Miksi YH:n pitäisi olla aina

Itselläni on hyvä työ, oma asunto, vapaa-ajan asunto ja auto. Nykyään on kyllä poikakaverikin. En mielestäni istu ollenkaan stereotypiaan perinteisestä yh:sta, tällä hetkellä saan tukea 36 euroa eli yksinhuoltajakorotuksen verran lapsilisään, sekin poistuu, jos ja kun poikakaverini muuttaa saman katon alle.



En voi väittää olevani omasta tahdostani yh. Exä petti ja minulle se riitti. Poikakaverin kanssa rakennetaan uutta ja kaunista ja lapselleni parasta.

olen yh ja onnellinen sellainen.



Sossussa olen käynyt sen verran, että huoltajuus- ja elatusapusopimus tehtiin.



Tulen hyvin toimeen: oma asunto, oma auto, oma kesämökki, ei lainaa.

Hyväpalkkainen ja haasteellinen työ.

Olen ihan ok. näköinen, trendikäs ja urheilullinen. Lenkkeilen päivittäin (koiran kanssa) + käyn punttiksella /spinningissä silloin, kun lapset esimerkiksi isovanhemmilla.

Pystyn ostamaan arkeen luksusta (en tarkoita, että olisi onnellisuuden tae) ja matkustellaan lasten kanssa muutaman kerran vuodessa (hiihtoreissu lappiin tai alpeille, kaupunkiloma keski-eurooppaan, tai etelän palmurannat).



Rakastan lapsiani yli kaiken, he ovat tärkeintä elämässäni. Lapset ovat iloisia ja tasapainoisia, päivisin yksityisessä päiväkodissa. Illat ja viikonloput vietän pääsääntöisesti lasten kanssa touhuten.



Baareissa en käy enkä juo itseäni humalaan. Lasi tai kaksi hyvää viiniä on toki tärkeää. Lapsetonta aikaa vietän ihan kotona puniviinilasin ja kirjan kera tai sitten kokkaillaan ja parannetaan maailmaa hyvien ystävien kanssa.



Mahdollisen uuden miehen suhteen kriteerit ovat korkealla: en usko, että sellaista edes löytyy =) Ja enpä miestä kyllä kaipaakaan,koska elämä on ihanaa juuri sellaisena kun se nyt on!

kun kuitenkin monet työssäkäyvät naiset eroaa, miksi niistä yhtäkkiä tulee köyhiä sossupummeja eron myötä?

Elättekö jollain 50-luvulla viel?

Ja muutamaan kertaan törmäsin tyyppeihin, jotka suuttuivat, kun en ollutkaan innostunut meilivaihdon jälkeen tapaamaan. Yksikin totesi, että miten minulla on pokkaa valikoida, kun olen yh! Totesin, että ei mulla kai muuten olisikaan, mutta alle huoneenlämpötilan äö:lla varustettuja miehiä en tapaile. ;-) Olen melkoisen hyvätuloinen, haastavassa työssä, hoikka, nätti, seksikäs, urheilullinen ja kulttuurista kiinnostunut... ja vapaaehtoisesti pitkän harkinnan jälkeen eronnut nainen ja yhden lapsen äiti. Itse ajattelin asiaa niin, ettei muiden aivokapasiteetin rajoittuneisuus ole minun ongelmani. Ja onneksi sitten löysinkin miehen, jonka kanssa olin ihminen enkä yh.

Tosin itse en ole alkujaan omasta tahdostani yh, vaan mies lähti kävelemään kun olin 8 vkolla raskaana. Juu ja ennenkuin joku tähän älähtää että olisit katsonut millaisen miehen kanssa lapsia teet kun heti lähtee, niin oltiin seurusteltu tätä ennen 10 vuotta ja siitä oltu naimisissa 3 vuotta eli ei ollut mikään " pikasuhde" . Kaikkea kun nyt ei vaan voi ennakoida..



Pojan kanssa pärjäillään hyvin kahdestaan (poika kohta 5 v), itselläni hyvä työpaikka ja poika kunnallisessa perhepäivähoidossa. Ei ole tarvinnut sossun ovea longotella, asutaan mukavasti n. 120 m2 paritalossa Espoossa (huom! jota en ole exältäni erossa " huijannut" vaan asunto on ollut koko ajan ainostaan minun maksettavanani). Eli myös omalta kohdaltani voi myös tuon " miestä elättäjäksi itselleen etsivän yh-munahaukan" määreen pyyhkiä pois.



Ja niistä valtaisista yh:lle jaettavista yhteiskunnan tuista ja eroisäparkojen maksamista huimista elareista jotka koituvat vain katkeroituneiden yh-äitien seurustelurahastoon; saan sen minkä muutkin eli 36 eur lisää lapsilisään sekä elareina 140 eur/kk -> tällä nyt en maksa edes päivähoitomaksua että se siitä rahanlypsämisestä =).



Seuraelämä voisi tietysti olla vilkaampaakin, mutta ehtiihän sitä kun poika tuosta vähän kasvaa, tällä tarkoitan lähinnä sitä että harrastukset ja ns. yöjuoksut jne. jäävät väkisinkin vähemmälle koska lapsikin tarvitsee aikaa mutta toisaalta joka toinen vkonloppu pääsee kyllä tekemään mitä huvittaa =). Keväällä lähdetään ensi kertaa pojan kanssa kahdestaan etelän lomalle, tähän mennessä matkustettu yhdessä oman äitini kanssa.



