Voiko toimia enää?(suhde/deittailutilitystä)
Tapasin miehen, pidin hänestä, nyt tunnettu vain pari viikkoa. Hänellä on kuitenkin sellaiset elämänkuviot, että pidän suhteemme onnistumista epävarmana. Hän on myös tehnyt elämänvalinnan, joka mietityttää minua ja joka liittyy tuohon elämänkuvioihin siten, että saa epäilemään, voiko tuosta jutusta tulla mitään. Minä kun en tahtoisi taas suhdetta, jossa seurustellaan vuosi tai pari ja sitten erotaan, vaan jotain pysyvämpää.
No, emme nähneet toisiamme viikonloppuna. Maanantaina olin hyvin väsynyt ja kelaillut suhdetta. Avauduin miehelle tuosta hänen elämänvalinnastaan. Ajattelin pikaistuksissani, että nyt sanon suorat sanat ja sitten on jotenkin selvä peli, niin - ajattelin, että suhde voisi loppua siihen ja tuohon asiaan tulisi sitten vaan selvyys.
No, loukkasin sitten miestä kritiikilläni. Toisekseen huomasin, että pidän miehestä niin paljon, että en haluakaan lopettaa juttua. Se, joka tästä avautumisestani kärsi, olikin minä. On kamalaa katsoa, kun mies otti raskaasti sen, mitä sanoin, enkä yhtään tiedä, pääseekö hän sen yli. Ja eihän suhteen alussa voi niin raskaasti loukata, ettäkö suhteella olisi sen jälkeen enää hyvä ennuste.
Ollaan nyt puitu asiaa, olen kauhean pahoillani suoruudestani ja oletan, että mies voi vaan yhtäkkiä tullakin niihin aatoksiin, että ei halua jatkaa. On jotenkin sellainen veitsen terällä -olo.
Onkos teillä näkemyksiä, voiko tämän yli päästä?
Kommentit (10)
mutta on tehnyt elämässään valinnan sen suhteen, mitä tekee elämässä. Tietysti se vaikuttaa hänen tapaansa elää ja siksi mietin, voiko natsata.
Kyllä nyt itsekin ymmärrän, että tällaisen arvostelu on jotenkin julkeaa, ei siitä vaan pääse mihinkään. Sama kun sanoisi minulle, että mitäs sä aikoinaan sinne ja sinne
kouluun hait..
Mutta olet ehkä oikeassa, 2, kyllä minä koen itse, että voin elämässäni olevat asiat perustella ja minulla on jonkilainen selvä suhtautuminen niihinkin asioihin, jotka ei ole niin selkeitä.
Niin siis hän kyllä vastasi minulle tuohon suoraan ja kykeni hyvin suoraselkäisesti perustelemaan tätä valintaansa, jota en täysin ymmärrä. Mutta hän kokee ehkä nyt, että en voi arvostaa ja kunnioittaa häntä tässä asiassa.
Toisaalta se ei ole tärkeää. Eihän hänenkään tarvitse joka suhteessa pitää hienona, mitä minä teen työkseni mutta toisaalta jos hän kokisi sen täysin kielteisenä niin ei sekään toimisi.
Hän on voinut puida tätä asiaa vakavamielisesti etten pidä sitä ongelmana. Ennemmin ehkä pelkään, että se, mitä itse voisin ajatella suorapuheisuudeksi, saattaakin toiselta kuulostaa epäkunnioitukselta tai epäluottamukselta.
Olen niin surullinen..
sen määrittäminen vain nyt tuntuu olevan miehen hallussa? Nämä on kyllä niitä asioita, että kun oikeasti etukäteen EI VOI TIETÄÄ! Eli en vatvoisi turhia ajatuksia etukäteen, sitten kyllä, jos on tarvetta.
esimerkiksi turkistarhaaja tai jokin muu mitä et voi kokonaan hyväksyä?
Ei tosiaan ole hyvä ensimetreillä alkaa arvostella toiselle tärkeitä asioita. Jos kokee ettei sitä voi hyväksyä niin vähin äänin siirtyy takavasemmalle.
tai hän on alkoholisti ja siihen päälle bessewisser, käyttänyt sinua hyväksi laastaripanona päästäkseen irti jostain elämänsä rakkaudesta, jota ei saa mielestään?
