mitä kiinteitä olette antaneet alle 4 kuisille
ja miksi? Tämä on niin kiistelty asia näillä plastoilla, että ihan mielenkiinnosta haluan kysyä.
Kommentit (8)
Vellinä ja soseena, seuraavana bataattia ja sitten porkkanaa/päärynää. Nämä kaikki ei kyllä menneet alle 4kk, mutta kunhan nyt ekat luettelin.
Kiinteät aloitettiin 3,5kk:n iässä ja sitä ennen oli saanut noin viikon vai vähän reilu maissia vellinä iltaisin, koska alkoi puklailla pitkin sänkyä ja saattoi puklata yölläkin ja se olikin kamalaa, se kirkuminen ei ollut mitään kaunista kuultavaa varsinkaan kun siihen heräsi.
Neuvolassa suosittelivat kiinteiden aloitusta jo 3kk:n iästä kun lapsi söi niin paljon.
perunavellillä ja peruna-porkkanavellillä aloitettiin ja 3kk alettiin hedelmäsoseita syömään.
Siksi koska maito ei riittänyt ja suuremmat annokset aiheuttivat vatsanväänteitä, suolisto ei myöskään kerennyt levätä tarpeeksi syöntikertojen välillä.
olen imettänyt kaikkia muksuja yli vuoden vanhaksi, mutta kiinteät on aloitettu pojilla ennen 4kk ikää. Eka puklaili hulluna, kkun se söi niin paljon ja tähän vaivaan kiinteät auttoi kivasti. Maissia, porkkanaa, päärynää olen minäkin aluksi antanut. Ihan nuo täysipäisiltä vaikuttavat kaikki vaikka eivät pelkällä tissimaidolla ole 6kk ikään elelleet.
oli uhmata tätä ei alle 4 kuiselle kiinteitä "sääntöä". Ymärrän, ymmärrän..
-ap
pelkkää äidinmaitoa, koska se on vauvalle parasta ravintoa.
Koska olen menossa töihin, kun vauva on 5,5kk ja kiinteitä pitää mennä silloin muutama ateria. Vauva syö perunaa, porkkanaa ja maissia. 1-2 ateriaa päivässä. Ateriamääriä en vielä lisää, mutta makuja kyllä pikku hiljaa. Pääosin rintamaidolla mennään.
perunavelliä, bataattia ja päärynää muistaakseni.
Poika syntyi keskosena, mutta söi paljon ja kasvoi nopeasti. Maitomäärä oli nesteenä niin iso, että kehottivat lastenklinikalla antamaan jo kiinteitä, koska munuaiset olivat niin kovilla eikä nälkä lähtenyt pelkällä maidolla.
täysimetyksellä oli puolivuotiaaksi, koska kasvu oli hyvää ja vauva tyytyväinen. Kiinteät aloitin perunasta, porkkanaa, bataattia, banaania, luumua jne