Itkitkö, kun sait esikoisesi syliisi ensimmäisen kerran?

up

Yleensä itken todella herkästi ja olen muutenkin tunteellinen, mutta kun sain vauvan rinnalleni, niin olo oli yhtäaikaa onnellisempi kuin koskaan ennen ja samalla jotenkin epäuskoinen. Olen monta kertaa miettinytkin, että miksi en itkenyt siinä tilanteessa, tuntuu, että olen tehnyt jotain "väärin".

Olen ollut aina vain ihan hölmistynyt, että nytkö se syntyi ja tämäkö on meidän.

vasta kun mies itki, en varmaan olisi muuten, mutta kun mies oli niin liikuttunut :) ja se oli aika ihanaa!

pari nyyhkäisyä päästettyä ja kyyneleet valuivat. Olo oli niin helpottunut ja siihen pikkuiseen rääpäleeseen rakastui heti ensi silmäyksellä niin, ettei voinut käsittää sitä onnentunteen määrää.



Saapa nähä miten käy maaliskuussa, kun pitäisi esikoiselle pikkuveli syntyä :)

olin ehkä niin synnytyksen riepottelema (ei kipulääkitystä), ja kätilö tyrkkäs vauvan suoraan rinnalle, joka oli aika kivulias kokemus myöskin.



osastolle mentäessä kyllä ihmeteltiin ja itkettiin miehen kanssa vähän. sen jälkeen oon aina herkässä jos näen lapsia, vaikka luulis et hormoonit ois tasottunu jo näinki monen vuoden jälkeen :D

En myöskään rakastunut päätäpahkaa, ihan vieras pieni ihminen. Suojelunhalua kyllä huomasin tuntevani. Pakahduttavaa rakkautta aloin tuntea vauvaa kohtaan kun oli n. Kaksikuinen.

Miehellä tais olla kyyneleet silmissä laitoksella kun huoneeseen päästiin, muttei hänkään varsinaisesti itkenyt.

ja se nyt vaan on julkinen tilanne, kun alaosastolla häärää kätilöitä tikkaushommissa ja toinen kätilölauma pyöri jostain syystä myös samassa tilassa. Myöhemmin sitten, kun oltiin kotiin päästy, aloin fiilistellä.

Tämä onkin jännä asia, josta ollaan pari kertaa miehen kanssa juteltu :) Itse olen todella herkkä ihminen, joka itkee helposti. Ajattelin silloin jo ennen raskaustestiä, että kun/jos se on plussa niin se on kovin suuri tunnemylläkkä ja kulkisin pää pilvissä ja vatsaa pidellen koko ajan. Kuitenkaan mitään ei tuollaista tapahtunut.



Tunne oli varmaan niin epäuskoinen tms, koska tunteet eivät olleet sellaiset. Toki olin todella onnellinen, mutta ei sitä haahuiltu pää pilvissä.



Esikoisen kun sain syliin, niin oli kanssa tosi outo fiilis. Toki lasta rakasti heti hirmuisesti ja halusi pitää hyvänä, mutta ei siinä ollut ihme kyllä mitään suurempaa tunnemyrskyä.



Kumpikaan ei itketty...enemmän sitä yritettiin tolkuttaa itsellemme, että meillä on nyt oma lapsi ja tajuta se :)



Nyt rv 37+2, saas nähdä mitkä reaktiot tämän lapsen kohdalla...tuntuu yhä, ettei vieläkään täysin tajua, että kohta on jo toinen lapsi sylissä :)

itkenyt, olo oli sen verran epätodellinen ja hämmentynyt. Saas nähdä parin vk päästä miten toisen kohdalla käy :).

Nyt rv 37+2, saas nähdä mitkä reaktiot tämän lapsen kohdalla...tuntuu yhä, ettei vieläkään täysin tajua, että kohta on jo toinen lapsi sylissä :)

Samoissa mennään, mulla 37+1 tänään =P. Itse olen myös hyvin herkkäitkuinen ja tunteellinen, mutta sama juttu, sen kummemmin plussat kuin vauvan saaminen syliin eka kertaa eivät tähän asti ole itkettäneet. Kotiinlähtötilanteessa esikoisen kanssa kyllä sitten kyyneleet virtasi, ja itkin koko kotimatkan.

nr 4

olo oli epätodellinen, helpottunut, "kelluva". Tuntui kuin huoneessa ei olisi ollut muita kuin me (siis mies, vauva ja minä).

Mutta mies taisi hiukan nyyhkäistä kun oli kriittinen tilanne, ennen kuin vauva sitten parkaisi ja todettiin, että hengissä on.

mutta kun vauva vietiin kotiin, pillitin koko matkan ja sitten loppupäivän kotona... Mies tirautti pari kyyneltä myös heti vauvan synnyttyä, yllätyin että homma meni niin päin :)

vasta kun mies itki, en varmaan olisi muuten, mutta kun mies oli niin liikuttunut :) ja se oli aika ihanaa!

ja ihan sama mitä syliin olisi laitettu. Mies itki ja on itkenyt muidenkin lastemme syntyessä. En sitten tiedä mistä syystä.

Mieheni itki kyllä.

siinä itku tuli molemmilta. Oli uskomaton tunne saada se vauva syliinsä, niin pieni ja avuton. Kaikissa kolmessa synnytyksessä kyllä tunne ollut melkein sama.

Ja mieheni itki myös. Pitkä odotus tuli sillä hetkellä palkituksi, kun näimme esikoisemme. Olo oli helpottunut ja onnellinen.



Yllättävää oli myös se miten todellakin voi kokea niin vahvaa rakkauden tunnetta ihan uutta ja vierasta ihmistä kohtaan

miehellä myös. Tunne oli epätodellinen, pakahduttava ja niin iiihana, kun takana oli jo toista vuorokautta sitä synnytystä. Plussana oli sukupuoli, joita ei miehen suvussa ollut kuin yksi aiempi.