Lapsen kaverin äiti kielsi lapsia tapaamasta

rähisikö ja pomotteliko lapsesi todella? Jos kyllä, niin juttele lapsellesi, miten kavereiden kanssa käyttäydytään. Sen jälkeen otat yhteyttä kaverin äitiin ja kerrot, että lapsesi ymmärtää käyttäytyneensä väärin ja parantaa tapansa. Sitten toivot, että kaveri ja äitinsä antavat anteeksi ja lapset voivat olla taas kavereita.



Pomotteleva kaveri on kyllä syy minullekin kieltää kaveeraus. Kenenkään ei tarvitse olla toisen pompoteltavana.

sattumalta. Ei toivoakaan anteeksiannosta. Katsoo meitä kuin olisimme narkkareita ja mielenterveyspotilaita.

Kotiongelmat ei saisi heijastua kouluun ja koko luokan syrjimiseen ei oikeuta mikään. Kotona kukin valitsee kaverinsa, sille et voi varmaan tässä tilanteessa mitään.

Kotiongelmat ei saisi heijastua kouluun ja koko luokan syrjimiseen ei oikeuta mikään. Kotona kukin valitsee kaverinsa, sille et voi varmaan tässä tilanteessa mitään.

jos lapsesi on noin surullinen ja onneton on korkea aika tehda jotain. miksi olet odottanut nain pitkaan?

Kerronpa toisen osapuolen tarinan omasta elämästä: Tyttöni luokalla on hankala, pomottava, alistava ja toisia kiusaava lapsi. Hänellä on tavallaan kavereita, mutta oikeasti ei ole kavereita. Lapsi on kauheassa kaveripulassa jatkuvasti ja yliaktiivinen hankkimaan seuraa. Se johtaa siihen, että ravaa aamusta iltaan saamassa pakkeja luokkakavereiden ovilla. Joskus tekisi mieli huutaa sen äitille. Jos aloittaisi siitä, että lapsia kutsuttaisiin sinne ja ohjaisi siellä omaa lastaan. Ei, mielummin "ajaa" hankalan lapsensa aamulla ulos pyörimään toisten vaivaksi.



Mä en jaksa leikkiä sosiaalitoimistoa. Jos omaa äitiä ei kiinnosta, niin ei mun kiltin ja aran lapsen tarvi alkaa tukikepiksi kiusankappaleelle ja mun menettää hermoja vieraan lapsen komentamisessa ja vänkäämisessä. Kaiken kukkura on, että ajoittain kiusaa tyttöäni aika rajusti ja välillä muita. Mitään ei ole tehtävissä, ellei äiti herää itse asiaan. Jos olet kerrankin ystävällinen, niin siitä maanvaivasta ei pääse ikinä eroon. Kerran menin sanomaan, että on taitava ja hauska tyttö. Sen jälkeen rämpytti aamusta iltaan óvikelloa ja kehoituksestakaan ei saanut lähtemään.

...ja kaveri on poika.



Meillä tyttö on kovin sosiaalinen ja sit toisaalta ottaa herkästi "siipiensä suojaan" niitäkin, joita muut jostain syystä hyljeksii. Tyttö ei ole mitenkään tyttömäinen tyttö ja viihtyy poikien seurassa, kun pojat sentään pelaa hänen kanssaan futista sun muuta, mistä muut tytöt ei oikein innostu...



Ekaluokalla ystävystyi oman luokkalaisen pojan kanssa. Tai niin mä luulin. Vähän ajan päästä alkoi tyttö mm. valkata vaatteitaan hartaasti aamuisin (ennenkuulumatonta!) ja väitti joitain lemppareitaan yhtäkkiä typerän näköisiksi jne. Lakkasi tekemästä asioita, joista ennen tykkäsi ja kaikkea pientä. Aikani hämmästelin ja lopulta tyttö sanoi, ettei voi tehdä sitä tai tätä tai pukea tuota ja tota, kun "Matti" muuten haukkuu, sanoo tyhmän näköiseksi, sanoo, ettei tytöt tee jotain asiaa x... Mä käskin miettiä haluaako oikeasti olla sellaisen kaveri, joka ei muuta tee, kun arvostelee.