Ei toimi. Päihdeongelma (varsinkin sellainen oikein valintana tehty, niitähän on: viinaa en jätä tai pilveä en jätä) on aina myös parantumatonta itsekkyyttä ja itsekkyys tuhoaa parisuhteen kuin parisuhteen.
Mutta jos se elämänvalinta on sellainen, että se sua oikeasti ahdistaa, oli hyvä, että sanoit sen nyt, koska se tulisi ennemmin tai myöhemmin riidan aiheeksi tai kasvaisi sinulle kaunan aiheeksi. Ainakin hän tietää kantasi etkä psykopelaa häntä teeskentelemällä tyytyväistä. Rehellisyys on tärkeää, sille suhde rakentuu ja jos ei rakennu, sen välttelylle se helposti sitten myöhemmin kaatuu. Tietty rehellisyydessäkin pitäisi pyrkiä tahdikkuuteen.
Mutta jos hän on vaikka tehnyt rikoksia ja sovittanut ne, anna anteeksi. Jos taas kertoo, ettei halua luopua jostain tuollaisesta, mieti hyvin tarkkaan, sotiiko se sinua ja mahdollisia olevia tai tulevia lapsiasi vastaan.
Hyvä nyrkkisääntö on se, että jos jo ihan alussa takkuaa, niin valitettavasti todennäkjöisyys on huono. Alussa pitäisi olla sellaisessa rakakuden huumassa, ettei mikään ahdista. Jos se on mahdotonta, on kiinni omasta sietokyvystäsi = tahdostasi, tuletko asian kanssa toimeen.
kahden viikon jälkeen arvostelemaan miehen valintoja? Pitäisikö hänen tehdä niinkuin sinä haluat? Voi elämän kevät.
Jos hän näin on päättänyt ja osaa sen myös perustella, näin tapahtuu.
se, mitä hän on valinnut tekevänsä elämässä, tuo hänelle niin vähän tuloja ja tekee hänen elämästään muutenkin niin epävarman, etten ymmärrä tavallaan, miten siihen voi sisällyttää toisen ihmisen.
Toisaalta - olen kuitenkin nyt ollut hänen elämässään muutaman viikon, epävarmakin elämä voi kaivata toista ihmistä.
Mutta joo. Minua huolettaa, että olen loukannut miestä iäksi ja tuo juttu tulee aina kaihertamaan häntä. Jos hän miettii eroa, hän miettii ekana tuota.
Kyllä me tuo asia puhuttii silloin aiemmin, että tästä vielä jatketaan.
ap
Minkä ihmeen takia menet kahden viikon jälkeen arvostelemaan miehen valintoja? Pitäisikö hänen tehdä niinkuin sinä haluat? Voi elämän kevät.
voiko suhde onnistua. Ongelmana oli myös se, että hän ei ole kertonut tulevaisuudenhaaveitaan tai oikeastaan antanut mitään viitteitä siitä, mitä haluaa tai juuri, mihin haluaa toisen ihmisen, mihin tarvitsee suhdetta.
Kysymykseni oli oikeastaan sellainen, että kuulunko minä tähän kuvioon. Haluan, että mies tekee, kuten itse haluaa, haluan vain tietää, sisällynkö minäkin siihen kuvaan. En halua mitään tossukkaa.
ap
että mistä on kyse.. Eihän tosta nyt saa mitään tolkkua, "elämänvalinta", "elämänkuvio". Siis onko se tyyliin eri linjoilla perhe/lapsiasioista, vai kuunteleeko vääränlaista musiikkia :)
Se, että kelailet, kertoo tosiaan siitä, että olet häneen kiintynyt. Kaikesta voi päästä yli, jos vaan halua on. Mielestäni kertoo miehestä jotain, jos ei kestä yhtään vakavamielisiä keskusteluja. Kestääkö niitä sitten tulevaisuudessakaan? Varsinkin, kun sinä kuitenkin ilmeisesti olet ihminen, joka haluaa ne asiat puhua suoraan?