Jos on koko elämä ihan erilaista kuin mitä on odottanut,

Se on paskapuhetta että apua saa kun sitä pyytää.

Ei saa.

Suomessa ei ole "hyvä elämä"-virastoa, josta voi hakea uuden elämän pieleen menneen tilalle.

Olen 37 enkä usko positiivisuuteen, en tulevaisuuteen, en siihen, että elämä voisi muuttua.

Kyllä tämä elämä meni tässä jo, vaikka en todellakaan tällaista elämää halunnut.

Siis ap:lle tämä.

Se on paskapuhetta että apua saa kun sitä pyytää.

Ei saa.

Suomessa ei ole "hyvä elämä"-virastoa, josta voi hakea uuden elämän pieleen menneen tilalle.

Olen 37 enkä usko positiivisuuteen, en tulevaisuuteen, en siihen, että elämä voisi muuttua.

Kyllä tämä elämä meni tässä jo, vaikka en todellakaan tällaista elämää halunnut.

välillä löytyy toivoa ja haluaisin ylläpitää iloisuutta ja jaksamista.. Mutta tällä hetkellä en jaksa edes persettä nostaa, saikuttelen vaan ja koti on paskanen, koska vihaan tätä kotia, ruokaa en ole tehnyt pitkään aikaan toisaalta mies hoitanut sen joten ei hätää, lapselle huudan ja kiukuttelen ja sitten itken, että miten paska äiti olen, palkka on paska, duuni on paska (voi joo vaihtaa) mutta ei vielä ja jos ja kun vaihdan niin löytyykö sitten mitään "parempaa"

ap

ajattelin, että kun kasvan isoksi ja hankin ammatin niin voin ostaa oman kodin... No missä helvetissä se on? Ollaan miehen kanssa katsottu kehän ulkopuolelta taloja (kun ei ole muuta vaihtoehtoa) pääkaupungista kun et saa duunarin rahalla taloa.



Mikä ei minua sinänsä haittaa, voin ihan mielelläni muutta kauemmaksi, en edes enää viihdy espoossa, voisin ihan hyvin asua muualla isossa talossa ja isolla pihalla :)



En mielestäni vaadi liikaa, no sitten, kun taas innostutaan ja ruvetaan etsimään kotia, tulee joku paska vastaan!!! Voi saatana!



Sekin, että pitää olla koulutettu, siis johonkin sihteerin paikalle et pääse ilman koulutusta :DDD hahaaa! Ihan oikesti! Oma koulutus on niin huono, että sillä ei pitkälle päästä... se onkin eri tarina sitten!



Ap

Nykyään tämä sosiaalinen media vielä lisää ahdistusta, koska kaikki naisethan ovat korkeasti koulutettuja ja onnellisesti naimisissa ja töissä olevia, menestyviä ja terveitä äitejä. Ei kai se niin oikeasti ole ja kyllä sitä ihmisen pitäisi kelvata vähemmänkin huippuna.



Ei minunkaan elämäni mennyt ollenkaan niinkuin suunnittelin. Tuli vastaan kaikkea ikävää ja psyyke ei aina kestänyt vastoinkäymisiä. Joskus olen tuntenut niin ahdistavaa häpeää tilanteesta, että tuntuu etten voi edes olla. Asioita ei voi edes purkaa, koska saa vain haukut siitä, kun et valinnut asioitasi fiksummin...siitäs sait...oma on vikasi...jne.



Mutta sen tiedän ja varmaan tiedät sinäkin, ettei se syyllisyydessä rypeminen auta. Pitäisi vain päästä ylös ja myöntää tappionsa. Yrittää sitten uudelleen niistäkin vähistä rahkeista, joita on jäljellä.



