Miten pk-seudulla asunut voi tottua asumaan maaseudulla?

Tärkeintä on varmaan muodostaa nopeasti sosiaalisia suhteita. Ihmiset ovat tärkeitä siellä, missä ei ole niin paljon virikkeitä.

Toki vähän joka asiaan pätee jossain määrin se, että jos asenne lähtötilanteessa on se, ettei tästä mitään tule, niin hyvin suurella todennäköisyydellä siitä ei tule mitään.



Joten jos haluat antaa uudelle asuinpaikalle mahdollisuuden, niin sun asenne täytyy vähän muuttua.



Tai sitten ilmoitat miehelle jo nyt, että sopeutuminen ei tule onnistumaan. Mies vaihtaa työpaikkaa ja säästytte parilta turhahkolta muutolta.

pikkukaupunkiin. :) Pienet kaupungit on usein vähän vaikeita yhteisöjä; siellä on kaikki sukua keskenään tai muuten vaan tuttuja päiväkodista asti, ja ne sosiaaliset kuviot pitää vaan tietää että niissä pärjää ja tutustuu ihmisiin.



Meillä on myös muutto edessä pikkukaupunkiin keskisuuresta kaupungista, ja hirvittää jo etukäteen.

Itse yli 10 vuotta pk seudulla ja sen jälkeen muutto pieneen kaupunkiin maalle. Täällä nyt yli 10 vuotta enkä muuttaisi takaisin. Täällä elämä rauhallisempaa ja kiireettömämpää. Voi helpommin elää ilman kelloa. Ja eläminen ja asuminen on huomattavasti halvempaa, esimerkiksi omakotitalo. Ja harrastuksia kyllä löytyy ja tekemistä. Kaikki on itsestä kiinni!

Luin juuri lehtijutun hevosnaisesta, joka aina ajatteli, että Helsinkikin on hänelle ihan liian pieni paikka, ja maailmalle on päästävä.



Sitten otti ja rakastui, muutti ja tutustui maalaiselämään ja rakastui myös hevosiin. Nyt on siellä sitten hevosnaisena.

Tälle on hyviä järkiperusteita ja periaatteessa monia hyvä puolia siinä, se on vaan mulle tunneihmisenä ja sellaisena kaikkeen tuttuun ja hyvään niin kovasti kiintyvänä tosi kova paikka. Mieshän ottaa tommoset enemmän käytännön asioina, ja on aika tyytyväinen siellä minne se koti sitten laitetaan ja missä minä olen. Mä en, koska kiinnyn jopa asuntoihin niin kovasti, että muuttopäivät joskus aiemmin ovat olleet mulle sellaisia haikeitakin juttuja.

Riippuu kyllä hurjan paljon kaupungista. Alueelliset erot, kulttuurierot on aivan valtavan suuria suomen sisällä ja pikkukaupungit siinä kirjossa sitten oma lukunsa.



Riippuu kaupungin koosta. Joku 9000 asukkaan kaupunki, jonka keskusta on hyttysen paskan kokoinen ja asutus laajalla alueella, on jotain aivan kamalaa, ainakin jos asuu ns. kaupungin keskusta / taajama-alueella.



Yksi vaihtoehto on mennä asumaan ko. kunnan alueelle mutta ihan metsään, todellakin kauas kaikista ja kaikesta.



Itsestä se ei aina ole kiinni, kuten tuolla joku sanoi.

Voihan sitä olla avoin, sosiaalinen, kiinnostunut, aktiivinen, oma itsensä, rehti, reilu ja kaikkea positiivista ja ihan aidosti, mutta jos et "pääse mukaan", niin sitten vaan ei pääse!

Jos kukaan ei puhu mitään, ollaan kuin ei olisikaan, jos ei pyydetä ulos kävelemään samaa matkaa, jne. on oikeasti todella vaikea tutustua tai saada kontakteja.



Liika yrittäminen ei sekään ole hyvästä, mutta vetäytyminen tai pidättäytyminen pidetään sitten sellaisena ettei haluakaan.. että olepa siinä sitten.



Yksi muistisääntö: ole avoin sanomatta yhtään mitään. Kerro itsestäsi kaikki, kertomatta yhtään mitään.

Muista, että kaikki mitä sanot, juorutaan eteenpäin ja ne juorut muuttuvat matkalla, lopulta olet kuulopuheiden perusteella sellaista mitä et oikeasti ole ede painajaisissasi kuvitellut olevasi.



Nimimerillä pk-seudulta pikkupaikkakunnalle muuttanut, ja sitä traumaa käsittelen edelleen. Muutin vihdoinkin muutaman vuoden asumisen jälkeen pois sieltä.

ja olen ihmeekseni kotiutunut. Neuvo 1: Älä muuta metsään, vaan keskustaan. Mulle ainakin on elinehto, että saan juosta lenkit taajamssa, ja yllättävän paljon kulttuuririentojakin mahtuu näin käpykylään.



Neuvo 2: tutustu lähialueiden tarjontaan. Meiltä on 100km säteellä pari keskisuurta kaupunkia - alle tunnissa pääsee laajemman tarjonnan pariin sitä kaivatessaan.



Ihanaa on ruuhkattomuus ja edullisuus, masentavaa esim. vaatekauppojen vähäisyys. Ihanaa on ihmisten avuliaisuus ja ystävällisyys perusasenteena - täällä menee maine jos öykkäröi. Joskus kummastuttaa uteliaisuus, mutta nyt olen jo tottunut, eikä ole häirinnyt.



