Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Down-vauvan elämää

Vierailija
09.10.2012 |

Marraskuisena aamuna sitten syntyi Näätäjärven perheeseen lapsi. Lapsi oli tyttö ja kun lapsi päästi ensimmäisen parkaisunsa ja sen jälkeen pestiin ja kapaloitiin ja annettiin äitinsä viereen, niin lapsi oli tosi pikkuinen ja katseli siinä uteliaana äitiään. Lapsi oli tosi suloinen äitinsä mielestä ja pian lapsi pääsi imemään maitoa äitinsä tissistä. ja kohta lapsi nukahti siihen sitten. Lasta tutkittiin ja pidettiin pari päivää lastenosastolla. Lapsen vointi oli muuten hyvä, mutta verikoe paljasti erään asian. Lapsella oli ylimääräinen kromosomi kromosomiparissa numero 21. Eli Downin syndrooma. Asiasta kerrottiin lapsen vanhemmille. ja kerrottiin, mitä tarkoittaa sellainen vamma. Nea oli nähnyt joskus aiemmin sellaisia lapsia, samoin myös Konsta. Mutta he eivät pitäneet sitä sairautta mitenkään kauheana vaan uskoivat, että sellainen lapsi pärjää, kun määrätietoisesti kuntoutetaan.







Lapsen kanssa päästiin kotiin ja arki kotona lähti sujumaan hyvin ja Niina oli ihan niinkuin kaikki muutkin vauvat, söi ja nukkui ja parkui aina välillä. Niina söi hyvin eikä siinä ollut ongelmia. Niina painoi kolme kiloa ja pituutta oli 45 cm. Niinan äiti oli ommellut Niinalle erilaisia vauvanvaatteita, jotka päällä Niina oli tosi suloinen ja nätti pieni prinsessa. Niina oli kuin nukke. Niinaa äiti työnteli usein vaunussa pihalla ja hyvin kiltti ja helppo lapsi Niina oli vielä tuossa vaiheessa. Kuten Niinan äiti sanoi, Niina oli kiltti tyttö, joka ei turhia kitissyt. Myös yöt Niina nukkui täysin kiltisti omassa sängyssään eikä kertaakaan yöllä herännyt parkumaan. Eikä tyttö kyllä muutenkaan juuri erityisemmin parkunut. Oli tosi kiltti, pieni tyttö ja vanhempiensa ilon aihe. Niinaa oli naapurit ja sukulaisetkin innoissaan tulossa katsomaan ja moni halusi myös hoitaa Niinaa, jotkut olivat jopa liiankin innokkaita lastenhoitajia ja suorastaan suuttuivat ja pettyivät kun eivät saaneet hoitaa Niinaa. Sylissä pitelijöitäkin oli paljon ja niin rakas oli Niina kaikille. Niinasta tykättiin ja Niinasta puhuttiin ja kaikille kerrottiin, että Niinalla on Downin syndrooma, mutta ei se muuttanut heidän mieltään Niinasta, silti Niina oli suloinen heidän mielestä. Niina kasvoi ja kehittyi oikeastaan lähes normaalien kasvukäyrien mukaan, ei tosin ihan, mutta melkein. Päivä päivältä Niinan vireystila kasvoi ja myös pituutta ja painoa tuli lisää. Vanhemmat olivat iloisia ja ylpeitä pikku Niinasta. Tyttö nukkui ja söi hyvin ja oli oma, tasainen rytminsä Niinalla nukkumisessa ja syömisessä. Kelan ja erityishuollon kanssa mietittiin Niinan kuntoutuskuvioita silloin kun Niina oli noin kolmen viikon ikäinen. Vanhemmat menivät Niinan kanssa palaveriin ja sielläkin kaikki ihastelivat söpöä tyttövauvaa. Suuniteltiin Niinan tulevaisuuteen liittyviä asioita. Niina itse ei niistä mitään vielä ymmärtänyt, vaan sylissä köllötteli ja välillä joi äitinsä rinnasta maitoa ja välillä vaipatkin piti käydä vaihtamassa. Suunniteltiin, että Niinalla alkaa fysioterapia jossa harjaannutetaan Niinan liikkeitä. Ja puheterapiaa silloin kun Niina tulee vuoden ikään eli siihen ikään jolloin normaalistikin lapsi opettelee puhumaan.









