6-vuotias kuristi toista - ilmoitus poliisille

vaikea muuten ymmärtää, ettei asiaa saada ilman viranomaisia selvitettyä.

vaikea muuten ymmärtää, ettei asiaa saada ilman viranomaisia selvitettyä.

Yhdestäkin kerrasta voi lähteä henki.

Esikoulussa ei ole osattu tai haluttu puuttua asiaan.



Mua kanssa mietityttää missä vaiheessa nämä lasten väliset pahoinpitelyt on poliisiasioita? Silloin kun toinen vammautuu fyysisesti tai kuolee?

Henkisiä traumoja ei ainakaan lasketa mukaan. Vaikea kuvitella lapsen kokemaa kauhua kun hänet on yritetty kuristaa hengiltä ja on tuntenut ilman loppuvan. Tän uhrin kumminkin odotetaan menevän eskariin jatkossakin normaalisti pahoinpitelijänsä kanssa.

vaikea muuten ymmärtää, ettei asiaa saada ilman viranomaisia selvitettyä.

Yhdestäkin kerrasta voi lähteä henki.

Kykenisikö 6-vuotias oikeasti kuristamaan toisen hengiltä? Voihan se olla.

Hirveitä kakaroita sitä onkin..! Mahtaa olla sekopäiset vanhemmat tai sitten todella huonot kasvattamaan lasta?

vaikea muuten ymmärtää, ettei asiaa saada ilman viranomaisia selvitettyä.

Yhdestäkin kerrasta voi lähteä henki.

Kykenisikö 6-vuotias oikeasti kuristamaan toisen hengiltä? Voihan se olla.

Etkö ole kuullut?

Mutta juuri siksi, että kyseessä on usein alle 15-vuotiaita, eivät ne päädy uutisotsikoihin. Ja usein nämä leimataan tapaturmiksi. Vanhemmat vähättelevät tilanteita jatkuvasti, eikä lasten välistä väkivaltaa oteta vakavasti. KiVa-kouluissakin pidetään normaalina tönimistä ja pieniä iskuja = Väkivaltaa! Sairas maailma. Lapset jotka jo tuossa iässä kuristavat toisiaan (ja kyllä, silloin tietää mitä tekee!), mitä he mahtavatkaan tehdä kymmenen vuoden kuluttua... Suomen laitokset ja kadut ovat täynnä teinejä, jotka ovat todella väkivaltaisia, vaarallisia... Mutta he ovat vain lapsia.

samassa ryhmässä oli poika jolla oli oma hoitaja. Siltikin ehti teloa yhden tytön pulkkamäessä vetämällä liukurilla päähän.



Kyseinen lapsi oli juuri sellainen jonka olisin voinut kuvitella vaikka tappamaan toisen. Poika oli todella impulsiivinen ja ennalta arvaamaton käyttäytymiseltään.



Hänen isänsä oli vankilassa taposta tai murhasta istumassa.



Onneksi oma lapseni sai olla rauhassa tuolta lapselta. Tiettyjen lasten kanssa otti toistuvasti yhteen.



Mietin missä kaveri lienee nykyisin, on lähes aikuinen.

Minusta noin vakavasta väkivallasta pitää ehdottomasti ilmoittaa poliisille. Se on ainoa keino, jolla ko väkivallan tekijän toimiin varmasti puututaan. Lapset ehkä tönivät ja raapivat tapellessaan, mutta kuristaminen (ilmeisen kovaa?) on vaarallista ja muuttuu lapsen kasvaessa aina suuremmaksi uhaksi.



Ilmoittaminen on niin tekijän kuin tämän ympärillä olevien suojelemiseksi, sillä poliisin siirtäessä asian lastensuojelulle on mahdollista että tekijän ongelmiin puututaan oikeasti, ei vain mitään vanhempien hyssyttelyä.

Naspurustossamme ei-erityislapset, ns kunnon perheiden lapset ovat niitä, joiden kuuluisi olla jonkun tuen piirissä. Mutta ei kun vanhemmat ovat sokeita ja tietämättömiä lapsensa käytösongelmista.

Minulla on erityislapsi, joka täyttää pian kuusi vuotta. Perheemme ei ole sekopäinen, sossuntuilla elävä tai mitenkään perusperheestä muutenkaan poikkeava. Töissä käydään, rutiinit ja rytmit on, rajoja ja rakkautta. Vaan silti tämä lapsemme on väkivaltainen, uhmakas ja kaikinpuolin outo tapaus.

Hän inttää vastaan aivan kaikessa, ei siedä minkäänlaisia pettymyksiä tai muutoksia. Jos häntä toruu jostain, se on muiden vika; soittaa suutaan aikuiselle loputtomasti ja pyrkii pomottamaan muita lapsia. Jokaiseen kieltoon vastataan "kylläpäs!", jokaiseen käskyyn "eipäs!". Lapsi on päiväkodissa ongelmissa käytöksensä vuoksi ja hän on aiheuttanut käytöksellään perheellemme uskomattoman määrän häpeää. :( Hän on satuttanut muita eri tavoin vailla syytä, mm. iskenyt saksilla kaveria jolle suuttui ja yrittänyt purra aikuiselta sormen poikki. Käytös on arvaamatonta, häiriintynyttä ja toistuvaa. Kukaan ei saa siihen mitään muutosta aikaan ja nyt perheemme käykin psykiatrisella osastolla säännöllisesti keskustelemassa lapsen ongelmista.

Vaikeinta tässä on ehkäpä se, että lapsi osaa olla myös erittäin ihanaa ja kärsivällistäkin seuraa. Hänen mielialansa vaan heittelee jatkuvasti ja usein tuntuu, että elää jonkinlaisen pedon kanssa: kepeä, iloinen keskustelu muuttuu murinaksi ja rähinäksi sekunneissa, kun lapsella menee jostain pasmat sekaisin (viimeksi tähän riitti, että puhuin tutusta puistosta eikä lapsi heti muistanut paikkaa vaan alkoi raivoissaan kihisemään "MIKÄ...PUISTO...MUKA??" eikä rauhoittunut vaikka ihmeissäni totesin ettei tarvitse suuttua + rauhoittelin) ja nämä tilanteet ovat aikuisellekin pelottavia. :( Omaan lapseensa ei voi luottaa tippaakaan, siis. Ja joskus hän ottaa hyvin tilanteen, josta viimeksi sai raivarit; toisinaan taas rutiinilla mennyt tapaus aiheuttaakin tällä kertaa välikohtauksen. Elämä on jatkuvaa vuoristorataa.