KOIRAN omistajat, ei julmettu
Koiran omistajille pitäs olla pakollinen jonkinlainen koiran ajokortti. Sen takia koska monet ostaa koiran eikä kouluta niitä. Eikä ole harmainta aavistusta mite koira koulutetaan. Annetaan räkyttää ohikulkeville ja autoille ja muille koirille.
Esimerkkinä eräs uuden koiran omistaja, siitä huomaa ettei ole minkäänlaista kontrollia koiraansa. Koira vetää ohikulkevia ihmisiä kohti voimalla ja myös busseja kohti ja autoja ja hyppii takajaloillaan. Omistaja ei toru koiraa mitenkään. Koira katselee holtittomasti ympärilleen kun kävelee ja näkee että koira on jotenkin turhautunut kokoajan. Omistaja ei ilmeisesti huomaa tätä eikä reagoi.
Sanompa vaan että tuo koira aikuisena tulee olemaan todella hankala. Oikein ärsyttää että tuollaisia omistajia on, jotka eivät tajua koiran päälle mitään. Katsoisivat noita koirankoulutusohjelmia. Onpa kiva sitten kävellä tuommosta koiraa vastaan kapealla jälkakäytävällä!
Hei älkää ottako koiraa jos ette osaa kasvattaa niitä.
Kommentit (40)
On paljon koiranomistajia, kellä ei ole hajuakaan mikä eläin koira on.
Sillä on ihan lajityypilliset käyttäytymis- ja oppimistavat, mutta jos niihin ei ole perehtynyt eikä haluakaan perehtyä niin ongelma tuollainen koira on, ei välttämättä omistajalleen, mutta ympäristölle varmasti.
Ei koira ole mikään pehmoeläin jota naruista vetämällä saa tekemään mitä itse tahtoo,
eikä se ymmärrä syntyessään suomenkieltä, niin että se tajuaisi kun sille sopotetaan ystävällisesti pitkiä lauseita perustellen mitä saa tehdä ja miksi, kun kielletä ei koskaan jne.
Katsekontaktia koiraan täytyy pitää aina, myös niillä "pakkopissatuksilla",
johdonmukainen pitää olla aina, myös pelatessa ja leikkiessä,
koiraa saa ja pitää kieltää.
mutta minusta sekin on ongelma, että ongelma koiran kouluttajat yms ovat hirveän kalliita. Ei kaikilla ole varaa alkaa koiraa kouluttamaan ongelma ohjauksessa... Pentukoulut tokot jne on myös kalliita, jos hintoja laskettaisiin ja olisivat pakollisia tms niin uskon että jengi menisikin niihin.

hoitaa se hyvin, mitä se sitten tarkoittaakin!!!!!! ja otapa kuule kirja käteen, niistäkin saa jo apua kunhan vain viitsii vaivautua ajattelemaan.
On paljon koiranomistajia, kellä ei ole hajuakaan mikä eläin koira on.
Sillä on ihan lajityypilliset käyttäytymis- ja oppimistavat, mutta jos niihin ei ole perehtynyt eikä haluakaan perehtyä niin ongelma tuollainen koira on, ei välttämättä omistajalleen, mutta ympäristölle varmasti.
Ei koira ole mikään pehmoeläin jota naruista vetämällä saa tekemään mitä itse tahtoo,
eikä se ymmärrä syntyessään suomenkieltä, niin että se tajuaisi kun sille sopotetaan ystävällisesti pitkiä lauseita perustellen mitä saa tehdä ja miksi, kun kielletä ei koskaan jne.Katsekontaktia koiraan täytyy pitää aina, myös niillä "pakkopissatuksilla",
johdonmukainen pitää olla aina, myös pelatessa ja leikkiessä,
koiraa saa ja pitää kieltää.
koiran ja olen kyllä miettinyt että on varmasti todella yleistä ottaa koira täysin väärin perustein. Meillä on pieni ja 100% meille sopiva koira, aivan sattumalta(ko) osasimme tehdä näin loistavan valinnan...mutta siis koira, pieni ja kilttikin on paljonpaljon enenmmän ja vaativampi kuin osaa kuvitella, ihan sama kuin lapsi, eihän sitä osaa ollenkaan ennakoida mitä elämä tulee olemaan. Me otimme koiran vastaan ja siirsimme kaiken turhan pois pentuaikojen tieltä, jotta voimme tutustua, perhehtyä, kouluttaa. Ja tuloksena on aivan ihana, juuri meidän perheeseen sopiva suloisuus. Salaa mielessäni olen kiittänyt itseäni siitä ettemme ottaneet sitä isompaa, upeaa paimenkoirarotua jota mieleni teki... sille ei olisi rahkeet riittäneet. Mutta siis todellakin moni ottaa varmasti hölmöyttään aivan väärän rodun ja ylipäätään väärän eläinlajin. Koirasta ei voi samana päivänä puhuakaan kuin jostain marsusta.
