onko kuopuksellamme joku ongelma vai muuten vaan erilainen lapsi kuin esikoinen?

Kaksivuotias ei vielä kovin kummoisia leikkejä kehittele.

vanhempi (nyt 5 v) edelleen valvoo sängyssä n. tunnin ennen nukahtamista ja heräileekin useimpina öinä.



Vahempi oli n. 4-vuotiaaksi huono syömään. Ja molemmat ovat aika kovia kiukkuilemaan ja riehumaan.



Enkä epäile, että heissä mitään vikaa olisi. Fiksuja lapsia, mutta hankalia luonteita.

Jaksamista!

Kuvailemasi sopii tiettyihin ongelmiin, mutta niitä ei välttämättä ole. Tuleeko sanoja tai kahden sanan yhdistelmiä? Jos lapsi ei puhu vielä lainkaan, niin sitten lapsen käyttäytyminenkin voi johtua kielellisistä ongelmista.

kolmenkin sanan lauseita välillä. Tosin hyvin epäselvästi eikä ymmärretä, ja siitä sitten taas suuttuu!

ja tosiaan esikoinen tuon ikäisenä ja nuorempanakin jo jaksoi keskittyä leikkeihin ja palapeleihin, noudatti ohjeita yms... siksi ihmettelen tätä pienempää.

Välillä siis kuopusta ei ymmärrä, usein kylläkin ymmärtää. ja tosiaan esikoinen tuon ikäisenä ja nuorempanakin jo jaksoi keskittyä leikkeihin ja palapeleihin, noudatti ohjeita yms... siksi ihmettelen tätä pienempää.

kuin esikoinen.

siis voihan myöhemmin jotain ilmetä, ja sitten sanotaan joo, huomasihan sen jo tuossa vaiheessa, mutta hyvin moni normaali lapsi on ollut 2-vuotiaana tuollainen.



Ja kyllä, saman perheen sisällä voi olla tosi suuria eroja lasten välillä, jos et ollut tietoinen.



T. 4 hyvin erilaisen lapsen äiti

kuule tuppaavat olemaan erilaisia. Tiedän kun minulla on 4. Kaikilla omat hyvät ja huonot puolensa, yhtä ihania mutta hyvin eri tavoin.

mun miehen lapsilta, 3v ja 4v. Täysiä öitä he tosin nukkuvat kummatkin. Muuten meillä on jatkuva meteli, tappelu, kiljuminen, juoksentelu ja rääkyminen käynnissä.



En usko, että ovat ihan normaaleja. Mies kyllä vakuuttelee, että nää on vaan vähän tällaisia vilkkaita. Joopa joo...

kuin vanhemmalla pojallanne.



Meillä myös esikoinen rauhallinen ja helppo isäänsä tullut, tytär taas aina ollut minun tapaani tulinen ja temperamenttinen. Koska itse olen tyttäreni tapainen, minun on aina ollut helpompi tulla toimeen tämän "vaikeamman" lapsen kanssa ja on sen sijaan ollut vaikea tottua sen helpomman lapsen jonkinlaiseen velttouteen ja tahdottomuuteen joka aikoinaan minua ärsytti paljon.

Meilläkin esikoinen rauhallinen, hyväntuulinen ja helppo. Kuopus (nyt vuoden ja 7 kk) on alusta asti ollut tulta ja tappuraa. Mikään ei kelpaa, ei ole kelvannut ikinä mutta viimeiset 8 kk on olleet säätämistä oikein urakalla. Pukeminen on hankalaa, syöminen on hankalaa, kaikkeen vastataan ei: "en halua, en tiedä, ei vielä jne". Aivan kuin meillä ois metrin mittainen murrosikäinen tässä vänkyttämässä vastaan. Lapsen tapa suhtautua muuhun maailman on sellainen, että kaikkea kokeillaan viimeiseen tappiin asti, ja joka tavaran kanssa kokeillaan voiko sen rikkoa. Ei ilkeyttään vaan ihan tieteellisen uteliaisuuden nimissä. Lapsen päivän aikana aiheuttama sotku on kaamea.