Ja hyvinhän sinun asiasi on. On lapset, mies ja työ..!

että on kaikki suht ok, terveys ei mitenkään täydellinen, mutta ärsyttää, että olen viikon tai pari iloinen ja tyytyväinen ja sitten sen viikon kauhean kamala ämmä!!! Välillä se jää pidemmäksi aikaa päälle, kauhea itsesääli ja vitutus..



ap

ei tämän näin pitänyt mennä..



esitän ihan muuta kuin olen.

voi kouluttautua nyt? Ei kai sitä väkisin tarvitse olla tyytyväinen nykyhetkeen jos ei ole, mutta sen todettuaan ei ole muita vaihtoehtoja kun koittaa muuttaa niitä olosuhteita tai sitten pysyä niissä.

voi kouluttautua nyt? Ei kai sitä väkisin tarvitse olla tyytyväinen nykyhetkeen jos ei ole, mutta sen todettuaan ei ole muita vaihtoehtoja kun koittaa muuttaa niitä olosuhteita tai sitten pysyä niissä.

muutenkin mies töissä ja iltaisin opiskelee, minä 2 vuorossa ja nyt raskaana joten ei ihan vielä...

Onneksi saan töissä kikkailtua vuorojen kanssa, että lapsi on inhimillisen ajan tarhassa!!!

Olisin opiskellut ennen lasta, olen käynyt testeissä, että mikä työ sopisi minulle josta tykkäisin, mutta kun haluan osata kaikkea, enkä tiedä vieläkään mikä minusta tulee isona!!

Ihan kamalaa, kun arvon vain ja kerran opiskelut alaa joka ei sittenkään kiinnostanut, en ihan viitsisi mennä taas turhaan opiskelemaan.. Pakko siis vaan tehdä töitä... Todella turhauttavaa!!

Kummatkin lapset toivottuja ja jos en olisi ekaa tehnyt olisin varmaan oikeasti ollut masentunut!

ap

2:lla ammattikorkeakoulututkinto.

on jotakin, joka kiinnostaa enemmän kuin joku toinen? Ja voihan sitä kaikkea tehdä omaksi huvikseen, mutta sitten jostakin pitää valita se, mihin panostaa eniten. Vai onko ongelma siinä, että uusi koulutus on kuitenkin aikaa ja energiaa vievä homma johon ei haluaisi ryhtyä? Jossain vaiheessa jos se oma tilanne vituttaa tarpeeksi niin saa sitä motivaatiotakin ehkä?

mutta toki aikaa pitäisi olla ja tottakai haluan nyt ja heti kaiken, ehkä vaan pelottaa, että jos taas opiskelen ja menetän vaan 3-5 v elämästäni kouluun ja koulutukselle josta en sitten syystä tai toisesta pidä enää... Kamalan vaikeata! Eikä voi oppisopimuksella suorittaa näitä aloja!



ap

pitää oppia rakastamaan itseään ja elämää sellaisena kuin se on.



Ei kannata haaveilla sellaisista asioista, jotka eivät ole ulottuvilla, jos ei ole valmis poistumaan omalta mukavuusalueeltaan ja ponnistelemaan asioiden eteen.

Ala tietoisesti valitsemaan hyviä asioita elämääsi. Jos tykkäät käsitöistä, varaa aikaa kalenteriisi sille, jos haluat tavata enemmän ystäviäsi, tee se. Jos saat voimaa luonnosta, mene sinne tai ole yksin joskus, jos se auttaa. Nämä OVAT TÄRKEIMPIÄ! Mutta älä unohda haaveitasi. Puhu niistä ääneen, kirjoita niistä. Mieti, mitä on tapahtunut puolen vuoden päästä, jotta haaveesi on lähempänä toteutumista. Oletko jo säästänyt rahaa jonkin verran asuntoa varten? Oletko jo selvitellyt työpaikkamahdollisuuksia pikkukaupungeissa? Pilko haaveita pienempiin osiin. Ei kukaan pysty toteuttamaan haavettaan hetkessä, (ellei voita lotossa) vaan ne ovat monen pienen teon ja pitkänkin ajan lopputuloksia. Haaveeseen voi mennä vaikka kymmenen vuotta, mutta et sinä sitä kymmenen vuoden päästä enää omassa mökissäsi sure, vaan olet kiitollinen, että näit sen vaivan.



Ihan tosi.

Mutta jotta jaksat tässä ja nyt haaveilla, pidä huoli itsestäsi ja lapsistasi myös tänään. Asenne ratkaisee:)