Kalevalakoruista: tietääkö joku sellaisen pronssisen ristin,
jossa on kohokuviona ristiinnaulittu hahmo, jolla on jonkinlainen mekontapainen päällä. Ja pitkä ketju, prossia siis pitäisi olla. Onko tuo aidosti Kalevala-koru, ja milloin sitä on valmistettu? Ei löydy Kalevala-korun sivuilta.
Kommentit (15)
On valmistettu ainakin 90-luvulla, ostin omani silloin. Ei valmisteta enää.
alkuperäisessä Maarian ristissä ristin pinta on sileä, mutta uffen kauppaamassa kuvassa ristin pinta on "rosoinen." Myös uffen korussa ja aidosa Maarian kaulasta roikkuvan ristin ympäristö on erinainen sekä nuo kainalo härpäkkeet.
En nyt muista ihan tarkkaan millainen hahmo korussa on, mutta siinä on pitkä ketju, koru ulottuu mahan päälle. Ja takana on KK.
Ristin toisella puolella on haaroittuva hame, toisella puolella sama hame kuin ap:n linkkaamassa ensimmäisessä kuvassa.
Sain ylioppilaslahjaksi vuonna 1993.
Eli aitona pitäisin, kun rasiakin minulla on.
ja johan selvisi, että kyseessä olevan korun pitäisi olla Esikuva Maarian taskulasta (riipus 201 vanhojen korujen sarjassa.)
Tällähän on aivan eri vaate, eli mikä tää siis on:
<a href="http://www.uff.fi/nettikauppa/images/02_b_1211_030.jpg" alt="http://www.uff.fi/nettikauppa/images/02_b_1211_030.jpg">http://www.uff.fi/nettikauppa/images/02_b_1211_030.jpg</a>
T Ap
http://1.bp.blogspot.com/_9tzDjjwU3TE/SCWGiJLBgHI/AAAAAAAAAz8/tYRa9Xupb…
Tää on varma kalevalakoru (takana heidän logo). Se rippiristin 90-luvun alussa saanut
Sain tästä keskustelusta paljon upeita
linkkejä, ja tästä oli apua. Kuten
linkittämästäni kuvasta näki, se oli
Uffin nettikaupassa myynnissä oleva koru.
Se näytti erilaiselta kuin Kalevalakorun
vanhojen korujen sivuilla, mutta ilmeisesti
se onkin kaksipuoleinen siis, toisella
puolella Jeesus ja toisella Maria.
Tilasin sen siis äsken itselleni
joululahjaksi, koska se on juuri mun
tyyliseni.
Tämä viesti saattaa näyttää kirjoitettuna
oudolta, koska tuossa oikeassa reunassa
on ärsyttävä eezyn ja vr:n sun muu
mainos, jota en saa millään pois, saakeli.
Kiitos ja hyvää Joulun odotusta ;)
T Ap
Mulla on solki 32, sain sen lahjas 20 vuotta sitten,pronsilta vaikuttaa vai olisko jäljitelmä?
ja johan selvisi, että kyseessä olevan korun pitäisi olla Esikuva Maarian taskulasta (riipus 201 vanhojen korujen sarjassa.)
Tällähän on aivan eri vaate, eli mikä tää siis on:
http://www.uff.fi/nettikauppa/images/02_b_1211_030.jpg
T Ap
ja johan selvisi, että kyseessä olevan korun pitäisi olla Esikuva Maarian taskulasta (riipus 201 vanhojen korujen sarjassa.)
Tällähän on aivan eri vaate, eli mikä tää siis on:
<a href="http://www.uff.fi/nettikauppa/images/02_b_1211_030.jpg" alt="http://www.uff.fi/nettikauppa/images/02_b_1211_030.jpg">http://www.uff.fi/nettikauppa/images/02_b_1211_030.jpg</a>
T Ap
On mielestäni Kalevala Korua, olen nähnyt tällaisen ennenkin. Minulla on krusifiksi hopeisena, se missä roikkuu sydämen muotoinen osa ristin alaosassa. Siinä on myös pitkä ketju, vähän liiankin pitkä minulle.
Kehtaisin väittää, että kyseessä on feikkiversio riipuksesta nimeltä Esikuva Maarian taskulasta ja sillä yritetään vain rahastaa pöllöjä myymällä Kalevalana. Ottakaa huomioon, että Uffen nettikaupassa myyvät Kalevankarhuakin kalliimmalla kuin millä saman korun voi ostaa Kalevala-liikkeestä.
Maarian Taskulan ristissä on toisella puollela toinen hahmo ja toisella toinen. Tällaiset:
http://koti.mbnet.fi/maanpaa/myyntiartikkelit.htm
Jos siis tuossa on eri puolilla nuo eri hahmot, niin kyseessä aito kalevalakoru.