Lue keskustelun säännöt.
Olen hukassa ystävyyden kanssa.
14.10.2012 |
Minulla on hyvin läheinen ystävä, joka omien sanojensa mukaan tuntee minusta samoin. Olemme lähes päivittäin tekemisissä ja jaamme ajatuksemme ja kokemuksemme, syvimmät tuntomme.
Ystävälläni on vuosien varrella mennyt useaan otteeseen huonosti, ollut murhetta ja vastoinkäymisiä. Olen tukenut, kannustanut, rohkaissut, antanut aikaani, kuunnellut monia öitä seuraavasta työpäivästä piittaamatta. Itse en ole saanut heikkoina hetkinä vastaavaa kohtelua, mutta olen ajatellut sen johtuvat meidän erilaisuudesta. Hän ei kestä minua murheellisena. Olen ajatellut ystäväni tekevän kuitenkin parhaansa.
Nyt on hetki kun omat asiani ovat todella huonosti. Ystäväni kuuli sen puhelimessa äänestäni, sillä hän sanoi tietävänsä että tarvitsisin häntä, mutta olevansa silti itsekäs. Hän sanoi soittavansa kohta takaisin. Nyt on mennyt yli vuorokausi.
Nyt mietin miten minun pitäisi toimia. Voin olla kertomatta omista murheistani. Voin yrittää esittää iloista, vaikken usko siinä täysin onnistuvanikaan. Silloin vain jätän kaikkein oleellisimman kertomatta. Valehtelen ystävälleni. Varon sanoja. Näyttelen. Miten ystävyytemme jatkossakaan toimii, jos en voi kertoa murheista?
Pelkään, että menetän tämän takia ystävyyden. Miten minun pitäisi nyt toimia?
Kommentit (7)
aina niskakarvat pystyyn kun luen aikuisen ihmisen "ystävyy"jutuista. Eikö tuollaiset bestikset kuulu ala-asteelle?
Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy selvitä elämästään ilman että joku "bestis" on rinnalla ymmärtämässä ja tukemassa joka hetki ja samoin aikuisena ei tarvitse ryhtyä kenenkään toisen nojapuuksi. Jostain muusta kuin ystävyydestä on tällaisissa oudon symbioottisissa suhteissa kyse. Minusta on nyt oiva hetki reipastua, tehdä ystävän kanssa jotain muuta kuin jauhaa niitä ongelmia. Menkää vaikka elokuviin, teatteriin, konserttiin, taidenäyttelyyn yhdessä. Se yhdessä tekeminen on ihanteellista aikuista ystävyyttä, ei se, että joka elämäntilanne, tapahtuma ja asia jauhetaan ja analysoidaan yhdessä, se voi olla jopa ihan liian ahdistavaa pitemmän päälle. Ei auta ketään. Vie liikaa aikaa, vie liian lähelle, alkaa ahdistaa eikä ole viisasta.
Minulla on kaksi tosi ystävää ja liuta kavereita ja on ihanaa näin päälle kolmekymppisenäkin jakaa kaikki elämän ilot ja surut näiden kanssa. Aina en koe siihen olevan tarvetta, mutta tiedän että jos tosipaikka tulisi, näihin kahdteen ihmiseen voisin täydellisesti luottaa, tuntematta pelkoa että minun jutuistani puhutaan eteenpäin.
Todella surullista että jotkut ovat niin kyynisen ajattelutavan omaavia että tosiystävyys olisi jotenkin lapsellista ja elämästä täytyy selvitä yksikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteet, ihmiselämät ja se ystävyyden tarvekin on niin erilaista, ettei tähänkään varmasti yhtä aukotonta ratkaisua ulkopuolinen pysty antamaan. Olen kuitenkin kiitollinen kaikista kuulemistani ajatuksista.
ap.
Etten pilaisi kaikkea väärillä ratkaisuilla.
ap.
aina niskakarvat pystyyn kun luen aikuisen ihmisen "ystävyy"jutuista. Eikö tuollaiset bestikset kuulu ala-asteelle?
Ei minullakaan enää aikuisena tuollaisista bestiksistä ole kokemusta, mutta muuten läheisistä, rakkaista ystävistä, joiden kanssa olen keskimäärin kerran viikossa yhteydessä. Tunnemme toistemme elämät kuitenkin hyvin ja side välillämme on vahva.
Näiden kanssa on välillä käynyt niin, että jos pidempään tilanne vaatii sitä, että "joutuu" tukemaan ystävää, niin siitä muodostuu tavallaan rooli. Vaikean elämäntilanteen jälkeen tai sen kääntyessä päinvastoin, ystävän voi tuntua vaikealta hypätä tavallaan toiselle puolelle sen tukijan rooliin.
Valitettavaa. Minusta tuon pystyy parhaiten välttämään niin, ettei ystävyys ole oikein missään vaiheessa täysin yksipuolista tukemista. Autetaan toki hädässäolevaa, mutta ei jättäydytä omienkaan asioiden kanssa täysin taustalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aina niskakarvat pystyyn kun luen aikuisen ihmisen "ystävyy"jutuista. Eikö tuollaiset bestikset kuulu ala-asteelle?
Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy selvitä elämästään ilman että joku "bestis" on rinnalla ymmärtämässä ja tukemassa joka hetki ja samoin aikuisena ei tarvitse ryhtyä kenenkään toisen nojapuuksi. Jostain muusta kuin ystävyydestä on tällaisissa oudon symbioottisissa suhteissa kyse.
Minusta on nyt oiva hetki reipastua, tehdä ystävän kanssa jotain muuta kuin jauhaa niitä ongelmia. Menkää vaikka elokuviin, teatteriin, konserttiin, taidenäyttelyyn yhdessä. Se yhdessä tekeminen on ihanteellista aikuista ystävyyttä, ei se, että joka elämäntilanne, tapahtuma ja asia jauhetaan ja analysoidaan yhdessä, se voi olla jopa ihan liian ahdistavaa pitemmän päälle. Ei auta ketään. Vie liikaa aikaa, vie liian lähelle, alkaa ahdistaa eikä ole viisasta.
ei sen enempää, ei sen vähempää. Jos olet jotain muuta, asetut rooliin, et ole oikeastikaan ystävä, olet kulissi, olet tarvittaessa käytettävissä, hädän hetkellä arvioitava. Näinhän ei pitäisi mennä, tiedät sen.