Katkeruuden ja vihan tunteet pitää käydä läpi ja sitten luopua niistä.

Tuo oli tosi kivasti ja lohduttavasti kirjoitettu. Ja viisaasti.

Omaan tulevaisuuteensa kykenee vaikuttamaan juuri näin.

tänäänkin tällä palstalla, ja elämään noin yleisesti. Ja vielä omakohtaiseen kokemukseen vaikeiden asioiden käsittelyssä. Tämä on nyt sitä elämän korkeakoulun syventäviä opintoja, joihin kannattaa tarttua suurella mielenkiinnolla...ap

Kyllä. Oma asennoituminen elämään, oma kasvaminen ihmisenä on kaiken aa ja oo. Joskus jotkut kovin rakkaatkin asiat, joiden puolesta on taistellut naarasleijonana, muuttuvat prosessin aikana sellaisiksi, mistä voi päästää hellyydellä irti. Että hei, minä en tarvitse tätä enää, olen valmis menemään eteenpäin, eikä siinä jää kaihertamaan yhtään mikään. Paitsi että välillä elämä on niin hassu, että se lennättää niitä vanhoja oppikokemuksia takaisin eteen, että HAH mitenkäs NYT suhtaudut tähän asiaan, jonka olit jo käsitellyt? Ja kasvu jatkuu.



Hyvänä vinkkinä pidän sitä, että tajuaa olla panikoimatta. Tilanteita voi tarkastella rauhassa ajan kanssa, mennä niiden ulkopuolelle, kiertää niitä ympäri, katsella ihan rauhassa. Ei tarvitse heti reagoida, koska silloin syntyy sitä jälkeä, kun reagoi Naisen vaistolla heti pikimmiten, niinkuin naapurin Lissu. Enemmän ihminen on itsensä arvoinen punnitessaan rauhassa asioit kuin tarttumalla heti ensimmäiseen luontaiseen reaktioon (mikä on ehkä vahva tunne, mutta ohitettavissa).

Se on pitkä prosessi, mutta kieltämällä tunteiden vyöryn vain pitkittää ja hankaloittaa asioita. Prosessia voi läpikäydä myös paperilla, kirjoittamalla miksi vihaat ja katkeroidut ja miten voit asioita muuttaa. Huomaat, että ainoa asia johon todella voit vaikuttaa on oma asenteesi. Muita et voi muuttaa etkä myöskään kaikkia asioita tai olosuhteita, mutta voit asennoitua niihin uudelleen. Mieti mikä sinulla on juuri nyt hyvin, mistä haluat pitää kiinni ja mistä voit luopua. Elämäsi perusvire ja onnellisuus on omissa käsissäsi, tai oikeastaan päässäsi.

Ymmärrän pointin ja hyvä kijoitus, mutta joskus ihmistä koetellaan liikaa. Mun psykopaatti isäni hakkasi mua vauvasta täysi-iäiseksi, nöyryytti ja kidutti lukuisin keinoin, paetessani aikuisiän pahoinpitelujä teki mut perinnöttömäksi, kosti mulle kieltämällä äitini yhteydenpidon, riisti multa äidin ja sisarukset, uhkailee mua, tehnyt ihan helvetin elämäsäni. Olen yksin, ilman juuria, ilman vanhempia, ilman sukua, yhden luonnevikaisen sadistin takia.

Mulla ei todellakaan mikään asian prosessointi, analysointi, käsittely tai hväksyntä vie vihaa ja katkeruuta pois. Helvetti kun siihen vihaan on aihetra....

aihetta, sinä, jolla sadisti-isä. Silti olen sitä mieltä, että sinäkin voisit saada helpotusta loppuelämääsi käsittelemällä näitä vaikeita kokemuksiasi jonkun ammattilaisen avustuksella, vaikkapa terveyskeskuspsykologin. Jos saisit loppuelämän paremmaksi sen kautta. Alkuahan ei voi kukaan enää muuksi muuttaa, valitettavasti. Voimia sinulla, hae itsellesi sopiva avun muoto, ja tee itse itsellesi hyvä huominen ja tuleva elämä, mutta ota ensin jokin apu myös vastaan. Päästä paska painolastisi ulos, niin voit saada hyvää tilalle, varmasti vaatii aikaa ja työtä, mutta tee se itsellesi. Saat uuden alun.

sain jokin aika sitten tietää asioita jotka vaikuttivat mun koko elämään. Ei pahoja asioita varsinaisesti mutta muutti mun elämän suunnan ratkaisevasti. Vaikka kaikki on hyvin mietin silti katkerana miten paljon paremmin voisi olla jos olisin yhä tietämätön asiasta....



Katkeruus on niin hirveä tunne!

Mutta nyt sinä voit itse muuttaa elämäsi. Sinä itse saat tehdä elämästäsi sellaisen kun haluat. Mene terapiaan, että pääsen purkamaan noita kamalauuksia. Tsemppiä ihan hirveästi!!!

pois päästäni sitten millään. Mielessäni anoppi istuu koko ajan olkapäälläni arvostelemassa. Aamulla kun herään mietin että mitäköhän anoppi odottaa minun tänään tekevän. Mietin että pitäisi tehdä se ja se juttu, sillä jos tekisin sen, anoppi olisi varmasti tyytyväinen. Ja sitten samassa hetkessä iskee vihan tunteet että varmaan en tee, haistakaa vittu. Todella upeeta..



Ymmärrän että tämä johtuu lapsuuden virtahepo olohuoneessa -ilmiöstä, jossa jouduin tukahduttamaan oman persoonallisuuteni täysin ja mukautumaan vanhemman ongelmiin. Heräsin aamulla ja mietin että mitä vanhempi haluaa minun tänään olevan. Ymmärrän että toimintani on älytöntä, mutta en tiedä muutakaan tapaa olla. Tietoisuus syistä ja toiminnan älyttömyydestä ei auta poistamaan ongelmaa. Ei auta edes se ajatus että anoppi ei varmasti halua päättää mitä elämässäni teen, vaikka meillä ei oikein synkkakaan. Olen yrittänyt miettiä että mitä minä itse haluan, mutta sillä suunnalla on ihan tyhjää. Olen niin valmis ja halukas päästämään tästä naurettavuudesta irti mutta en osaa!!!!!!