivät enää kestä sitä, kun muksut käyvät hipelöimässä paketteja päivän aikana (lahjat avataan yleensä siinä viiden kuuden aikaan). Varsinkin kuopusta (2v.) saa olla koko ajan vahtimassa. Esikoinen sentään ymmärtää, että lahjat avataan vasta alkuillasta.
Nyt pitäisi keksiä tapa, miten saada lahjat jaettaviksi. En vain haluaisi kaivaa niitä vaatehuoneesta ja todeta, että kappas, on pukki vienyt ihan väärään paikkaan paketit.
Kommentit (11)
Sillä aikaa, kun olemme tehneet jotain, esim. käyneet laittamassa pihalle lyhtyihin tulet, kävelyllä, polttamassa sädetikkuja tms.
Tikut tietysti jäivät sisälle ja pitää palata hakemaan ja lahjat ollaan silloin niitä "hakiessa" (ilman lapsia tietysti)nostettu kuistille tai parvekkeelle.
ja joku vielä kopauttaa oveen - ohos, pukki kävi. Tai jos asutte sellaisella alueella, ettei lahjasäkkiä voi jättää hetkeksikään ulkopuolelle niin säkki eteiseen ja "ohos, pukki on jättänyt lahjat tänne".
Sovitte ajankohdan, toinen harhauttaa lapset vaikka toiselle puolelle asuntoa "olikos tuolla ulkona tonttu?" ja toinen toimittaa lahjasäkin sen säilytyspaikasta oven taakse/eteiseen ja koputtaa, käy vaikka samassa vessassa/on muka tekevinään jotain siinä päässä asuntoa tms. ja näyttelee yllättynyttä :)
lähdetään pulkkamäkeen ja sillä välin tonttu tuo. Meillä saa avata heti eli yhden aikoihin. Laskeutuu sen jälkeen joulurauha ja lapsillekin ruoka taas maittaa kun jännitys on lauennut.
eli siis pelattiin lautapelejä ja otettiin hetki rennosti.
Meillä perinteisesti on siskoni miehineen, niin heistä oli apua paljon.. miehet usein hävisivät pelit ekana ja kävivät sitten hissukseen roudaamassa lahjat kellarista kuusen alle tai sitten jättivät säkit etuovelle, kulkevat itse tietty takaoven kautta, ettei salaisuus paljastunut.. ja liittyivät seuraavaan peliin "pissa tai tupakkipausin" jälkeen. :) Sitten pikku hiljaa muksut joko teki löydön tai naapuri kävi koputtamassa etuoveen.
Viime jouluna laitettiin jo yöllä ne kuusen alle, vain kerran lapset päivän aikana yrittivät saada lahjat jakoon "liian" aikaisin.
Taidetaan tehdä sama juttu tänä vuonnakin. :) Lapset nyt 9v ja 12v.
kun joulu, pari sitten oli joku vienyt ulko-oven taakse odottamaan viedyn lahjasäkin:(
mutta se tuo vain muutaman joululahjan ja kaikki muut lahjat laitan kuusen alle jo monta päivää ennen jouluaattoa. Nyt ajattelin laittaa huomenna tai lauantaina. Sehän on osa sitä ihanuutta kun saa vähän käydä kurkkailemassa ja arvaamassa kenelleköhän toi paketti on tai ai, toi on mulle, mitähän siellä on. Katsella saa ja vähän koskeakin, mutta ravistella ym. ei saa. Näin ollut useampana vuonna, neljästä lapsesta nuorin nyt 4 ja vanhin 10. Hyvin on toiminut.
Asutaan kerrostalossa eli periaatteessa voisi lahjasäkin jättää oven taakse. Ainakaan kukaan talon asukkaista ei niitä pöllisi ja ulkopuolisia tällä suunnalla liikkuu todella harvoin. Toisaalta en kyllä haluaisi ottaa riskiä, että todellakin joku varastaisi lasten lahjat.
Pienessä asunnossa on tosi hankala harhauttaa mutta voisi kyllä onnistua kun aikuisia on paikalla neljä.
Tuo ulosmeneminen on ehkä parhain vaihtoehto. Minä olen aina se hitain pukija, joten olisi helppoa laittaa lahjat kuusen alle sillä välin kun mies on muksujen kanssa ulkona odottamassa minua.
Tuo ulosmeneminen on ehkä parhain vaihtoehto. Minä olen aina se hitain pukija, joten olisi helppoa laittaa lahjat kuusen alle sillä välin kun mies on muksujen kanssa ulkona odottamassa minua.
Olen siis myös viimeisenä valmis. Unodan puhelimen, hellan päälle, tuliaiset tms., kun ollaan lähdössä mummulle kahville. Sitten kun tullaan sieltä, lahjasäkki on maagisesti ilmestynyt olohuoneeseen... ;-)
Mennyt vielä ihan täydestä 9v ja 7v lapsiin (tänä vuonna täytyy katsoa, nyt ne ovat tajunneet, että lahjat tulevat aina sillä välin, kun käydään mummulla...)
ja lahjat on kannettu aattoaamuna kuusen alle.
Minulle kerrottiin että pukki on totta, ja jossain välissä kun isä pukkina ei enää mennyt läpi, "pukki" toi lahjat säkissä parvekkeelle/oven taakse.
Viime vuonna käytiin kävelyllä ruuan jälkeen. Tänä vuonna ei lapsen mukaan mennä ulos, kun pitää vahtia miten ne lahjat tulee.. Olemme pulassa. Mietin jopa pukin palkkaamista.
ja sillävälin lahjat ovat ilmestyneet kuusen alle.