Lapsilla on ihana, turvallinen ympäristö. Autot varoo lapsia ja vähän on sitä "koko kylä kasvattaa" mentaliteettia siinä mielessä, että lapsesta aina joku tietää missä se menee, kenen kanssa ja millä asialla. Salaa täällä ei voi mitään tehdä ei aikuiset eikä lapset. Siksi muutaman kerran vuodessa tuulettuminen tekeekin terää.



Sosiaalista vastuuntuntoa täällä on enemmän ja julkiset palvelut erinomaiset ja saatavilla - tosin erikoisempien perässä on matkattava.



En muuttaisi takaisin.

Aamulla aikaisin ajavat lehmät sitä ainoaa tietä pitkin laitumelle, kauppoja on vain yksi ja sekin auki satunnaisesti. Sähköjä ei ole kuin parissa isommassa talossa, joilla on oma koski. Muista ostaa lamppuöljyä Helsingistä, maalta sitä ei saa enää marrakuussa.



Vaatteita jos haluat niin joudut odotamaan laukkuryssää, jos sillä sattuisi olemaan matkassaan joku kiva kangas, josta paikallinen ompelija sitten tekee sinulle koltun.



Ainoa henkireikä on kirjasto. Sinne on juuri saatu Hilja Valtosen uusin teos, Neiti talonmies, jota pidetään aika arveluttavana teoksena. Siinä on pääosassa nainen, selkeästi feministi.



Netistä ei ole kuultu, sanomalehti kannetaan kahdesti viikossa ja sen luetuin osio ovat kuolinilmoitukset ja hartauskirjallisuuden arviointi.



Älä muuta, elämää maalla ei ole.

että näivetyn ennen pitkää pystyyn, jos homma toteutuu. Ei paljoa naurata, mutta ehkä mä alan joksikin intohimoiseksi yrttipuutarhaharrastajaksi ja luovaksi räsymatonkutojaksi, mitä nyt perinneaskarteluiltani ja kylätoimikunnan puuhanaisen hommilta (vain kuolleen ruumiini yli) sitten ehdin. Joo, aseteeni on yltiöpositiivinen.



ap

Espoon järvi-metsäseudut ja Hgin ulkosaaristo esimerkiksi. Kulkuyhteydet hankalat ja osittain vuodenaikojen ehdoilla, ei palveluja, viihdettä tai harrastusmahdollisuuksia lähimainkaan, ei asvaltoituja teitä, hirviä ja muita villieläimiä voi ihailla ikkunasta...



Enemmän "kaikkea" on jossain pikkukaupungin ns. kaupunkialueella kuin tuollaisessa paikassa.

Koko Suomi on oikeasti maaseutua melkein mihin tahansa isoon länsimaahan verrattuna. Asenteiltaan, ihmisiltään ja kulttuuriltaan. Myös se itsään täynnä oleva pikkukylä nimeltä Helsinki.



Itse olen kotoisin maalta, mutta opiskelin itselleni maisterinpaperit ja läksin maailmalle. Olen asunut kaikissa Suomen isoimmissa kaupungeissa ja ulkomailla.



Mielipiteenäni sanon sen, että viihtyminen aivan kaikkialla on aina kiinni omasta asenteestasi sekä itseäsi että ympäröivää maailmaa kohtaan. Jos lähdet liikkeelle mentaliteetilla "täällä on hirveää", tulee kokemuksestasi satavarmasti todella kamala.



Maalla on paljon etuja verrattuna pääkaupunkiseutuun. Päällimmäisenä se, että ihmiset osaavat tehdäkin jotain itse eivätkä ole sellaisia naurettavia valittajia. Itse aikoinaan yllätyin ihan oikeasti siitä, että sanonnalla "etelän vetelät" on sittenkin todella päivänselvä totuuspohja.

Mä asuin liki 20v heti Forumin takana. Lasten synnyttyä tajusin etten voi jäädä sinne, tai siis lapset ei voi jäädä sinne joten muutimme "maalle". Itse välillä kaipailen takasin Helsinkiin, ja ilman lapsia muuttaisin sinne varmasti takasin. Mutta ihan hyvin viihdyn täälläkin, hetki meni sopeutumiseen.

Itse en ainakaan ole tottunut ollenkaan. Melkeen vuosi täällä on vierähtänyt. Miehen takia täällä pitää ainakin vuosi vielä asua.

ja olen ihmeekseni kotiutunut. Neuvo 1: Älä muuta metsään, vaan keskustaan. Mulle ainakin on elinehto, että saan juosta lenkit taajamssa, ja yllättävän paljon kulttuuririentojakin mahtuu näin käpykylään.

Mulla taas päinvastainen neuvo: muuta metsään, elä pikkukylän tai kaupungin keskustaan ;-)

Meinaan ei niissä keskustoissakaan juuri mitään tekemistä ole, mutta eipä ole kuitenkaan maaseudun rauhaakaan kun on kuitenkin naapurit lähellä. Itse tein virheen ja muutin juurikin sellaiseen taajamamaiseen alueeseen jossa taloja oli maantien vieressä pätkä vieri vieressä ja kyllä otti päähän. Olin kaivannut maaseudun rauhaa mutta tuolla ei ollut kuin juopottelevat ja oudot naapurit molemmin puolin ja pitkästyttävää. Nyt asun takaisin Helsingissä, mutta toive olisi että joskus oikeasti syrjästä vielä töllin itselleni hankkisin.