Mitä tuumaisit jos miehesi "mollaisi" äitiäsi? entäpä kuollutta äitiäsi?
En tiedä, minä loukkaannuin aivan hirvittävästi kun mies sivalsi erään räpätyksemme lomassa, että "eipä se äitiskään kovin kummoinen ollut". Räpätyksemme aiheena ei siis ollut oma vanhemmuutemme, tarkennetaan nyt sekin.
Juu tiedän etät äidissäni oli äitinä "vikoja" ja hän toimi minua kohtaan aika monesti väärin mutta nyt kun äidin kuolemasta on 7v (tuli eilen täyteen tasna 7v) niin minä en haluaisi kuulla mieheni suusta mitään "pahaa" äidistä. Hän on kuollut, kuoli alta 5kymppisenä sairauden nujertamana, minulla on häntä itkuun asti ikävä yhäkin ja silti, kaikista hänen virheistään huolimatta.
Koen että äidin pitää antaa olla ns rauhassa, hän kyllä elämänsä aikana kärsi muutenkin ja ihan ilman että mieheni vielä katsoo oikeudekseen morkata.
Antaisi toisen levätä rauhassa:´´(
No, minun reaktioni oli se että suuni meni suppuun kuin simpukalla, en ole aamupvän jälk miehelle puhunut, evvk.
Kommentit (16)
että kummankaan äitiä ei kritisoida. Eipä silti, en kritisoi kumpaakaan miehen vanhemmista, koska tiedän että miehellä on heitä valtava ikävä (ovat kuolleet). Mutta siis miehenikään ei arvostele minun äitiäni (isääni saakin arvostella). Kerran arvosteli, mutta kun sanoin että tuo tuntuu minusta pahalta, hän on ollut viimeiset kymmenen vuotta kritisoimatta...
Minusta on tärkeää, että otat asian puheeksi miehesi kanssa. Jos hän oli ajattelematon, niin nyt on aika alkaa ajatella. Ja jos hän halusi olla ilkeä, niin nyt täytyy sopia pelisäännöt seuraavaa riitaa silmällä pitäen. Ei ketään saa lyödä vyön alle, vaikka olisi suuttunut. Jokaisella meistä on vastuu siitä mitä sanomme.
Mieheni on sivaltanut äidistäni jo ennen hänen kuolemaansa (silloin kestin sen ehkä hieman paremmin) mutta useamman kerran myös äidin kuoleman jälkeen. Olen sanonut hänelle että se tuntuu minusta äärimmäisen pahalta ja että antaisi edes kuolleiden olla mutta taas se tuli sieltä..
ap
että kummankaan äitiä ei kritisoida. Eipä silti, en kritisoi kumpaakaan miehen vanhemmista, koska tiedän että miehellä on heitä valtava ikävä (ovat kuolleet). Mutta siis miehenikään ei arvostele minun äitiäni (isääni saakin arvostella). Kerran arvosteli, mutta kun sanoin että tuo tuntuu minusta pahalta, hän on ollut viimeiset kymmenen vuotta kritisoimatta...
Minusta on tärkeää, että otat asian puheeksi miehesi kanssa. Jos hän oli ajattelematon, niin nyt on aika alkaa ajatella. Ja jos hän halusi olla ilkeä, niin nyt täytyy sopia pelisäännöt seuraavaa riitaa silmällä pitäen. Ei ketään saa lyödä vyön alle, vaikka olisi suuttunut. Jokaisella meistä on vastuu siitä mitä sanomme.
elä jo muuta turise...en erityisemmin pidä äidistäni...
Jos miehesi kehtaa pyynnöistäsi huolimatta haukkua kuollutta äitiäsi toistuvasti, niin miehesi on luonteeltaan ilkeä ja julma ihminen. Hän haluaa haavoittaa sinua henkisesti. Harkitse eroa.
ne vedettiin lähes jokaiseen riitaan mukaan. Ymmärrän hyvin mielipahasi, ei miehesi saisi puhua noin kuolleesta äidistäsi, aivan asiatonta on.
Inhottavaa riitakäytöstä mieheltäsi.
Minun elävää isääni saa kyllä miehenikin soimata, aiheesta, sitä teen itsekin. Tosin itse kyllä haukun häntä huomattavasti rajummin - mutta en suutu vaikka mieskin sanoo hänestä ikäviä totuuksia. Jos isäni olisi kuollut, hänen haukkumisensa minun ja mieheni välisten riitojen yhteydessä tuntuisi kyllä täysin tarpeettomalta. Isäni puutteet ovat hänen puutteitaan, eivät mikään ase loukata minua vihapäissään.
ainakin mun äitini opetti mulle käytöstapoja.
Mies on tuntenut sen paskan jo niin kauan, että saa haukkua. Yli 20 vuotta ja siitä osa samankaton alla.
