Tieto työpaikasta jo haastattelussa?
Oletko saanut lupauksen työpaikasta jo työhaastattelussa? Vai onko yleinen käytäntö se, että odotetaan koko hakuaika ja palkataan sitten sopiva?
Kommentit (13)
mutta tällöinkin minulle sanottiin, että joutuvat odottamaan hakuajan loppuun ennen kuin tekevät lopullisen päätöksen.
Tässä tapauksessa tosiaan minut haastateltiin jo hakuajan ollessa vielä käynnissä.
Oletko saanut lupauksen työpaikasta jo työhaastattelussa? Vai onko yleinen käytäntö se, että odotetaan koko hakuaika ja palkataan sitten sopiva?
Yleinen käytäntö on, että haastattelut pidetään vasta hakuajan päättymisen jälkeen.
ja nopeimmillaan haastatellaan potentiaalisimpia, vaikka hakuaika ei ole kulunut umpeen.
esimies sanoi haastattelussa että haku loppui juuri, milloin kirjoitetaan sopimus.
Edellisen kerran esimies sanoi että valituille soitetaan viikon kuluttua, ja lähtiessäni huikkasi perään "mä soitan sit!".
Oli paikka joka ei ollut missään vielä yleisessä haussa, vaan sain tiedon ko. firmassa työskentelevän tuttuni kautta. Hän oli suositellut minua sinne, ja ottivat firmasta päin minuun yhteyttä. Haastattelu meni lähinnä niin päin että vakuuttelivat että juuuri heille kannattaa tulla töihin, eikä niin päin että minua tentattaisiin "epäilevästi". Tehtiin sitten haastattelun päätteeksi työsopimus samantien. Psykologisissa testeissä ja terveystarkastuksessakin (joita firman HR-käytännöt edellyttävät) kävin vasta kun sopimus oli jo tehty.
paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. ELi on mahdollista tehdä sopimus heti.
Jossain kunnan tai valtion viroissa on tietysti pakko odottaa hakuajan loppuun, mutta yksityisellä puolella ei ole.
Yleensä ei kyllä haastatteluitakaan aloiteta ennen hakuajan loppua.
että otetaan heti haastatteluun ja luvataan paikka heti?
kiva kuulla tällaisista kokemuksista :)
Jos olet vielä mestoilla: Miten kävi, tykkäsitkö sä olla siellä töissä? Sopiko se duunipaikka myös sulle?
Oletko vielä siellä töissä?
MIllä alalla on noin hyvä tilanne työntekijän kannalta että otetaan heti haastatteluun ja luvataan paikka heti?
Ja on aika tavallista sopivaa osaamista ja kokemusta omaavien kohdalla tällä alalla.
paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. ELi on mahdollista tehdä sopimus heti.
Jossain kunnan tai valtion viroissa on tietysti pakko odottaa hakuajan loppuun, mutta yksityisellä puolella ei ole.
Yleensä ei kyllä haastatteluitakaan aloiteta ennen hakuajan loppua.
Minä haastattelun sitä mukaan, kun sopivia hakijoita ilmaantuu. Päätökset teen ja ilmoitan, kun hakuaika on loppu.
MIllä alalla on noin hyvä tilanne työntekijän kannalta että otetaan heti haastatteluun ja luvataan paikka heti?
Ja on aika tavallista sopivaa osaamista ja kokemusta omaavien kohdalla tällä alalla.
siis se, jolle "rivien välistä" luvattiin paikka (vaikka odotettiinkin hakuajan loppuun ennen virallista ilmoitusta).
sain heti työhaastattelun jälkeen(olin viimeinen haastateltava) kierroksen tulevalla työmaalla pomolta eli saman tien ilmoitti,että valitsee minut.
kättelyä. Olin ojentamassa kättä esittäytymistä varten, niin haastattelija sanoi että "Kyllä sä saat tän paikan." Kyseessä oli työ, jossa vain ulkonäkö merkitsee.
Yhdessä työhaastattelussa luin rivien välistä että sain paikan. Toisessa sanoivat jo haastattelussa että kyllä me sut tähän valitaan.
Yleinen käytäntö on, että haastattelut pidetään vasta hakuajan päättymisen jälkeen.