Saako masentuneena hymyillä?
Niin. Pidän itseä melko masentuneena ihmisenä. Tätä on kestänyt kyllä monia vuosia ja itsemurhakin käy päivittäin mielessä(en vain ole siihen tarpeeksi rohkea). Joten olettaisin että olen"masentunut" mitä se sitten ikinä onkaan. aivoissa jokin vika eikä tuota serotoniinia tarpeeksi? ei kyllä ssri lääkkeetkään auttaneet. Ja muutenkin masennus on terminä niin trendikästä etten mielelläni sitä käytä.
Mutta joskus huomaan esimerkiksi frendit-sarjaa katsoessa hymyileväni ja sen jälkeen iskee heti kauhea häpeä koska tuntuu etten saisi hymyillä?
Voiko olla oikeasti"masentunut" jos pystyy hymyilemään? vai mitä tämä on?
Ei tähän välttämättä tartte vastata, halusin vain avautua.
Kommentit (2)
Silloin on ihan tavallista, että on myös niitä hetkiä, jolloin hymyilee ja jopa nauttii hetkellisesti elämästä.
Ei ne ssri-lääkkeet oikeasti auta, niiden vaikutus on lumelääkityksen tasoa. Tästä julkaistiin vastikään joku tutkimus. Masennus on paljon muutakin kuin aivokemiaa.
Onko sulle koskaan ehdotettu sähköhoitoa? Osa pitkäaikaisesti masentuneista ilmeisesti hyötyy siitä.
Haluatko tuntea olosi paremmaksi? Vai onko masentuneisuus sinun ristisi, sinun kohtalosi?
Jos tuota hymyä nyt lääketieteellisesti perustelee, niin parempi olisi vääntää naamalle vaikka tekohymy, keho alkaa reagoimaan kun oikeasti hymyilisit... ja joku päivä myös hymyily tuntuu luonnolliselle.
Suru. Jos läheinen kuolee, on luonnollista surra. Mutta se ei vähennä surua eikä tee sitä arvottomaksi, jos välillä nauraa, pitää hauskaa, unohtaa surunsa.
Se on elämää. Niin että vaikka lyijykynä hampaiden väliin, kyllä se aivokemia seuraa perässä.