Tuntuu oudolta että monet ei tiedä mikä heistä tulisi isona

eli en tiedä vielä, miltä alalta tulen eläkkeelle jäämään.

Sairastan persoonallisuushäiriötä (peruja lapsuuden traumaattisista kokemuksista, mm. hylkäämistä) ja joskus tekee mieli vaan raivota ja huutaa, kun normaali elämä tuntuu saavuttamattomalta asialta. Ei ole töitä eikä hajuakaan alavalinnasta.

Jos mikään ei kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta. Ei motivoi, ei inspiroi, ei nappaa. Siihen päälle vielä se, että itse ainakin olen aina ollut todella huono kouluissa. Opin hitaasti, en muista asioita, teen väärin jne. Tätä kautta oppii hyvin, mihin pystyy ja mikä ei onnistu. Minä en osaa mitään erityisen hyvin, en ole missään erityisen hyvä. On vain lista tavallisia perusasioita, jotka pystyn kyllä hoitamaan, mutta en mitenkään poikkeuksellisen hyvin.

ei tarvitse tietääkään ja ns. eläkevirkoja on harvalla. Toisaalta se on helpottavaa.

joten sinänsä on ihan hyväkin, jos se työ ei ole henki ja elämä - se kun voi loppua milloin vain.



Minä ihmettelen enemmän sitä, miten joku 19-vuotias voi olla aivan varma siitä mitä haluaa. Työelämä on monimutkaista, töitä tehdään mitä ihmeellisimmillä tutkintoyhdistelmillä ja siinä on aikuisellakin joskus hakusessa se, että mitä mikin työ sisältää ja miksi ihmeessä sitä tehdään.

Ja ollut 15 työelämässä ja tehnyt uraa. Mä itse ajattelen, että aika harvalla on varmaan mielessä unelma-ammatti. Työelämästä voi olla vaikeaa saada hyvää kuvaa. Sen sijaan uskon useampien viihtyvän monessa eri työssä. Ei pitäisi ehkä ajatella, että on vain yksi unelma.

että oikein mikään ei kiiinnosta.

Mulla taas on montakin alaa mikä kiinnosti, mutta kun kaikkea ei voi saada. Harrastuksiakin mulla on monenlaisia, aika vaan ei riitä kaikkeen mikä kiinnostaisi.

Aloitetaan yhtä alaa, ja jätetään kesken ja siirrytään seuraavaan koulutukseen. Samalla moni jää ulkopuolelle koulutuksen.

Minusta pitäisi tehdä niin, että valtion halpaa opintolainaa ja opintotukia yleensäkin saa jokainen VAIN YHTEEN ammattilliseen tai korkeakoulututkintoon. Siis vain yhteen. Jos haluaa suorittaa toisen tutkinnon, siihen ei enää valtion tukia anneta vaan jokainen saa rahoittaa sen itse.

Koulutuksen tyhjäkäynti loppuisi takuulla ja paikkoja vapautuisi kummasta syrjäytyneillekin. Nykysysteemiä on turha puolustaa valinnan vapaudella. Valinnanvapaus pysyy eikä poistu minnekään, ainoa ero on, että sen joutuisi rahoittamaan ihan itse.

Luulenpa, että aika moni alkaisikin yllättäen tietää, mitä haluaa "isona" tehdä.

on paljon tiukempi kuin näytät käsittävän. Ei tukea saa jokaisesta aloitetusta opiskelusta. Sitä paitsi opintotuki on niin pieni, että se vaihtoehto b, toimeentulotuella opiskelu, tuo sille opiskelijalle satoja euroja enemmän rahaa kuukaudessa.

on paljon tiukempi kuin näytät käsittävän. Ei tukea saa jokaisesta aloitetusta opiskelusta. Sitä paitsi opintotuki on niin pieni, että se vaihtoehto b, toimeentulotuella opiskelu, tuo sille opiskelijalle satoja euroja enemmän rahaa kuukaudessa.

Miksi siihen ei voi kuluttaa omia rahojaan?

nyt kolmekymmentävuotiaana kadun sitä, että luulin haluavani hoitaa lapsia. Ei siitä vaipan vaihtamisista paljon työssä onnistumisen kokemuksia tipu:)

Mielenterveysongelmat vievät ihan tarpeeksi resursseja juuri nyt. Terapia auttaa, mutta on hidas prosessi sellaiselle, jonka psyyke rikottiin jo pikkulapsena.

nyt kolmekymmentävuotiaana kadun sitä, että luulin haluavani hoitaa lapsia. Ei siitä vaipan vaihtamisista paljon työssä onnistumisen kokemuksia tipu:)

että voi OMILLA varoillasi opiskella uuden ammatin. Ei yhteiskunnan kuulu kustantaa ihmisten mielenmuutoksia.

Semmoista haahuilua. Kun fakta on se että jotakin pitää tehdä työkseen. Jos se on mielekästä, niin se on toki plussaa.

Mietin vieläkin ajoittain että mitä sitä tekisi isona.



Kouluja kyllä olen käynyt ja töissä ollut tiiviisti nämä välit kun en ole ollut koulussa. Mutta voisihan tuota vielä jotain uutta opiskella ja tehdä työkseen.

tai todella harvakseltaan.

ei mua mitkään harrastuksetkaan kiinnosta, se mistä nautin on ihan tavallinen arki: syöminen, nukkuminen, maisemien katselu. Ei oikein sen enempää "asiat" ole koskaan kiinnostaneet. Koulussa kaikki aineet oli pelkkää pakkopullaa samoin kun joskus nuorempana yritin harrastaa niin ei ne itsessään kiinnostaneet, kävin vaan jonkunaikaa kun ajattelin että pitäisi harrastaa jotain.



Mutta en mä silti ole haahuillut vaan hankkinut akateemisen koulutuksen ja olen tehnyt valmistumisesta asti koulutusta vastaavaa työtä, vaikkei se pätkääkään kiinnostakaan.

Kahdessa työpaikassa olen ollut yli 10v töissä. Toisesta loppui niinsanotusti työt, ja sille alalle on enää paha päästä, vaikka siitä pidinkin. Toinen työ on perus myyntiä, ei mikään unelma ammatti, teen rahan takia.



Minulla on kaksi ammattitutkintoa, toiselle alalle ei ole mahdollisuuksia päästä, vähentävät kokoajan. Toinen on myynnin tutkinto.



En ole koskaan tiennyt mikä musta tulee, enkä haaveillut mistään ammatista :( Älliä kyllä löytyy ja pidän kouluttautumisesta, harmi, että "opiskelija" ei ole ammatti!