Lisäksi päätettiin, että Niina aloittaa normaalin päiväkodin vuoden vanhana tai parivuotiaana terveiden lasten ryhmässä. ja jos suinkin mahdollista, niin myös tavallisen koulun avustajan tukemana. Ja kun kuntoutus alkaa jo varhain, niin sillä turvataan Niinan mahdollisimman normaali kehitys. Parhaassa tapauksessa Niina tulisi tulevaisuudessa olemaan normaaliin elämään ja työhön kykenevä, lievästi kehitysvammainen aikuinen, jolla on ÄO 60 ja joka kykenee työhön ja jopa perustamaan perheen. Tähän siis tähdätään Niinan kohdalla. Vanhemmille kerrottiin myös, että näillä lapsilla on erittäin hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot. Tulevaisuus kuulosti valoisalta ja niin vanhemmat tuon pikku tyttönsä kanssa alkoivat järjestää asioita eteenpäin. Kotona harjaannutettiin Niinan liikkumisen kehitystä. Niina oli jäljessä ikäisiään motorisesti ja Niinan taitoja harjaannutettiin. Oli erilaisia päivittäin toistuvia jumppaliikkeitä ja tärkeänä pidettiin sitä, että Niinalle jutellaan mahdollisimman paljon ja leikitetään Niinaa. Leikittämisessä apuna olivat innokkaasti myös naapurin lapset, jotka kävivät lähes päivittäin katsomassa Niinaa. Niinaa harjaannutettiin liikkumisessa ja motoriikassa ja aluksi Niinalla oli ollut käsissä hypotoniaa, mutta harjoittelu vähensi sitä ja paransi Niinan lihasjänteyttä. Kahden kuukauden ikäisenä Niina nauroi, hymyili ja jokelteli. Ja osasi tavoitella esineitä käsillään 3kk ikäisenä. Niinan kehitys kääntyi aika pian lähelle normaalia suuntaa. Niinan kanssa kun kuljettiin kaupoissa ja kadulla, niin usein vieraatkin ihmiset pysähtyivät ihastelemaan söpöä tyttövauvaa.







Niinan elämä kulki tasaiseen, turvalliseen tahtiinsa. Niina oli rauhallinen lapsi edelleen mutta myös utelias seuraamaan, mitä ympärillä tapahtuu ja Niinaa kannustettiin siihen uteliaisuuteen, koska jos lapsi on utelias niin hän on silloin oppimiskykyinen. Niina makoili lattialla tuvassa ja hänellä oli siellä omat lelut joilla hän leikki ja osasi jo leikkiä vauvanleluilla ja tutkia ja imeskellä niitä normaaliin tapaan siinä 4-5kk ikäisenä. Niina kasvoi kovasti ja hiuksiakin alkoi jo kasvaa, Niinalla oli kauniit vaaleat hiukset. 5kk ikäisenä Niina maisteli banaanisosetta ensimmäisen kerran ja myös perunaa ja porkkanaa keitettynä ja soseutettuna annettiin Niinalle. Puolivuotiaana Niina alkoi ryömimään lattialla ja hampaitakin alkoi tulla Niinalle. Sellainenkin hyvä uutinen tuli, että Niinalle avautui päivähoitopaikka kristillisestä päiväkodista. Niina saisi aloittaa siellä sitten vuoden ikäisenä. Se oli hyvä uutinen se. Ja kun Niina oli noin 8kk ikäinen, Niina kävi äitinsä kanssa tutustumassa päiväkotiin. Siellä oli paljon lapsia ja monet lapset kyselivät Niinasta että milloin Niina sinne tulee ja monet lapset sanoivat haluavansa auttaa Niinan hoitamisessa.







Ja tämä tarhapaikkakin järjestyi hyvin ja vaikutti siltä, että se olisi ihan oikea hoitopaikka Niinalle. 9-12kk ikäisenä Niinan kehitys eteni huimasti ja Niina oppi konttaamaan. Myös sana "Ei" tuli Niinan sanavarastoon noin 11kk ikäisenä. Niinalla oli oma, voimakas tahto jo siinä vaiheessa. Kaikki näytti sujuvan hyvin.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kolme