Mitä voin tehdä, kun ammatinvalinta harmittaa?

Eli olen jo 38-vuotias ja vasta tällä viikolla olen uskaltanut täysin rinnoin myöntää, että minua harmittaa alanvalinta.



Olen opiskellut humanistis-käyttäytymistieteellisiä oppiaineita, joista minulla on kaksi maisterin tutkintoa, yksi tohtorin tutkinto ja opettajan pedagogiset opinnot, kaikki huippuarvosanoin. Myös työkokemusta on paljon ja monipuolisesti.



Ongelmana on vaan, että kaikki työt ovat määräaikaisia ja kohtuupalkattuja, mutta eivät huippupalkattuja. Mitä ei ehkä näillä opintoaloilla voi odottaakaan. Nyt, kun katson teknis-kaupallisesti suuntautuneen mieheni ja ystäviemme vakaita, hyvinpalkattuja töitä, olen alkanut katua ammatinvalintaani.



Olen siis tykännyt ja tykkään edelleenkin aloistani, mutta tuntuu, että elämä ja työt niiden puitteissa ovat jotenkin epämääräisiä. Palkkaus ei siis ole ainoa ongelma, vaan tämä epämääräisyys.Kaipaisin jotakin "kovempaa" ja selkeästi systemaattisempaa.



Oikeustiede on aina kiinnostanut, mutta tuntuisi suorastaan typerältä lähteä tässä iässä ja paljon opiskelleena suuntautumaan kokonaan toiselle alalle. Ja siellähän olisivat sitten kaksikymppiset huippuhyvät opiskelijat, joiden kanssa joutuisin kilpailemaan samoista työpaikoista.



Tyydynkö siis vain elämääni näin vai mitä teen? Olen ihan kriisisssä tämän asian kanssa. Mitä olette muut alanvalintaa harmitelleet tehneet?