Miten pahalle tuntuu kun teini viettää lauantait kotona?
Kommentit (23)
jossa en luuhannut kartsalla. Hym, siitä eräät ihmiset olivat huolissaan:)
Nykypäivänäkin haluan välillä sitä omaa aikaa, ilman että joku on kokoajan pölöttämässä vieressä.
Erohan on siinä, että nykypäivänäkin kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ja tavoitettavissa 24h/vrk tai muuten olet jotenkin kummallinen.
tuntuisi oudolta jos teinit olisivat aina lauantai/perjantai-iltaisin kotona tai jos heillä olisi niin raskas harrastus ettei vapaa-aikana jaksaisi kavereita tavata.
Kaikki eivät asu betonibunkkereissa likaisten katujen äärellä.
Siksi tuntuisi oudolta että teini-ikäisten kuuluu ottaa etäisyyttä lapsuuden perheeseen ja viettää aikaansa ilman vanhempia, myös valmentajia yms. kavereiden kanssa vapaasti ilman aikuisia, se on NORMAAALIA. Kuka muuten on sanonut että asun likaisten katujen varrella betonibunkkerissa? not
muutenkin kuin olemalla perjantai- ja lauantai-illat pois kotoa. Kotonakaan vietetty aika ei tarkoita sitä, että se kulutetaan vanhempien kanssa. Normaalia aikuisen käytöstä on se, että jokaisella on vapaus käyttäytyä itselleen sopivalla tavalla eikä aseteta teineille odotuksia siitä, miten pitäisi olla.
Yrittääkö jonkun av-mamman teini tässä vakuuttaa, että kamalaa on?
Ei, ei ole ollenkaan kamalaa. Otetaan huomioon se, että teini-ikäinen on kuitenkin vielä alaikäinen lapsi. Ei siitä vielä kovin pitkä aika ole, kun itse vietin lauantai-iltani ties missä, kun ei kukaan välittänyt. Ei edes poliisi. "Etäisyyden ottaminen lapsuuden perheeseen" oli siitä sirkuksesta erittäin lievä ilmaisu.
Se vasta kamalaa olisi! Kavereita voi tavata muutenkin kuin lauantai-iltaisin ... niin, ehkä emme edes halua tietää, missä jos eivät kotona.