Nirsot: vähensittekö vaatimuksia vai löytyikö täydellinen kumppani?

Kuulostaa varmaan hirveeltä? Ja niistä menestyneimmistä sitten yritin löytyää sellaisen tyypin, johon voisin oikeasti raskatua ja joka rakastuisi minuun. En ole tietoisesti ollut näin johdonmukainen, mutta jokseenkin noin se kyllä on mennyt - ja meni. Mulla on huippusuhde edelleen; lapsia on ja naimisissa ollaan:)

Pitkään hain ja olin nirso, mutta kyllä kannatti:)

täydellisen :)



Mutta melkein 15 vuotta piti etsiä ja kaikki huonot tyypit kohdattua.



Kyllä kannatti olla nirso, vaikka haukkuja siitä sainkin jatkuvasti! Nyt on se herra täydellinen vierellä ja olen ikionnellinen =)

Mun nirsous oli sitä, että aloin seurustelemaan mielelläni jokaisen kanssa, joka osoitti jotain kiinnostusta minua kohtaan. No eihän niistä suhteista mitään tullut, kun ne miehet oli ihan vääränlaisia. Ja nirsoksihan minua sanottiin, kun ei suhteet onnistunut, eli ulkopuolisen silmin minulle ei kukaan kelvannut.



Kun sitten älysin, ettei mun tarvi tyytyä ihan kehenkä vain, joka minusta kiinnostuu, vaan että mullakin on oikeus esittää vaatimuksia, niin johan alkoi lyyti kirjoittaa. Opin siis pudottamaan vääränlaiset miehet pois jo alkumetreillä ja yrittämään vain sellaisen kanssa, joka täytti minun vaatimukseni.



Ja koska mun vaatimukset eivät olleet mitään ihmeellisiä, vain samanlaiset arvot, luotettavuus, riittävä raittius ja vähän tapoja, niin parissa vuodessa löytyi mies, jonka kanssa ollaan nyt perhettä pidetty kymmenisen vuotta.

Etsin pitkään täydellistä kumppania, kunnes oivalsin, että haluankin täydellisen suhteen. Tämän jälkeen himmasin esim. ulkonäkö- ja tyylitoiveet ja panin etusijalle miehen kyvyn rakastaa, hoitaa suhdetta ja "pitää minut onnellisena". Mies löytyi ha hänkin tuntui aluksi täydelliseltä, kunnes ärsyttävä totuus tietenkin paljastui. Se on mahdollista kestää, kun suhde on niin rakastava.

elämäntilanteen ja iän mukaan, ainakin omalla kohdallani. Nuorena ihastuin ns. pahoihin poikiin, komeisiin naistenkaatajiin. No millainen parisuhde heidän kanssaan olisi odotettavissa, huhhuh.



Onneksi tapasin nykyisen aviomieheni silloin kun biologinen kelloni rupesi tikittämään odottamatta ja etsin mahdollisimman hyviä geenejä + luotettavaa ja kyvykästä isä-ainesta. :)



Mieheni on mielestäni ihan hyvän näköinen, mutta ennen kaikkea älykäs, luotettava, uskollinen ja rauhallinen. Terveet elämäntavat ja hyvä työ. Ei pane pahakseen vaikka joutuu elättämään koko perheensä minun ollessani kotiäitinä. Tuskin olisin parikymppisenä ihastunut tyypilliseen IT-nörttiin :D Eli omat kriteerini ovat muuttuneet, mutta en ole niistä mielestäni joutunut luopumaan.