Onko kohtuullisuus sinulle tärkeä elämänarvo?

Olen hyvin taipuvainen kohtuuttomuuteen. Haluaisin tietysti olla toisenlainen, mutta en voi väittää että kohtuullisuus olisi aidosti toimintaani ohjaava elämänarvo.



Luontaisesti teen kaikkea liikaa tai liian vähän.

Eikä kohtuullisuus ole minun elämänarvoni. Vastuulisuus ja velvollisuus sen sijaan ovat.

materiaallisissa asioissa se toteutuu hyvin: en ostele uusia vaatteita tai sisusta kotia tarpeettomasti, ostan käytettyä ja kierrätän. Minulla on hyvin vähän tarpeita.



Mutta kuten edellinen sanoi, "teen kaikkea liikaa tai liian vähän".. eli henkisesti haen edelleens itä tasapainoa ja kultaista keskitietä.

Olen luonnostani pihi ihminen joten en ostele turhaan vaatteita, koristeita, sisustusasioita ym. Ostan vain tarpeeseen. En meikkaa, tupakoi ja alkoholiakin käytän todella harvoin ja vähän. En piittaa matkustelusta joten edellisestä ulkomaan lomareissusta taitaa olla jo kaksikymmentä vuotta.



Mitään näistä asioista en kaipaa tai halua. En koe luopuvani mistään vaan tämä vain on luontainen elämäntapani.



Tilalle olen saanut turvatun talouden. Koska en tarvi rahaa paljoa olen voinut olla lasten kanssa kotona pitkään. Kaikki lapseni ovat menneet kotihoidettiuna eskariin. Koskaan en ole tarvinut lainaa vaan aina minulla on ollut säästöjä jos olen halunnut ostaa jotain. Jopa talon rakentaminen onnistui puolison kanssa ilman lainaa.



t. pihi mutta tyytyväinen

Olen niin köyhä, että minun pakko olla kaikessa kohtuullinen koska ei ole varaa minkäänlaiseen pröystäilyyn eikä kulutusjuhlaan. Eikä se ole yhtään kivaa. On hirveän raskasta kun ei voi koskaan heittäytyä tuhlailevaksi tai ostaa mitään hetken mielijohteesta.

Tästäkin kysymyksestä huomaa kuinka kamalan kaukana kirkon ihmiset ovat tavallisista suomalaisista!