Mistä mielekkyyttä vauvan kanssa kotona oloon?

pitkillä vaunulenkeillä ja usein kirjastossa. Lisäksi otin pari harrastusta iltaisin vain minulle niin seinät eivät kaatuneet päälle.

vaikkakin palasin töihin lapsen ollessa 1-vuotias.

Tuon ikäisen voi jo ottaa mukaan esim. leipomiseen, ruuanlaittoon. Meillä ainakin tyttö istui usein syöttötuolissa hellan lähellä kun laitoin ruokaa ja samoin leipoessa.



Ulkoiltiin paljon, ja kun molemmilla oli vaatteet kunnolliset niin ei juuri sadekaan haitannut. Meillä kävi vieraita ja me kyläiltiin.

minne mennä päivisin, niin onhan ne päivät pitkiä ja tylsiä, ei sille mitään voi. Sekin on hankalaa, että jos ei ole varaa pitää kakkosautoa, niin päivisin ei sitten pääse yhtään mihinkään.

Ei kai se auta kuin keksiä pieniä iloja pitkin päivää, vaunulenkit, iltapäiväkahvit, puhelut kavereiden kanssa, käsityöt ja mistä nyt milloinkin tykkää.

Askartelu, maalaus, pikkurempat, huonelujen tuunaus, käsityöt, nikkarointi, kukkapenkin perustaminen, jne.



Joku missä voitte molemmat olla jollain tavalla mukana.

niin tylsää se aika oli usein kaupungissakin, kun joku muskari- tm. käynti ei koko päivää täytä. Suosittelen myös leipomista ja sen ajattelua, et nyt olet lasta varten, ja se on osin tylsää! Mut koita keksiä piristyksiäkin.

käsityöt, puutarhahommat, kokkailu, tanssi&laulu vauvan kanssa ...

ja silti on tylsää. Kirjasto on lähellä, mutta en jaksa keskittyä kuin lehtien lukemiseen. Esikoisen kanssa olin vauvamuskarissa ja inhosin sitä. MLL:n perhekahvilassa ei täällä käy juuri ketään, sielläkin on siis tylsää.



Leikkipuistoon vauva on liian pieni. Kavereilla ei ole vauvoja, joten seuraa on vain vähän ja muihin äiteihin on vaikea tutustua. Argh, että ottaa päähän etten osaa nauttia tästä ajasta.

alan tehdä iltaisin töitä 1-2 krt viikossa.

- 1krt/vko Mammakerhossa

- 2 krt viikossa vauvajumpassa

- Pari kolme kertaa viikossa puistossa

- Tehdään vaunulenkkejä

- Kiertelen kaupoissa vauvan kanssa. En välttämättä osta mitään vaan kiertelen ja käyn kahvilla



Itse olen alkanut vauvan myötä

- Leipomaan

- Tekemään uusia ruokia (etsin netistä uusia reseptejä)

- Meditoimaan ( tai miksi jonkinlaista rentoutumista nyt voi kutsua...), mikä on saanut turhat höyryt pois:)



Aluksi en jaksanut tehdä vauvan kanssa mitään (ilmeisesti jonkinlainen babyblues/lievä masennus) Oltiin kotona ja ahdisti. Nyt kun lapsi on 1v, on tilanne parantunut huomattavasti ja minulla nyt paljon enemmän energiaa ja jaksamista. Tällä hetkellä on tosi kivaa olla kotona!

että voin täydestä sydämestäni sanoa, että mulle se aika kun esikoinen oli vauva, oli niin täyttä ihmettä ja unelmien täyttymystä vain siksi, että oli se vauva olemassa, että ei ollut ongelmia. Siksi on vaikea ymmärtää jos joku marisee elämän suurimman lahjan saatuaan, että on tylsää sen kanssa.



Hanki itsellesi harrastuksia iltaisin ja niille ajoille kun vauva nukkuu. Yhdistä päiväunet tosiaan lenkkeilyyn, jos haluat liikkua, puuhaa kotona jotain muuta jos haluat tehdä muuta.



Jos ongelma on tylsä elinympäristö, muttakaa sivistyksen pariin. Onhan se varmaan sitten tylsää lapsillekin asua paikassa, jossa ei ole muita ihmisiä mailla eikä halmeilla eikä harrastusmahdollisuuksia.

mietin tuota asuinpaikkaa, että jos sieltä ei oikeasti pääse edes linja-autolla mihinkään, niin miten käytännössä aiotte toimia, kun lapsi aikanaan menee kouluun, haluaa tavata kavereita, harrastaa..? Enkä edes tarkoita mitään hirveää rumbaa, vaan sellaista tavallista kulkemista. Nythän teillä on vielä helppo tilanne, sillä käsitykseni mukaan vauva ei todellakaan kyllästy kotona olemiseen äidin kanssa, mutta jos itse olet kiukkuinen, niin senhän vauva vaistoaa. Eli koeta nyt itsellesi hommata jotain aktiviteettia, se on tärkeämpää kuin vauvan harrastukset. Muistan, kun esikoiseni oli vauva, koin kamalaa "pakkoa" juosta muskareissa ym., koska muuten "seinät kaatuu päälle", ja vasta myöhemmin osasin hiljentää ja nauttia rauhasta. Kukin tietysti tyylillään, mutta nykyisin tulee sellainen mielikuva, että olisi jotenkin pakko tulla hulluksi, jos ei joka päivä ole menoa ja seuraa.

että voin täydestä sydämestäni sanoa, että mulle se aika kun esikoinen oli vauva, oli niin täyttä ihmettä ja unelmien täyttymystä vain siksi, että oli se vauva olemassa, että ei ollut ongelmia. Siksi on vaikea ymmärtää jos joku marisee elämän suurimman lahjan saatuaan, että on tylsää sen kanssa.

tähän kommentoisin, että hirveen hyvä, jos sulle on riittänyt päivien ratoksi se, että olet saanut olla vauvan kanssa. Kaikilla homma ei toimi niin. Itse olen 30+ ja mulle vauva oli hyvin odotettu ja elämän suurin lahja, mutta kyllä mulla silti on ollut hemmetin tylsää kotona päivät pitkät. Jos on ollut 10 vuotta työelämässä, harrastanut paljon ja viettänyt muutenkin sosiaalisesti vilkasta elämää, niin vauva-arki saattaa tuntua aika kovalta mullistukselta. Yhtäkkiä oletkin vaan koko ajan kotona ja imetysaikana vielä niin kiinni hoitamisessa, että joku muutaman tunnin oma meno alkaa oleen jo pitkä aika. Jos ei ole kavereita ketä tavata päivisin tai paikkakunnalla mitään kerhoja tms, niin voi ajoittain tulla tosi yksinäinen olo.

Mulla on alkanut neljän kuukauden kohdalla helpottaan jollain tavalla henkisesti, olen ilmeisesti nyt sopeutunut tähän elämänvaiheeseen ja osaan nauttia rutiineista ja vauvasta enemmän. Vauvalla on nyt myös selkeämpi rytmi, joka helpottaa minuakin, eritoten se, että vauvan saa iltaisin tiettyyn aikaan nukkumaan.

Nyt myös eräs ystäväni jäi äitiyslomalle, joten mulla on sentään yksi hyvä kaveri kenen kanssa viettää päivisin aikaa.

Tsemppiä ap:lle, toivottavasti löydät päiviisi mielekästä puuhaa.