Meitä on jokaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä niin moneen junaan että mun mielestä nämä kaikki yleistykset on tosi huvittavia, koski ne sitten mitä " ryhmää" hyvänsä.

joka elelee siististi kaupunkiasunnossa, omilla palkkarahoilla asiallisesti puetun lapsensa kanssa ja käy viikonloppuisin mummolassa ja ystävillä. Miesystäviä tapaillaan kulttuuriharrastusten merkeissä.



Voisi noita muotteja kyllä vähän tarkistaa 2000-luvulle.

et, miten mun yh-kamulle ei kukaan kelpaa. Edes joskus vois seksiä yhdenillan seksiä kokeilla. Mut hänpä onkin fiksu tapaus. Mun maailman paras ystävä!!

Vimpan päälle pukeudutaan lapsen kanssa, ammatiltani toimittaja (vakituinen työsuhde) ja esikoiskirja ulos muutaman kk:n kuluttua. Kulttuuriharrastukset tuovat ihmissuhteita elämään ja uusi seurustelusuhdekin on alkanut jokunen kuukausi sitten. Baareista minua ei pongaa minihameessa - enkä todellakaan tunne yhtäkään YH:ta, joka niin alas vajoaisi. Minulle ja tuntemilleni yksinhuoltajille lapsi on prioriteetti, ja se seurustelukumppanikin pitää olla tarkoin valittu. En ymmärrä myöskään mistä YH-myytti on syntynyt.

Mutta en minä pidä silti itseäni tai elämääni yhtään huonompana, mitä muidenkin elämä on.



Olen yh, nuori, kaunis ja itsestään huoltapitävä.



Olen lapsen kanssa kotona ja silloin elämäntilanne vain on se, että tulot on niin pienet, että on oikeutettu toimeentulotukeen, jota siis nostan kuukausittain.



Lapseeni en ole kyllästynyt, vapaa-aikaa en hänestä siis juuri kaipaa. Ravintoloissa käyn silloin tällöin, koskaan en vedä perseitä olalle.



Miehiä minulla on monta, mutta he ovat puhtaasti pelkkiä ystäviä. Minulla on varaa valita, minkälaisen miehen otan, joten teen sen viisaasti harkiten.



Olen iloinen ja mukavaa seuraa ystävilleni. Lapselle annan kaiken aikani, mitä vaan voin. Elämäni on huomattavasti upeampaa, kuin monen muun. Ja siitä olen onnellinen.

elämäänsä tyytyväinen YH.

Mä en oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa...



Mitä ihmettä se ajatteli? Että olisin esim kiihottunut? Haloo? Tai tyrmistynyt? Mulle tuli samanlainen fiilis kuin joku pikkupoika näyttäisi kakkaa äidille ja kerjäisi kiitosta.

Työpaikka on,asun vuokralla,lapset puen aina siististi ja itsestäni pidän huolta niin ulkoisesti kuin sisäisesti----->mutta myös baareissa käyn ja välillä hermot tosi loppu lasten kanssa(3 lasta),mutta sehän on normaalia myös parisuhteessa elävillä naisilla(ainakin jos ovat rehellisiä...)Hauska ketju;o),joulun odotusta kaikille siviilisäätyyn katsomatta!!!!!!

Nimittäin sillä summallakin jo ostaa arkeen luksusta ;)

Monilla naisilla on pienet palkat ja toisaalta jos ammatti edellyttää vuorotyön tekemistä, voi yh:llä olla helpompaa olla kotona ja elää " sossun rahoilla" lasten ollessa pieniä. Vuoropäivähoito on aika stressaavaa.

Mielestäni sosiaaliavun hakeminenkaan ei saa leimata yksinhuoltajaa, hän voi ja yleensä onkin elämäntavoiltaan aivan tavallinen ja lapsiinsa panostava.

kuin onneton ja epätoivoinen stereotypia-yh. Minulla tosin on lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus, mutta lapsi asuu virallisesti luonani. vaikka opiskelen, tulen silti toimeen omillani, en siis käy sossun luukulla pummaassa rahaa. Ja mitä mieheiin tuleen, niin heidänkin suhteen pidän varsin korkeaa tasoa :) Elämä tuntuu erittäin hyvälle tällä hetkellä.

Stereotypiat taitavat olla vain aika lujassa!

oli kiva huomata että on olemassa tuollaisa yh.minullekkin jostain tullut usein kuva et yh.t valittaa aina kaikesta jne.johtuu ehkä siitä että ystäväpiiriini kuuluu eräs yh joka on teidän täydellinen vastakohta.itse olen avoliitossa ja meillä on 5kk ikäinen pieni poika:)

nykyaikana ihmiset eroavat joskus aika turhistakin syistä,ja on kaikennäköisiä ongelmia,itse olen onnellinen tässä ja nyt.mut uskon jos joutuisin yh.si niin haluaisin olla kaltaisenne:)

ja olenkin sitä aika pitkälle paitsi et en ole yh,minulla ei ole vakituista työtä ja olen äippälomalla kotona,mut muuten kyllä.