Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva keskenmenon pelko, mikä avuksi?
03.12.2005 |
Hei!
Minulla on jo 3-vuotias lapsi, ja silloinkaan kauan odotetun esikoisen kohdalla en muistaakseni lähellekään näin kovasti pelännyt keskenmenoa.
Nyt kun sitten pikkukakkonen viimein tärppäsi ja raskausviikkoja on vasta 5+6, pelkään keskenmenoa koko ajan.
En tiedä, mikä auttaisi. Olen yrittänyt käännyttää puolisoa menemään parin viikon päästä ultraan, vaikka kallista onkin, kun jostakin luin, että sen jälkeen kun ultrassa on sydämensyke nähty, keskenmeno riski on jo tosi pieni... Sitten olen yrittänyt rukoilla ja kertoa vauvasta koko suvulle ja kaikille, että rukoilijoita olisi mahdollisimman paljon.
Jostakin syystä koko ajan jännittää, ehkä siksi, että äidilläni oli kaksi keskemenoa esikoisen jälkeen... IHan kuin sillä olisi mitään tekemistä, mutta silti... Lueskelen keskenmenon todennäköisyysjuttuja ja kun aiemmin ei ole ollut, ajattelen, että nyt sitten todennäköisyys on suurempi. Voin luetella heti vaikka kuinka monta ystävääni ja sukulaista, joilla on ollut keskenmeno ja just siks kun se on niin tavallista, se pelottaa. En tiedä, miten selviäisin...
En uskalla alkaa täysillä iloita, kun pelko vaanii koko ajan... Miten te olette selvinneet... Kun pääsisi viikkoon 8 niin jo kovasti helpottaisi, sittenv iikkoon 12 ja sitten 16 ja sitten ehkä voisin jo hengittää vapautuneesti. Jatkuvasti mietin, että onkohan minulla mitään oireitakaan ja kyllä varmaan esikoisesta oli kipeämmät rinnat jne.
Auttakaahan levotonta...
Kommentit (6)
En osaa auttaa muuten kuin sanomalla että ihan sama täälläkin fiilis! Mulla on kolmas raskaus nyt jo viikolla 11 ja edelleen pelkään ihan hirveästi. Eka ultra olis parin viikon päästä ja olen jo ihan varma ettei masussa edes ole mitään. Ekan ja tokan kanssa en näin pelännyt, mutta nyt oikeasti hirveä paniikki.
Toivotaan parasta, voimia sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli kun olet kertonut niin monille, pelkäät että joudut ottamaan takas koko maailmalta tiedon ja elämään aina jutun uudestaan ja uudestaan...
Eli en voisi edes kuvitella kertovani kellekään vielä 6. viikolla...
kun totesin, että jatkuva pelkääminen nostaa elimistöni sterssihormoneja, joka voi edesauttaa keskenmenon tulemista. Samalla yritin myös suhteuttaa pelkoani muihin asioihin, joita en pelkää, vaikka niissäkin on hurjasti riskejä. Esimerkiksi autolla ajoa en pelkää, vaikka onnettomuuksia paljon sattuukin ja se on todennäköisempääkin kuin keskenmeno! Eräs psykiatrikin neuvoi, ettei pelkoa valitettavasti saa kuriin, kuin päättämällä etteienää alistu pelkäämään. Minä onnistuin siinä tosiaan kun ajattelin että minulla on 2 vaihtoehtoa: 1. Joko pelkään koko elämäni kaikkea mahdollista onnettomuuksista tappaviin tauteihin tai 2. Keskityn nauttimaan elämästäni nyt kun kaikki on hyvin. Tämä kuulostaa liian helpolta ja yksinkertaiselta, mutta tämä todella taitaa olla ainoa keino. Onnea ja rukouksia perheesi puolesta:)
Mulla ei kyllä stressiä aiheuta se että olisin kertonu muille, päinvastoin, haluaisin jakaa myös surun läheisten kanssa!!
En ole siis ap vaan ihan toinen hlö, mutta samassa tilanteessa. Miksi asia pitäisi salata? Ei keskenmeno mikään hävettävä asia ole jos sitten joutuisinkin kertomaan myös sellaisen uutisen! Siksipä läheiset ovat olemassa että jaetaan ilot JA surut!!!
t. EI ap
...tosiaan päätinkin kertoa heti kaikille, koska tosiaan pienestä asti mut on opetettu uskomaan ja luottamaan Jumalaan ja jotenkin tuntuu loogiselta, että jos rukoilijoita on enemmän, n iin ehkä se vaikutus on jotenkin isompi...?
Eli jos se vauvanalku esim. just nyt siellä sinittelee elämänsä kanssa, ehkä just se, ehkä just ne monet rukoukset sitten kantaa...
Ja toisaalta, uskon, että puskaradio toimii aika nopeasti myös mahdollisessa keskenmenotapauksessa, eli ei varmaan kovin kauaa asiaa saa selitellä ja sittenkni taas siinä surussa ois paljon esirukoilijoita, kun niin moni oli tiennyt, että olin raskaana.
Jos en olisi kertonyt kellekään, monet olisivat ehkä vain ihmetellyt surumielisyyttäni eivätkä edes osaisi rukoilla, kun eivät tietäisi tilannetta. Eli saatan sitten siitä keskenmenostakin selvitä paremmin kun tukijoita on monta.
Mutta silti se pelottaa. Vauva on jo nyt niin todellinen. Nimi valmiina ja eilen ostettiin jo vauvakirjakin ja täytettiin ne osat, joita voitiin (esim. sukupuu...) Alkup.
kun pelättiin, että menee kesken jos kaikille kerrotaan. Kel onni on, se onnen kätkeköön kaskuun viitaten...
En osaa antaa muuta neuvoa kun aika!!!! Koita ajatella joka päivä, että nyt ollaan lähempänä 9kk:ta:)