Systerin kanssa mollaamisesta kerran juteltiin, että sitä ei sitten taas siedetä jos esim veljen vaimo alkaa kovaäänisesti haukkumaan äitiämme.
Hän ei ole tuntenut meitä ja äitiämme kuin muutaman vuoden. Eikä hänellä ole oikeesti kokemusta koko naisesta, kun veljemme on hyvin pitänyt etäisyyttä.
Ymmärrän sua sitten taas, kun sulla on selkeesti on ollut lämpimät välit. Miehesi oli todella ajattelematon! Voimia.
...myös heidän huonoista puolistaan. Oman elämän kipupisteet kun hyvin usein liittyvät aivan suoraan niihin asioihin, missä omat vanhemmat ovat mokailleet. Olisi todella vahingollista, jos näistä asioista ei voisi oman elämänkumppanin kanssa keskustella!
Mutta riidan keskellä näitä ei tietenkään oteta esiin, koska ei se toinen silloin pysty käsittelemään kivuliaita faktoja itsestään ja/tai vanhemmistaan. Sen pitäisi olla sanomattakin selvää.
Kuulostatte ap molemmat aika kypsymättömiltä ihmisiltä. Mies vetää riitaan mukaan äitiäsi koskevia loukkauksia ja sinä selvittelet asioita mykkäkoululla. En haluaisi elää tuollaisessa suhteessa.
Minä en selvittele asioita mykkäkoululla, yleensä. Mutta tämä äitiini liittyvä kommentointi tuntuu yksinkertaisesti niin hirvittävän pahalta, että minulla on joka kerta sen jälk mennyt useita tunteja/vrk siihen että huvittaa miehen kanssa mitään puhua tai katsoa edes häntä päin.
Ehkä sitten olen kypsymätön, mutta koen että se on raja sanomisisissa jonka yli ei saisi puoliso mennä ja hän on tehnyt sen toistuvasti.
Minulla on ikävä äitiä kaikkine hänen vikoineenkin ja ottaisin hänet kaikkine hänen vikoineen myös takaisin elävien kirjoihin mieluummin kuin näin että hän kuoli 47v iässä lasteni ollessa pieniä.
Mies voisi edes sen verran kunnioittaa ja arvostaa naista joka on minut "saanut aikaan", että antaisi hänen edes levätä rauhassa.
ap
mollaan häntä ihan itsekin ja aiheesta, mies ei ola tainnut sanoa juuta eikä jaata. Ja mollaan mieheni äitiä vielä kahta kauheammin.
mutta yritän tehdä sen hienovaraisesti...
Miksi ei voi pyytää anteeksi vaikka tilanne jatkunut aamupäivästä ja mies taatusti tietää miksi olen niin hiljainen ja surullinen.
No, minä teen itselleni pienen iltapalan ja päätän tämän päivän osaltani siihen.
ap:´(
Minä en selvittele asioita mykkäkoululla, yleensä. Mutta tämä äitiini liittyvä kommentointi tuntuu yksinkertaisesti niin hirvittävän pahalta, että minulla on joka kerta sen jälk mennyt useita tunteja/vrk siihen että huvittaa miehen kanssa mitään puhua tai katsoa edes häntä päin.
Ehkä sitten olen kypsymätön, mutta koen että se on raja sanomisisissa jonka yli ei saisi puoliso mennä ja hän on tehnyt sen toistuvasti.
Minulla on ikävä äitiä kaikkine hänen vikoineenkin ja ottaisin hänet kaikkine hänen vikoineen myös takaisin elävien kirjoihin mieluummin kuin näin että hän kuoli 47v iässä lasteni ollessa pieniä.
Mies voisi edes sen verran kunnioittaa ja arvostaa naista joka on minut "saanut aikaan", että antaisi hänen edes levätä rauhassa.ap
No mitäpä jos sanoisit tämän miehellesi? Siitä, että et "yleensä selvittele asioita mykkäkoululla" ei nyt ole mitään apua. Mykkäkoulu ei ole ratkaisu yleensä, eikä se ole sitä tässäkään tilanteessa.
Voisit myös miettiä, miksi tämä asia tuntuu sinusta niin hirvittävän pahalta. Oletko tahtomattasi alkanut muistuttaa äitiäsi noiden vikojen osalta, vai oliko äitisi niin hallitseva että et uskalla ajatella hänestä kielteisesti edes nyt kun hän on kuollut? Ei ole väärin eikä epäkunnioittavaa myöntää vikojen olevan haitaksi, vaikka muuten äidistäsi piditkin ja häntä ikävöit.
Äitisuhteesi ei vaikuta aivan terveeltä ja tasapainoiselta. Ehkä mies alitajuisesti aistii sen, ja aihe tulee siksi helposti puheeksi kun riitelette.
Jokainen haukkukoon omat sukulaisensa, jos tarvetta on.