Itkupotkuraivareita tulee päivän aikana niin paljon, etten jaksa edes laskea. 20 raivaria päivässä on ihan normaali määrä, ja sellaisen aiheuttaa niinkin kamala vastoinkäyminen kuin että velipoika pistää päähänsä oman pipon ja pikkuveljelle jää käyttöön vaan tylsä ja tyhmä pikkuveljen pipo. Sama homma kaikissa vaatekappaleissa, joten voit kuvitella millaista meidän uloslähtö oikein on. :D



Meillä lapsi on siis ihan normaali lapsi, vaan pikkuisen voimakastahtoinen. Tunnistan hänessä hyvin kahden lähisukulaiseni erittäin voimakkaan tahdon ja loputtoman energisyyden, ja tiedän että kunhan tässä ekat 20 vuotta jaksaa, niin hyvä tulee. ;)

Tuossa iässä ei voi sanoa, onko jotain ongelmia tulossa vai ei. Mutta varmuuden vuoksi kannattaa puhua lapselle hitaasti ja lyhyillä lauseilla. Lue paljon katselukirjoja lapsen kanssa. Keskittymistä kannattaa harjoitella lyhyillä tuokioilla, älä odota pitkää keskittymistä. Yritä aina ymmärtää, älä sano, ettet saanut selvää, vaan että äiti ei ymmärtänyt tai äiti ei kuullut. Todennäköisesti kaikki on ok, mutta lähde silti tukemaan kehitystä varmuuden vuoksi. terveisin erityisen ja ns. tavallisen äiti

vielä todennäköisemmin synnynnäinen prinsessa syndrooma joka oireilee silloin kun kaikki asiat ei mene just niinkuin hän sillä sekunnilla tahtoo.

Tiukka kuri vaan niin menee ohi muutamassa vuodessa.=D

Meilläkin esikoinen rauhallinen, hyväntuulinen ja helppo. Kuopus (nyt vuoden ja 7 kk) on alusta asti ollut tulta ja tappuraa. Mikään ei kelpaa, ei ole kelvannut ikinä mutta viimeiset 8 kk on olleet säätämistä oikein urakalla. Pukeminen on hankalaa, syöminen on hankalaa, kaikkeen vastataan ei: "en halua, en tiedä, ei vielä jne". Aivan kuin meillä ois metrin mittainen murrosikäinen tässä vänkyttämässä vastaan. Lapsen tapa suhtautua muuhun maailman on sellainen, että kaikkea kokeillaan viimeiseen tappiin asti, ja joka tavaran kanssa kokeillaan voiko sen rikkoa. Ei ilkeyttään vaan ihan tieteellisen uteliaisuuden nimissä. Lapsen päivän aikana aiheuttama sotku on kaamea.

Itkupotkuraivareita tulee päivän aikana niin paljon, etten jaksa edes laskea. 20 raivaria päivässä on ihan normaali määrä, ja sellaisen aiheuttaa niinkin kamala vastoinkäyminen kuin että velipoika pistää päähänsä oman pipon ja pikkuveljelle jää käyttöön vaan tylsä ja tyhmä pikkuveljen pipo. Sama homma kaikissa vaatekappaleissa, joten voit kuvitella millaista meidän uloslähtö oikein on. :D

Meillä lapsi on siis ihan normaali lapsi, vaan pikkuisen voimakastahtoinen. Tunnistan hänessä hyvin kahden lähisukulaiseni erittäin voimakkaan tahdon ja loputtoman energisyyden, ja tiedän että kunhan tässä ekat 20 vuotta jaksaa, niin hyvä tulee. ;)

onneksi mulla on vaan poikia. Pääsee niin paljon vähemmällä niiden kanssa.