mutta minusta sekin on ongelma, että ongelma koiran kouluttajat yms ovat hirveän kalliita. Ei kaikilla ole varaa alkaa koiraa kouluttamaan ongelma ohjauksessa... Pentukoulut tokot jne on myös kalliita, jos hintoja laskettaisiin ja olisivat pakollisia tms niin uskon että jengi menisikin niihin.
hoitaa se hyvin, mitä se sitten tarkoittaakin!!!!!! ja otapa kuule kirja käteen, niistäkin saa jo apua kunhan vain viitsii vaivautua ajattelemaan.
Minulla on 4 koiraa hyvin koulutettuja kaikki... Olen käynyt jokaisen kanssa pentukoulun ja muita ei olla tarvittu, yhden kanssa käyn näyttelyissäkin, joten en nyt puhu itsestäni vaan yleisesti.
Vituttaa tommoset pahvit niinkuin sinä.
OTA KIRJA KÄTEEN,
Suomessa on oikein toimiva ja ajanmukainen kirjasto, mistä saa uusimmatkin opukset ilmaiseksi lainaan ja jos omassa kirjastossa ei jotain tiettyä opusta ole, niin kaukolainaus maksaa euron!!!
Kirjat pitää lukea ennen koiran varaamista ja ostamista!
Jos se lukeminenkin on vaikeaa niin kannattaa tyytyä niihin pehmoeläimiin.
Ei koiranpito ole kallista,
se hinta riippuu hyvin paljon itsestä ja omista ratkaisuista ja valinnoista:
-pennun valinta on se ensimmäinen, siihenkin saa neuvoa kennelliitosta, rotuyhdistyksistä ja tietenkin kasvattajilta.
Ei kannata ostaa sikaa säkissä.
-ruokinta on toinen, kannattaa ruokkia parhaan mahdollisen tietonsa ja taitonsa mukaan; ei laadukas koiranruoka ole kallista, jos sen tekee itse.
- perustavoille opettamiseen ei tarvita halpoja eikä kalliita kouluttajia vaan ensin perehtymistä asiaan ja omistautumista asialle
-vakuutukset kannattaa kilpailuttaa
-eläinlääkäreistä se halvinkin osaa rokottaa pentusi ja muutenkin , jos on perusterve normaali koira niin ei siihen mene apteekki tai eläinlääkärikuluja kuin muutama hassu kymppi vuodessa sen elinkaareen jaettuna
-mitä enemmän itse tekee ja omistautuu siihen koiran hoitamiseen niin sen halvemmaksi tulee, kun ongelmat eivät pääse pahaksi ne eivät tule kalliiksi!
On paljon koiranomistajia, kellä ei ole hajuakaan mikä eläin koira on.
Sillä on ihan lajityypilliset käyttäytymis- ja oppimistavat, mutta jos niihin ei ole perehtynyt eikä haluakaan perehtyä niin ongelma tuollainen koira on, ei välttämättä omistajalleen, mutta ympäristölle varmasti.
Ei koira ole mikään pehmoeläin jota naruista vetämällä saa tekemään mitä itse tahtoo,
eikä se ymmärrä syntyessään suomenkieltä, niin että se tajuaisi kun sille sopotetaan ystävällisesti pitkiä lauseita perustellen mitä saa tehdä ja miksi, kun kielletä ei koskaan jne.Katsekontaktia koiraan täytyy pitää aina, myös niillä "pakkopissatuksilla",
johdonmukainen pitää olla aina, myös pelatessa ja leikkiessä,
koiraa saa ja pitää kieltää.
koiran kanssa pitäisi käydä kävelyllä niin, että koko matkan katsottaisiin toisiamme silmiin? En nyt ymmärtänyt mitä tarkoitit.
Olen samaa mieltä, että kun koiran hankkii, sitoutuu kantamaan siitä vastuun. Mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että koira ei koskaan saisi haukahtaa. Sen ei liioin tarvitse tarkoittaa sitä, että koiran kanssa pitäisi mennä pitkin penkkoja kävelyllä, jos vaikka vastaantulijalla sattuisi olemaan koirapelko.