Lopulta homma meni siihen, että tyttö parkui iltaisin, kun "Matti" oli taas sanonut jotain tai tehnyt jotain. Tää poika teki ohareitakin minkä ehti. Mä kysyin, että miksi sä sen kanssa olet. Kuulemma siksi, kun sen sydän särkyy, jos hän ei sen kaveri enää ole. Lopulta meni siihen pisteeseen, että poika alkoi uhkailla mm. turpaan vetämisellä, jos ei meidän tyttö hänen kaverinsa ole. Ja mä kielsin siinä vaiheessa EHDOTTOMASTI moisen kaveruuden. Piste.



Poika kiusasi kaikkia ja kaikkea ja kaveerasi isompien poikien kanssa, jotka vetelivät sitten köniin niitä, jotka poikkiteloin kävivät. Noh, lähinnä pojat sai nyrkistä, tyttöjä kiusattiin muuten vaan.



Tokaluokalla meno vähän rauhoittui ja selvis, että pojalla oli mennyt sukset ristiin niiden isompien kanssa ja huono oli isotella, kun ei enää ollutkaan ketään selustaa turvaamassa.



Poika jäi totaalisen yksin. Oli siihen mennessä jo suututtanut kaikki oman luokkalaiset ja nyt sit ne isot pojatkin...



Kyllä, ihan takuulla oli yksinäinen. Opettajat tiesi, kaikki tiesi. Mutta omiin muroihinsahan tuo oli pissinyt. Miten aikuiset olisivat voineet pakottaa kaveeraamaan luokan pahimman kiusanhengen kanssa?



Noh, meidän tyttö ja pari muuta tyttöä teki aselevon pojan kanssa nyt sitten tänä vuonna. Hieman ehkä arveluttavasti (uhkasi, ettei poika tule näkemään meidän koiraa enää ikinä, jos ei käyttäydy ihmisiksi...) Ja enimmäkseen on toiminut. Välillä kuulee juttua, että olis palannut vanhoihin tapoihinsa. Mutta toisaalta, nyt meidän tyttö osaa suhtautua niihin juttuihin ihan toisella tavalla. Eli olen antanut olla - toistaiseksi. En kyllä epäröi hetkeäkään kieltää taas yhdessäoloa, jos yhtään hullummaksi menee...



Poika ei ole mikään "pahis", oon tavannut joitakin kertoja. Mutta ihan hemmetin vahdittava kylläkin. Uskoo, kun sanotaan, mutta sille sit saakin olla sanomassa koko ajan... Mutta johonkin on sit vaan raja vedettävä. Niissä kaverisuhteissakin. Jos lapsi ei itse osaa, niin mä teen sen hänen puolestaan.

Sinä hoidat lapsesi asioita... jos ei tuon vanhemman kanssa asiallinen keskustelu onnistu, yhteys heti opettajaan. Koulussa ollaan kaikkien kavereita, vapaa-ajalla saa tuijottaa parhaimpia kavereita silmiin.

Rohkeasti ota yhteyttä häneen ja kerro tilanteesta.

Voit ottaa yhteyttä myös hänen äitiinsä ja keskustelkaa yhdessä tilanteesta. Kerro, että tyttäresi kaipaa hänen tytärtään, mutta kokee ikävänä hänen käytöksensä. Jos äiti on yhtään järkevä ihminen, keskustelee hän tyttönsä kanssa tilanteesta.

Lapsillakin on hyvät ja huonot päivät. Ja heidän olisi hyvä opetella niitä käsittelemään omassa kaveriporukassaan. Ilman, että aikuinen on samantien siinä välissä järjestämässä ja kieltämässä. törkeetä.



Etenkin kun kouluikäisistä on jo kyse.

Lapsillakin on hyvät ja huonot päivät. Ja heidän olisi hyvä opetella niitä käsittelemään omassa kaveriporukassaan. Ilman, että aikuinen on samantien siinä välissä järjestämässä ja kieltämässä. törkeetä.

Etenkin kun kouluikäisistä on jo kyse.