Fb:ssa on tullut yllätyttyä, moni kirjottaa paljon hauskemmin/nasevammin kuin irl puhuvat
Huomaa, että varsinkin jotkut hiljaisemmat ja ujommat tuntuvat osaavan kirjoittamalla ilmaisevan itseään yllättävän hyvin. Yksikin hailukka tyyppi, jolle ei ikinä livenä kuulu muuta kuin "ihan hyvää" ja "ei mitään erikoista", elää kuitenkin yllättävän aktiivista ja mielenkiintoista elämää, ainakin fb:n perusteella. On matkoja ja harrastuksia, joista en ole tiennytkään, kun ei niistä livenä paljoa juttele.
Yks fb-kaverini on taas ulospäin melko juntin oloinen, matalasti koulutettu (onkohan käynyt peruskoulun jälkeen edes mitään...) mutta kirjoittaa harva se päivä melko nokkelia ja hauskoja juttuja facebookiin. Olen ollut ihan äimistynyt!
sitten taas pari fiksuna pitämääni tyyppiä on yllättänyt sillä, että fb-päivityksensä ovat noloja, typeriä juttuja, joissa toistuvat samat alkeelliset kirjoitusvirheet kerrasta toiseen.
Onko teidän kaveripiirissä/fb:ssa tullut tällaisia yllätyksiä?
Kommentit (11)
että ihmiset, jotka ovat verbaalisesti lahjakkaita, ovat huonoja kirjoittamaan. Itse olen verbaalisesti todella epälahjakas ja keksin sopivat lauseet aina vasta jälkeenpäin, mutta multa sitten taas kirjoitus sujuu hyvin nokkelasti, ja juuri Facebook-päivityksistäni tykätään paljon.
jos on irl tuppisuu ja kuitenkin satuilee facessa jatkuvasti. Tykkään ihmisistä, jotka ovat yhtä sosiaalisia sekä irl että netissä. Saa jotenkin rehellisemmän kuvan...
Susta taas saa nyt vähän tyhmän kuvan, jos et ymmärrä että jotkut todella ovat puolituttujen kanssa ujompia ja joillekin on helpompaa kirjoittaa kuin esittää asiat livenä. Meitä on niin moneksi.
että ihmiset, jotka ovat verbaalisesti lahjakkaita, ovat huonoja kirjoittamaan. Itse olen verbaalisesti todella epälahjakas ja keksin sopivat lauseet aina vasta jälkeenpäin, mutta multa sitten taas kirjoitus sujuu hyvin nokkelasti, ja juuri Facebook-päivityksistäni tykätään paljon.
Olen akateemisesti koulutettu alalle, jossa joutuu kirjoittamaan aika paljon. Olen kuitenkin oikea puhekone ja luulen tekeväni aina paremman vaikutuksen livenä kuin netissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten osaisi kirjoittaa.

ja tuo oli tosiaan vain minun kokemukseni!
9
tosielämässä, ilmeisesti joitakin puolituttuja kavereita? Tunsin vähän myötähäpeää aloituksestasi...melko ohut on sulla ihmistuntemus :D
tosielämässä, ilmeisesti joitakin puolituttuja kavereita? Tunsin vähän myötähäpeää aloituksestasi...melko ohut on sulla ihmistuntemus :D
itsestään tällaiselle puolitutulle vähän liiankin vaatimattoman kuvan. totta kai mä tajuan, että ihmiset on erilaisia, mutta kyllä sitä yllättyy kun joku, joka ei oikein yrityksistä huolimatta kerro irl itsestään mitään, on ujohko ja vetäytyvä, kirjotteleekin sitten fb:ssa kaikenlaista hauskaa ja nokkelaa ja värikkäästä elämästään. eikö sellainen muka hämmästyttäisi sua, yhtään?
Ja siis mitä sä siellä myötähäpeilet? Ihan vapaasti, jos haluat, mutta ihan turhaan.
ap
Lähes kaikki ovat facessa just samantapaisia kuin oikeessa elämässä. No ehkä nimenomaan tosi kivoja yllätyksiä on tullut joidenkin valokuvaustaidoista tai just päivityksistä ja siitäkin, miten sydämellisiä ja mukavia kommentteja joiltakin melko tuntemattomiltakin tulee. Ikävästi en ole yllättynyt varmaan kenestäkään.
Moni hiljainen on etenkin yllättänyt nokkelilla päivityksillään. Ei siksi että ajattelisin heidän olevan jotenkin epä-älykkäitä, vaan siksi, etteivät tunnu miltään sanasepoilta, kun eivät juuri mitään juttele. Positiivisia yllätyksiä ilmaisukyvystä siis.
Vaikka itsekin olen just se vaatimaton ja hiljainen tyyppi puolituttujen seurassa.
Saatan vaikuttaa irl hiljaiselta ja ujolta, yleensä en tee isoa numeroa itsestäni. Tämä siksi, kun en ole verbaalisesti kovin lahjakas.
Fbssä kirjoitan kuitenki elämäni hauskoista käänteistä hyvinkin elävästi, saan aina paljon tykkäyksiä ja kommentteja.
Kotona juttelen kuitenkin miehelleni ja lapsilleni niin kuin ajattelen, vieraammassa porukassa en vaan osaa pukea ajatuksiani niin hyvin sanoiksi :)
jos on irl tuppisuu ja kuitenkin satuilee facessa jatkuvasti. Tykkään ihmisistä, jotka ovat yhtä sosiaalisia sekä irl että netissä. Saa jotenkin rehellisemmän kuvan...