Minä pidän velvollisuutenani huolehtia, että koiramme on koko ajan hallinnassani. Minä tiedän esimerkiksi, ettei se syöksähdä kenenkään kimppuun, seuraan ympäristöä koko ajan, ja jos näen edessä loikkivan jäniksen, osaan varautua siihen, että koirani saattaa siihen reagoida. Koira ei yleensä räksytä kenellekään, mutta satunnaisesti saattaa ärähtää jollekin vastaantulevalle koiralle. Senkin kuitenkin tiedän jo etukäteen siitä, miten koirani reagoi huomatessaan tuon koiran ensimmäisen kerran. Useimmiten saan sen lopettamaan haukkumisen, joskus en, mutta siihen haukkumiseen ei kukaan kuole, eikä koira tosiaankaan ole se pehmolelu, joka sataprosenttisesti pysyy aina hiljaa siinä asennossa, mihin sen on laittanut. Se on elävä olento, jolla on oma tahto, ja haukkuminen on sen lajinomaista käytöstä.
Ap:n kertomuksen perusteella ei voi päätellä sitä, ettei kyseistä koiraa oltaisi koulutamassa. Vaikka koira repi, kertomuksesta ei voinut päätellä, ettei se kuitenkin olisi ollut koko ajan omistajan hallinnassa. Ei se opi käyttäytymään esimerkiksi ulkoillessa, jos niitä tilanteita ei harjoitella.
Sekin on totta, että on paljon koiranomistajia, jotka jättävät koiransa kouluttamatta, antavat paskoa toisten portinpieliin ja postilaatikoille, eivätkä kerää jätöksiä, jopa niitä, jotka antavat koiran kulkea ilman hihnaa, vaikka koira on toistuvasti näissä tilanteissa karannut jne. Valitettavasti vain paljon enemmän on niitä, jotka valittavat koirista vain valittamisen ilosta. Minusta ap vaikuttaa juuri tällaiselta ihmiseltä.
mutta minusta sekin on ongelma, että ongelma koiran kouluttajat yms ovat hirveän kalliita. Ei kaikilla ole varaa alkaa koiraa kouluttamaan ongelma ohjauksessa... Pentukoulut tokot jne on myös kalliita, jos hintoja laskettaisiin ja olisivat pakollisia tms niin uskon että jengi menisikin niihin.
hoitaa se hyvin, mitä se sitten tarkoittaakin!!!!!! ja otapa kuule kirja käteen, niistäkin saa jo apua kunhan vain viitsii vaivautua ajattelemaan.Minulla on 4 koiraa hyvin koulutettuja kaikki... Olen käynyt jokaisen kanssa pentukoulun ja muita ei olla tarvittu, yhden kanssa käyn näyttelyissäkin, joten en nyt puhu itsestäni vaan yleisesti.
Vituttaa tommoset pahvit niinkuin sinä.
opastaa toista lukemaan koirankasvatuskirjaa???
niin tiedät kyllä ihan saivartelematta, että koira kääntyy usein ja monta kertaa vilkaisemaan ulkoiluttajaansa SILMIIN, 'ollaanko me samaa mieltä, huomasitko, saanko, mennäänkö tuonne vai tuonne'
jos omistaja jatkuvasti dissaa nämä yhteydet puhumalla kännykkään, haaveilemalla tai mitä tahansa muuta; ei koiran ja ulkoiluttajan välillä ole sitä näkymätöntä talutinta, YHTEYTTÄ, minkä koira tarvitsee. Koirat reagoivat sanoja enemmän ihmisen ilmeisiin, eleisiin, asentoon ja äänenpainoihin, mutta jos koko olemusesi kertoo "ei mitään väliä" niin lähetät tosiaan koiralle viesti ettei ole mitään väliä mitä se tekee...sitten on "turha" enää komentaa.
Mulla on just tollanen pentu. Se veti _kaiken_ perään ihan hulluna. Oon ignorannut vetämistä ja hyppimistä ja räksyttämistä ja kun se välillä on jättänyt sen tekemättä, palkinnut ja kehunut ihan hulluna. Toi käytös on selvästi vähentymässä, mutta alkulenkistä se on ihan sairaan ylienerginen ja sillon se menee ylikierroksilla. Yritän viedä sen läheiselle kentälle juoksee ympyrää ennneku lähetään oikeesti mihinkään niin että pahin energia saatais kulutettua, mut sinne kentälle meneminen on kyllä sellanen operaatio ettei mitään rajaa :D
Mut siis tässä on mulla itellä koulutus kesken. Enää me ei vedetä pyörien, autojen, ihmisten, vaunujen, matkalaukkujen, yms perään vaan ignorataan se tai istutaan nätisti ja venataan että se menee ohi. Rullahiihtäjät on vielä sellanen että pennulta menee holtti ihan kokonaan pois, mutta uskon vakaasti että sekin alkaa sujua kunhan niitä näkis enemmän.
Mutta älä huoli, pennuilla koulutus on aika intensiivistä kun niiden pitää oppia "hyvä" ja "ei" sanoista lähtien _kaikki_. Ja koulutuksen alussa koiran lisäksi pitää kouluttaa itseään ja ettiä ne keinot millä sitä koiraa motivoi. Eli kyllä se pentu siitä alkaa käyttäytyä kun koulutus etenee.
mutta jos koira on pentu niin sitä ei vaan voi kaikkea opettaa koiralle ennen kun sen koiran ottaa mukaan sinne liikenteen ja ihmisten sekaan.
Tottakai koiran omistajan on koulutettava koiransa, mutta ei ne koiratkaan opi asioita hetkessä.
Se että puolivuotiaskin koira riehuu lenkillä ei tarkoita että se tekisi niin aikuisena.
Toki on ihmisiä joille koira tai mikään muukaan lemmikki ei vaan sovi. Mutta siihen ei varmaan koira-ajokortit tms. testit auta. On niitä auton ratissa kiinni sellaisia ihmisiä joille ei olisi koskaan pitänyt sitä ajokorttia autoa vartenkaan antaa.
Koiran pentukurssi tulisi olla pakollinen uusille koiran omistajille.
niin tiedät kyllä ihan saivartelematta, että koira kääntyy usein ja monta kertaa vilkaisemaan ulkoiluttajaansa SILMIIN, 'ollaanko me samaa mieltä, huomasitko, saanko, mennäänkö tuonne vai tuonne'
jos omistaja jatkuvasti dissaa nämä yhteydet puhumalla kännykkään, haaveilemalla tai mitä tahansa muuta; ei koiran ja ulkoiluttajan välillä ole sitä näkymätöntä talutinta, YHTEYTTÄ, minkä koira tarvitsee. Koirat reagoivat sanoja enemmän ihmisen ilmeisiin, eleisiin, asentoon ja äänenpainoihin, mutta jos koko olemusesi kertoo "ei mitään väliä" niin lähetät tosiaan koiralle viesti ettei ole mitään väliä mitä se tekee...sitten on "turha" enää komentaa.
ei minun koirani kääntyile vilkuilemaan minua silmiin pitkin lenkkiä! Se ottaa katsekontaktin, jos minä sitä haluan, ja silloin puhun sille. Se tietää äänenesävystäni että sille puhutaan. Toki se ottaa katsekontaktin silloinkin, jos se on epävarma siitä, mitä seuraavaksi tehdään, mutta lenkkien aikana tällaisia tilanteita ei yleensä tule. Meillä koira esim. risteyksen kohdalla hidastaa, ja tietää minun reippaasta eteenpäin kävelystäni, että suoraan ollaan menossa. Ei todallakaan katsella toisia silmiin pitkin lenkkiä, enkä tiennyt, mitä sillä tarkoitit. Jos koira on siirymässä liian keskelle tietä tai kääntymässä väärään suuntaan, napautan fleksin stoppausnappulaa, niin se tietää, että suunta oli väärä, ja se palaa takaisinpäin.
Sen allekirjoitan, että yhteys koiran kanssa pitää olla. Mutta jatkuva omistajaan vilkuilu tuo kyllä minun mieleeni vähän alistetun koiran. Meillä koira tuijottaa tiukasti minua silmiin, ja ryömii vieressäni, jos se on tehnyt jotakin, mistä sitä on toruttu.
Allekirjoitan täysin tuon,
Mitäs se haittaa jos se räkyttää tai vetää kunhan pysyy pois toisten iholta.
Meillä pienet koirat saa ihan vapaasti haukkua ja touhuta, onhan se niille samalla aktivaatiota muuten tylsillä hihnalenkeillä kaupungissa. mutta en päästä niitä kenenkään iholle häiritsemään, en koirien enkä ihmisten. Mutta ääntä saa pitää ja muuten hihnoissaan touhuta miten tykkää.
Ja koirani ovat erittäinkin koulutettuja, tionen niistä on jopa tottelevaisuusvalio ja molempien kanssa kisataan koulutusta vaativassa koiraharrastuslajissa. Osaisin kouluttaa myös räkyttämisen ja vetämisen pois helposti, mutten halua. Nih.
Se pikkupiskin räksyttäminen on provosoimista! Sitte ihmetellään kun muut koirat käy päälle eikä "mun oma pikku söpöliini edes tehnyt mitä'än!!!"
Niin osaisiko joku oikeasti sanoa miten se remmiräyhääminen saataisiin kuriin?
Pystyykö joku teistä taivastelijoista sanomaan jonkun käytännön vinkin? Koirakouluja käyty aika tavalla ja niiden vinkit toimii noin joka kolmannella ohituksella. Ihmisille, autoille tms koira ei räyhää.
Mitäs se haittaa jos se räkyttää tai vetää kunhan pysyy pois toisten iholta. Meillä pienet koirat saa ihan vapaasti haukkua ja touhuta, onhan se niille samalla aktivaatiota muuten tylsillä hihnalenkeillä kaupungissa. mutta en päästä niitä kenenkään iholle häiritsemään, en koirien enkä ihmisten. Mutta ääntä saa pitää ja muuten hihnoissaan touhuta miten tykkää. Ja koirani ovat erittäinkin koulutettuja, tionen niistä on jopa tottelevaisuusvalio ja molempien kanssa kisataan koulutusta vaativassa koiraharrastuslajissa. Osaisin kouluttaa myös räkyttämisen ja vetämisen pois helposti, mutten halua. Nih.
Se pikkupiskin räksyttäminen on provosoimista! Sitte ihmetellään kun muut koirat käy päälle eikä "mun oma pikku söpöliini edes tehnyt mitä'än!!!"
joskus lenkillä narun päässä, niin se provosoi siis, mutta ketä? Sua? Ja silloin laitat sun koirat mun koiran kimppuun? Vai miksi ne koirat tulis mun koiran kimppuun?
Älä höpötä, ikinä en ole nähnyt, että kukaan remmin päässä hyökkää kenenkään kimppuun, haukkui tai ei. Onneksi. Enkä jatkossakaan anna omieni hyökätä kenenkään kimppuun. Toivottavasti et sinäkään.
ja vielä enemmän niiden omistajia jotka eivät edes yritä komentaa sitä räkyttävää ja hampaita louskuttavaa hurttaansa.
Se pikkupiskin räksyttäminen on provosoimista! Sitte ihmetellään kun muut koirat käy päälle eikä "mun oma pikku söpöliini edes tehnyt mitä'än!!!"
Sinun velvollisuutesi on pitää oma koirasi hallinnassasi kaikissa tilanteissa, pääsääntöisesti siis hihnassa kiinni.
Niin osaisiko joku oikeasti sanoa miten se remmiräyhääminen saataisiin kuriin?
Pystyykö joku teistä taivastelijoista sanomaan jonkun käytännön vinkin? Koirakouluja käyty aika tavalla ja niiden vinkit toimii noin joka kolmannella ohituksella. Ihmisille, autoille tms koira ei räyhää.
koirilleko teillä siis räyhätään? Meillä toimi se, että ensin pidin koiran aina itseni takana, siis niin, että olin oman ja vieraan koiran välissä ja estin omaa koiraa näkemästä sitä toista koiraa. Samalla juttelin sille ja syöttelin nameja. Siitä pikku hiljaa siirryin siihen, että toisen koiran lähestyessä rupesin kaivelemaan namia taskusta ja kehuin koiraa koko ajan. Koira odotti namia kieli pitkällä ja unohti räksyttää. Ei se tietenkään aluksi koko ajan toiminut, mutta jos räyhääminen alkoi, nami jäi saamatta, ja ahne kun meidän koira on, pikku hiljaa haukkuminen ohitettaessa jäi kokonaan pois. Vieläkin aina silloin tällöin kehaisen koiraa namin kanssa, kun on toinen koira ohitettu siististi.
ja vielä enemmän niiden omistajia jotka eivät edes yritä komentaa sitä räkyttävää ja hampaita louskuttavaa hurttaansa.
Ja huomaa ettei koirista tiedä tuon taivasta!
Mitenköhän sitä pitäis komentaa? Huutamalla takaisin? Se yksittäinen tilanne on aika menetetty jo siinä vaiheessa ja parasta on poistua paikalta.
että täällä oli oikeasti joku ongelmakoira. Siis "koira katselee holtittomasti ympärilleen..." voi hyvät hyssykät, löytyyhän sitä valittamisen aiheita, kun niitä oikein etsii.